saako

Päiväkodin työntekijät kertoa lapsen asioita lastenvalvojalle,siis esim.lastenvalvoja soittaa päiväkotiin ja kysyy lapsesta.
5759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on vanhemman lupa tai kertomiseen hyvä syy, siis huoli lapsesta.

Äänestä

Jos kyseessä on lastensuojelu lakiin perustuva lastensuojelullinen syy niin päiväkodilla on velvollisuus ottaa yhteyttä lastenvalvojaa tai vaikka poliisiin jos tarve vaatii.

Jos lastenvalvoja kyselee lapsesta ollaan usein jo hyvin huolissaan lapsen oloista, eli joku on ilmoittanut huolestuneensa lapsen oloista, ja tämä ilmoittaja useinmiten on lapsen omainen (ei siis huoltaja, jonka kanssa lapsi asuu).

Muutoin tarvisee aina sopia tietojen vaihdosta huoltajien kanssa.

Äänestä
  • Lastensuojelusta tai muilta yhteistyötahoilta tulevat kyselyt ohjataan tulemaan aina sähköpostitse, näin siksi, että asia saadaan kirjallisena ja toiseksi, että voidaan varmistua henkilöstä. Puhelimessa kuka tahansa voi väittää olevansa kuka tahansa, joten asiakkaan asiat voivat levitä väärälle taholle. Kirjallisena siis pyyntö ja ilmoitus asiasta vanhemmalle. Kaikki tieto mitä lapsesta kerrotaan, pitää infota vanhemmalle myös!

    Äänestä

  • käytäntö kirjoitti:

    Lastensuojelusta tai muilta yhteistyötahoilta tulevat kyselyt ohjataan tulemaan aina sähköpostitse, näin siksi, että asia saadaan kirjallisena ja toiseksi, että voidaan varmistua henkilöstä. Puhelimessa kuka tahansa voi väittää olevansa kuka tahansa, joten asiakkaan asiat voivat levitä väärälle taholle. Kirjallisena siis pyyntö ja ilmoitus asiasta vanhemmalle. Kaikki tieto mitä lapsesta kerrotaan, pitää infota vanhemmalle myös!

    Lastenvalvoja väitti lapsen olevan tarhassa häirikkö, pissaa ja kakkaa housuun(4vee)tarhasta sanottiin ettei kukaan ole ollut heihin yhteydessä eikä lapsi ole ollut tuollainen.ja kyselee lapsen sukulaisilta tietävätkö sopivaa sijoituskotia lapselle.ei ole ollut lapsen isään missään yhteydessä,eikä kutsunut isää keskustelemaan lapsen asioista.vaikka on yhteishuoltajuus

    Äänestä

  • minna66 kirjoitti:

    Lastenvalvoja väitti lapsen olevan tarhassa häirikkö, pissaa ja kakkaa housuun(4vee)tarhasta sanottiin ettei kukaan ole ollut heihin yhteydessä eikä lapsi ole ollut tuollainen.ja kyselee lapsen sukulaisilta tietävätkö sopivaa sijoituskotia lapselle.ei ole ollut lapsen isään missään yhteydessä,eikä kutsunut isää keskustelemaan lapsen asioista.vaikka on yhteishuoltajuus

    No jos päikkäristä kerran sanotaan, ettei kukaan ole ollut heihin yhteydessä lapsesi asioiden taholta, niin miksi kyselet tällaisia? Miksi sitten kysyt, että saako päiväkodin henkilöstö puhua lastenvalvojalle, jos kerran missään yhteydessä ei edes olla oltu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minna66 kirjoitti:

Päiväkodin työntekijät kertoa lapsen asioita lastenvalvojalle,siis esim.lastenvalvoja soittaa päiväkotiin ja kysyy lapsesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu