Mikäköhän minulla on? Koko ajan tuntuu että olisi pissahätä, kun menee vessaan ei tule kun pari tippaa/pieni liru ja sen jälkeen alavatsaa vihlaisee. Myös virtsanpidättämisongelmia on; tuntuu että koko ajan housuun tulisi. Sain lähetteen terveysasemalle. Menenkö suoraan laboratorioon ja sielä henkilökunta tietää mitä tehdä? Soittaessani terveysasemalle puhelimessa ollut henkilö oli aika epäselvä. Taisi puhua jostai pistokokeesta/testistä..mutta eikö se ole allergian toteamiseen käytettävä testi? Nohn mutta eiköhän se huomenna sitten selviä. Olisi vain kiva tietää että menenkö suoraan laboratorioon vai minne päin terveyskeskusta :D
virtsarakontulehdus?
hykö
51015
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla oli samanlaiset oireet ja vika löytyi virtsaputkesta eli virtsaputkentulehdus. Siinä on pakottava tarve pissiä, eikä kuitenkaan mitään tule, refleksi tekee lihaksissa sen kun ovat tulehtuneet, lopulta tulee veristä virtsaa, jos ei heti pääse hoitoon, ja on todella tuskallinen. Voi olla muutakin, mutta tämä mulla.
Mie kävin tänään antamassa näytteen. Soitin terveysasemalle omalle sairaanhoitajalle ja kerroin oireista. Kehoitti menemään antamaan näytteen ja pääsinkin tosi nopeasti koko hommasta! Tiskille vaan ilmoittautumaan, josta purkit sai mukaan ja eikun lorottamaan! Täti kertoi, mitä pitää tehdä eli asiantuntevaa henkilökunta kyllä on.Iltapäivällä saa jo kysyä tuloksia.. Saas nähdä, mitä löytyy.
... eivät olleetkaan vielä ihan selvillä. Tulehdusta ei kylläkään näkynyt. Täytyy vielä soittaa huomenna uudelleen ja kysyä erikseen viljelytulos. Ei ollut varmaa, oliko se jo tuosta näytteestä otettu.
Jos ei sieltä huomennakaan löydy mitään, suuntana lienee ensin sp-testit.. jatkon näkee niiden tuloksien jälkeen.
sulla on virtsatientulehdus.. mene laboratorioon antaa näyte niin ne kattoo tulehdusarvot.. koita jaksaa!! :)
Kiitoksia vastauksista. Huomenna soittelen terveysasemalle ja kysyn tuloksista. Saa nähdä löytyikö mitään. Tuntuu vähän hölmöltä sanoa näin mutta toivottavasti olisi virtsaputkentulehdus niin ei lisätesteihin tarvitsisi mennä ja saisin asian pois päiväjärjestyksestä :)