Kadotin paperisakset tuossa jo viime viikolla, etsin niitä noin kolmen päivän aikana jonka jälkeen luovutin. Sitten eräänä päivänä tullessani töistä kotiin, käynnistin tietokoneen ja menin siinä samassa pesulle. Tullessani pesulta oli nuo sakset ilmestyneet tuolille jossa istuin hetkeä ennen. Sakset eivät voineet pudota siihen tuolille mistään, olin tutkinut penkin ja sen ympäristön hyvin huolellisesti. Kukaan ei myöskään päässyt sisälle ollessani pesulla.
Nyt alkaa sitten sateleen niitä dementikkojuttujanne, ok siitä vaan.
Nyt alkaa sitten sateleen niitä dementikkojuttujanne, ok siitä vaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen ihminen jonka ympärillä tapahtuu silloin tällöin selittämättömiä asioita, en tiedä syytä siihen. Esim. Työpaikallani tapahtuu samanlaisia mystisiä katoamisia, kunnes jokin kadonnut työkalu onkin selvästi näkyvällä paikalla josta sitä on etsitty jo monta kertaa aikaisemmin. Siitä alkaa yleensä naureskelu ja katsellaan toisiamme(3henkilöä) syyttävin ilmein. Kukaan ei tunnusta=) Minua yleensä epäillään koska olen aika kova pelleilemään, mutten koskaan työasioilla. Ja noi kaksi muuta kaveria joista toinen on paikan pomo tunnen niin hyvin, etteivät he sellaista tee.
Esim. kerran yks työkalu katosi ennenkuin tämä työkaverini tuli töihin ja palasi näkyvälle paikalle vasta puolen päivän tienoilla. Paikan pomo oli silloin reissussa.
on niitä henkimaailman juttuja, haluavat ilmoitella olemassaoloistaan.
Jos et yritä kusettaa meitä tarkoituksellisesti, niin olet ilmeisesti mielisairas, joka elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. Oikeastihan tuollainen ei ole mahdollista. Tieteellisesti on todistettu jo aikoja sitten, että kaikki ns. yliluonnollinen täyttä humpuukia.
ole kumpikaan. Itseasiassa minäkin olen skeptikko ja uskon tieteeseen, mutta minulle näitä sattuu tahdostani huolimatta. Voit pitää minua mielisairaana, mutta siinä tapauksessa en olisi ainoa.....
Jätän tämän aiheen tähän.
että tällaiset tapahtumat eivät ole tieteen tilattavissa olevia juttuja mihinkään testiin, ainakaan omalla kohdallani, enhän voi niihin itse mitenkään vaikuttaa. Ne vain tapahtuvat kun tapahtuvat.
Se siitä, hyvää uutta vuotta)
Joo olet itse piru ja sakset abduktoitiin ufoalukseen jossa kapteenina toimi antikristus! Kerro osoitteesi noille uskoville ja he tulevat pelastamaan maailman polttamalla ja hakkaamalla luttuun nuo sakset ja sinulle hmmmm....
=D
No en millään malttanut olla vähän sohimatta herhiläispesää . . .
vasara...housut..???????????mitä vittuu...?
Elämme suuren muutoksen aikaa. Maya -kalenterin mukaan siirrymme korkeammalle värähtelytasolle vuoden 2012 paikkeilla. Australian aboriginaalit puhuvat Uniajasta. Suuren pyramidin kalenteri kertoo erään aikakauden päättymisestä. Aurinkokunta on myös radallaan tietyssä käännekohdassa. Tiedemiesten laskelmien mukaan kulltuurimme lähenee päättymistään. Näinä aikoina sodat, vitsaukset ja luonnonmullistukset esiintyvät runsaina. Myös planeetan navat saattavat vaihtaa paikkaansa. Lähestyessämme tuota ajankohtaa, saatta myös osa materiasta häipyä väliaikaisesti tuolle toiselle taajuudelle.
Kuullostaa huuhaalta ja maailmanlopulla pelottelulta, mutta omakohtaista kokemustakin löytyy.
Nyt alkaa sitten satelemaan niitä Pirellin tyttökalenteriin viittauksia. Kiitos vaan!