Petetty

Ihan näin aamusta oisin teiltä kanssasisaret kysyny, miten ootte päässy yli, kun teitä on petetty ja myös sitten jätetty sen sileän tien? Minulla ei ole kuin yksi kysymys exälleni: Miksi? Hän ei halua jutella erosta, ei muustakaan. Se tekee kipeää :( Tuntuu vaan siltä, että onko täällä naisia, jotka ovat uskollisia? Viime torstaina kaikki oli vielä ok, exäni sanoi rakastavansa, nyt sunnuntaina kaikki olikin ohi. Ero tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, meillä sentään oli melkein 4 vuoden suhde.
444559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

sun puolesta. Täydellisen kusipään kanssa tietämättäsi olit, seläntakanasi järjesteli muuttoaan uuden luo ja sinä et ollut enään edes selityksen arvoinen kun homma oli valmis.

Miksi. Niin, luulen että hän ei ole ajatellut sinun tunteita enään pitkiin aikoihin, sanoi että rakastaa ja se oli vähän kuin turvaköysi, jos uusi suhde kaatuisikin ennen kuin hänen tavarat on siellä.

Hänen itsekkyytensä meni tuhat kertaa edelle yhdestäkään ajatuksesta sinusta. Hänelle on aivan sama kuinka sinä pohdit syitä koska hänellä ei ole enään yhtäkään tunnehippusta sinua kohtaan. Aivam, ei edes selityksen verran.

Hän saattaa näyttääkseen uudelle (ehkä uuden painostukseta) että on tunteva ihminen ja vastata sinun soittoon tai txt-viesti kyselyyn syystä jotenkin näin: Meillä meni jo kauan huonosti, ei saatu puhuttua ja me ei ymmärretty toisiamme.

Ja tietysti sulla ei ollut aavistustakaan, koska hänellä oli koko ajan kiire, töissä tai kaverin pulmia hoitamaan tai ties mihin, toisin sanoen hän ei antanut sulle kuin valheita enään pitkiin aikoihin.

Silti mielessä kytee miksi, miksi ei noinkaan monen vuoden jälkeen voisi kohdella kuin ihmistä ja sanoa edes rehellisesti syytä.

Minäpä kerron sulle miksi niin ei tapahdu. Koska exäsi on pahimmanlaatuinen pelkuri, hän pelkää sitoutumista, tunteita, rehellisyys tulee välittämisestä, siihen hän ei pysty. Hän huijaa yhtä paljon itseään kuin huijasi sinua ja tulee huijaamaan tätä nykyistäkin. Hänellä ei ole hajuakaan mitä hän on ja mitä hän haluaa, hänellä on hukassa moni asia ja siksi hän paikkaa aukkojaan valehtelemalla ja siirtymällä uuteen salanpäiten, kuin toivoen että joku joskus herättäisi hänet tuntemaan jotain aitoa.

Ja se minkä hän unohtaa, että jos ei uskalla olla rehellinen tunteissaan, elämässään, ei mitään aitoa voi saavuttaa. Sitä oppii vain valehtelemaan kuin luonnostaan itselleen ja toisille.

Miten sä sitten selviät tästä? Siten että sanot itsellesi että olet ansainnut enemmän kuin nyt sinulla oli, koska sinulla ei ollut yhtään mitään. Sä olit kuin majatalo hänelle, nyt hän jatkoi maksamatta matkaa.

Älä edes kuvittele katkeroituvasi, tuollaisen takia ei kannata. Nostat pään pystyyn, sanot itsellesi että, tämä ei ollut sinun sysi, ja huuda ja heittele vaikka jotain ja pura kiukkusi. Sen jälkeen siivoa hänet elämästäsi ulos, ja älä edes koita muistella lämmöllä koska hän ei niin tee. Ellei tämän uuden kanssa ala heti menemään huonosti jolloin hän palaa sulle sopertamaan kuinka tajsui nyt vasta kuinka rakastaa.

Lopeta haikailu, sure, älä mieti miksi, koska syy on puhtaasti ettei hän välittänyt, vaikka valehteli sulle rakastavansa.

Älä tuhlaa aikaasi enään kauaa häneen, putsaa hänet mielstäsi pois, ja muista kun sattuu ettei huonoa parisuhdetta kannata vaalia muistoissaan, se ei ole parempi kuin ei yhtään mitään. Ja sä löydät aidon ihmisen ja sä luotat ja rakastata. Ja se sun exä, hän jatkaa tuota valehteluaan ja etsimistä, mikään ei hänelle riitä, koska hän ei kelpaa edes itselleen.

Äänestä
  • "Koska exäsi on pahimmanlaatuinen pelkuri, hän pelkää sitoutumista, tunteita, rehellisyys tulee välittämisestä, siihen hän ei pysty. Hän huijaa yhtä paljon itseään kuin huijasi sinua ja tulee huijaamaan tätä nykyistäkin. Hänellä ei ole hajuakaan mitä hän on ja mitä hän haluaa, hänellä on hukassa moni asia ja siksi hän paikkaa aukkojaan valehtelemalla ja siirtymällä uuteen salanpäiten, kuin toivoen että joku joskus herättäisi hänet tuntemaan jotain aitoa."

    Naurettava selitys tuo yllä oleva. Eksäsi ei välttämättä ole pelkuri, huijari, sitoutumiskammoinen yms. HÄN EI VAIN RAKASTA SINUA ENÄÄ. Ei ole ehkä pitkiin aikoihin rakastanut. Hän haluaa sen toisen. Se on luultavimmin totuus.

    Vihaa, sure, itke ja jatka sitten elämää. Mutta älä takerru tekosyihin ja kaiken maailman selityksiin.

    Äänestä

  • se leikin kestäköön.... kirjoitti:

    "Koska exäsi on pahimmanlaatuinen pelkuri, hän pelkää sitoutumista, tunteita, rehellisyys tulee välittämisestä, siihen hän ei pysty. Hän huijaa yhtä paljon itseään kuin huijasi sinua ja tulee huijaamaan tätä nykyistäkin. Hänellä ei ole hajuakaan mitä hän on ja mitä hän haluaa, hänellä on hukassa moni asia ja siksi hän paikkaa aukkojaan valehtelemalla ja siirtymällä uuteen salanpäiten, kuin toivoen että joku joskus herättäisi hänet tuntemaan jotain aitoa."

    naurettavaa on ilman selitystä, ilman syyn kertomista, ilman minkäänlaista vastuuta menneestä, siirtyä uuteen ja välittää vain siitä että itsellä on muka taas tosi rakkautta kehissä. Näkeehän se koska ihminen ei osaa kantaa vastuuta teoistaan, ja silloin kyseessä on pelkuri, ja se on taivahan tosi.

    Äänestä

  • selitys, kirjoitti:

    Samoin kävi mulle. Yhtenä päivänä vain selvisi että puolisolla onkin toinen juttu kehitteillä. Olen ymmärtänyt tämän jutun niin, että jos on niin raukka, että ei uskalla puhua parisuhteen ongelmista ajoissa, löytää netistä äkkiä jonkun puutteessa olevan naisen, jonka turvin voi omalle tyttöystävälleen antaa ymmärtää että ongelmia on. Sitten asioita aletaan selvittämään oikein urakalla, ja lopputulos on, että netistä ilmaantunut vapaa nainen onkin retkahtanyt pettäjään. Siinä tämä vapaaksi pyristelevä pettäjä onkin ihmeissään kahden naisen kanssa ja vapaudesta ei ole tietoakaan. Uusi suhde ei toimi, kun on alkanut niin onnettomissa oloissa. Näitä tarinoita on paljon.

    Äänestä

  • se leikin kestäköön.... kirjoitti:

    "Koska exäsi on pahimmanlaatuinen pelkuri, hän pelkää sitoutumista, tunteita, rehellisyys tulee välittämisestä, siihen hän ei pysty. Hän huijaa yhtä paljon itseään kuin huijasi sinua ja tulee huijaamaan tätä nykyistäkin. Hänellä ei ole hajuakaan mitä hän on ja mitä hän haluaa, hänellä on hukassa moni asia ja siksi hän paikkaa aukkojaan valehtelemalla ja siirtymällä uuteen salanpäiten, kuin toivoen että joku joskus herättäisi hänet tuntemaan jotain aitoa."

    Naurettava selitys tuo yllä oleva. Eksäsi ei välttämättä ole pelkuri, huijari, sitoutumiskammoinen yms. HÄN EI VAIN RAKASTA SINUA ENÄÄ. Ei ole ehkä pitkiin aikoihin rakastanut. Hän haluaa sen toisen. Se on luultavimmin totuus.

    Vihaa, sure, itke ja jatka sitten elämää. Mutta älä takerru tekosyihin ja kaiken maailman selityksiin.

    mitäpä se minua liikuttaa ;)

    Äänestä

  • Tossa sun kommentissa on tosi puhetta pettynyt älä huku epätoivoon maailma on täynä muitakin ihmisiä kun se sun ex älä jää roikkumaan ihmiseen joka ei ole sun arvoinen ihminen vaan jatka omaa elämää ja ajan kanssa huomaat että se olikin vain meneen talven lumia :)
    mutta zemppiä sulle

    Äänestä

  • se leikin kestäköön.... kirjoitti:

    "Koska exäsi on pahimmanlaatuinen pelkuri, hän pelkää sitoutumista, tunteita, rehellisyys tulee välittämisestä, siihen hän ei pysty. Hän huijaa yhtä paljon itseään kuin huijasi sinua ja tulee huijaamaan tätä nykyistäkin. Hänellä ei ole hajuakaan mitä hän on ja mitä hän haluaa, hänellä on hukassa moni asia ja siksi hän paikkaa aukkojaan valehtelemalla ja siirtymällä uuteen salanpäiten, kuin toivoen että joku joskus herättäisi hänet tuntemaan jotain aitoa."

    Naurettava selitys tuo yllä oleva. Eksäsi ei välttämättä ole pelkuri, huijari, sitoutumiskammoinen yms. HÄN EI VAIN RAKASTA SINUA ENÄÄ. Ei ole ehkä pitkiin aikoihin rakastanut. Hän haluaa sen toisen. Se on luultavimmin totuus.

    Vihaa, sure, itke ja jatka sitten elämää. Mutta älä takerru tekosyihin ja kaiken maailman selityksiin.

    Voi kyllä rakastaa usampaakin mutta kun tää yhteiskuntaa vaatii valitsemaan.

    "Eksäsi ei välttämättä ole pelkuri, huijari, sitoutumiskammoinen yms. HÄN EI VAIN RAKASTA SINUA ENÄÄ. Ei ole ehkä pitkiin aikoihin rakastanut. Hän haluaa sen toisen. Se on luultavimmin totuus."

    Äänestä

  • selitys, kirjoitti:

    naurettavaa on ilman selitystä, ilman syyn kertomista, ilman minkäänlaista vastuuta menneestä, siirtyä uuteen ja välittää vain siitä että itsellä on muka taas tosi rakkautta kehissä. Näkeehän se koska ihminen ei osaa kantaa vastuuta teoistaan, ja silloin kyseessä on pelkuri, ja se on taivahan tosi.

    ...että ei vaan rakasta enää, ei vain halua sitä suoraan sanomalla "satuttaa" toista enää enempää. Ainakin itselläni oli näin. En tiedä rakastinko sitten oikeasti, mikäs minä olen sitä tietämään. Tosin en ole sen jälkeen kenenkään kanssa ollut, ei siis ollut pettämisestä kysymys.

    Ei ehkä kannata aina analysoida kaikkea liikaa..

    Äänestä

  • tottakin kirjoitti:

    vain häipymällä sanomatta sanaakaan? Taas yksi joka ei osaa ottaa vastuuta tykkäämisistään.

    Äänestä

Mutta kukaan mun ympärilläni ei ole. Olen kuin pyörremyrskyn silmässä.

Äänestä
  • Muistelen, että olet kertonut pyöriväsi varattujen kanssa. Tai sit muistan väärin, voi olla.

    Mut jos niin on, niin oletko sinäkään luotettava, pettämätön?

    Paitsi et mitäpä se mulle ja muille kuuluu muuten kuin silloin kun kertomasi kuuluu.

    Äänestä

  • ottaa. kirjoitti:

    Muistelen, että olet kertonut pyöriväsi varattujen kanssa. Tai sit muistan väärin, voi olla.

    Mut jos niin on, niin oletko sinäkään luotettava, pettämätön?

    Paitsi et mitäpä se mulle ja muille kuuluu muuten kuin silloin kun kertomasi kuuluu.

    Mutta minä itse olen uskollinen omalle silkkiselleni.

    Minua ei oltu kutsuttu paikalle silloin kun Pieni Silkkinen I niitä parisuhteitaan solmi eikä viralliset paperit eikä sopimukset merkitse minulle mitään ellei sitten todellakin ole minun oma nimeni niissä.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Olen varattujen kanssa kyllä
    Catsy_666 30.8.2006 klo 18.30

    Mutta minä itse olen uskollinen omalle silkkiselleni."

    Pidät oman kilpesi kiiltävänä ja annat hänen olla pettäjä omassa suhteessaan muualla (kunnes sinä mahdollisesti joskus tulet hänen suhteensa toisiin aatoksiin). Teet ja olet jatkuvasti tekemässä hänestä petturia. Pidät yllä olosuhteita ja tilannetta yllä hänen epärehellisille ja petollisille elämäntavoilleen.
    Mielestäni samaa pelkuruuden läpisyömää itsekkyyttä ja ikuista petturuutta molemmilta. Mitä mieltä olet?

    "Minua ei oltu kutsuttu paikalle silloin kun Pieni Silkkinen I niitä parisuhteitaan solmi eikä viralliset paperit eikä sopimukset merkitse minulle mitään ellei sitten todellakin ole minun oma nimeni niissä."

    Todennäköisesti vältät nimesi kirjoittamista mihin tahansa papereihin. Muiden tekemiin sitoumuksiin kyllä huutelet sivustaseuraajana, mutta omaa julkista ja esilletulevaa vastuuta välttelet viimeiseen saakka.

    Kaikki nämä mielipiteeni esitän yleisen ihmistuntemuksen perusteella ja täällä kirjoittamasi perusteella.

    "Kirjoittanut: ottaa. 31.8.2006 klo 08.07

    Pidät oman kilpesi kiiltävänä ja annat hänen olla pettäjä omassa suhteessaan muualla"

    Hän olisi pettäjä antaisin minä tai en. Minä olen lähinnä pragmaatikko. Minä näen, että hän rakastaa miestään. Hänen naispuolinen exänsä yritti hajottaa suhdetta, mutta pelasi itsensä ulos. Minä jossain määrin miellytän hänen miestään enemmän kuin hänen exänsä.

    "Teet ja olet jatkuvasti tekemässä hänestä petturia. Pidät yllä olosuhteita ja tilannetta yllä hänen epärehellisille ja petollisille elämäntavoilleen. "

    Ei tarvitse, enkä tekisi muutenkaan. Siitä ei seuraisi minulle kunniaa.

    "Mielestäni samaa pelkuruuden läpisyömää itsekkyyttä ja ikuista petturuutta molemmilta. Mitä mieltä olet? "

    Olet väärässä. Hän on helposti ohjailtavissa ja hänen vaikuttaa jokin ongelma, ehkä esimenopausaaliset oireet, jotka tekevät hänet haavoittuvaksi. Minä voin joko raa'asti käyttää häntä hyväksi tai sitten olla hänen suuri hyväntekijänsä. Valitsen jälkimmäisen.

    Unohdat, ettei minulle tuo oikein mikään mielihyvää. Asialla on kääntöpuoli: minua ei voi vedellä tavanomaisista viini, laulu ja naiset -langoista. Minä olen moraalisesti puhdas pulmunen, mutta se johtuu siitä että minä olen luonnonlahjakkuus. Niinpä seksuaalisuuskin on usen teeskenneltyä. Kerran, ennen silkkisiä, oli toisin.

    Jos minä olisin yhtä moraalisesti puhdas kuin minä oikeasti olisin, varmasti saisin ihailevia katseita missä tahansa kirkossa, mutta asian tekee täydelliseksi se, että minulla huhutaan olevan pahe, lesbous. Paitsi että olen täydellinen, olen myös inhimillinen koska joudun kamppailemaan pahettani vastaan. Siksi vältyn kateellisten ihmisten pahansuopuudelta. Jos minä tulisin reippaasti ulos kaapista ja julistaisin puheiden minusta olevan totuudenmukaisia, niin silloinhan osoittaisin ylpeyttä.

    "Todennäköisesti vältät nimesi kirjoittamista mihin tahansa papereihin. Muiden tekemiin sitoumuksiin kyllä huutelet sivustaseuraajana, mutta omaa julkista ja esilletulevaa vastuuta välttelet viimeiseen saakka. "

    Olet väärässä, olenhan esiintynyt täälläkin jatkuvasti samalla nimimerkillä ja kuvankin olen pistänyt esille. Kuva on aiheuttanut negatiivista palautetta. Joka tapauksessa puskasta huutelu on perin kunniatonta. Minä nimenomaan kannan vastuun, mutta valitsen vastuut kannettavakseni. Viime vuosien eduskuntatyössä valitsin sellaiset kohdat, joissa tiesin voittavani, kun taas hedelmöityshoitoasiassa en ole ottanut kantaa koska sillä areenalla voisi saada turpiinsa.

    Sellainen oli rakkaani ennen Silkkisiä ja sitä minä etsin. Kun veitset on ihmisellä käännetty itseä kohti, hän ei voi millään kuviteltavissa olevalla tavalla vahingoittaa minua ja palaan sellaiseen lapsenomaiseen alkutilaan hänen kanssaan. Lakkaan hetkeksi olemasta narsisti ja hakattu ihminen minun sisälläni paljastuu täysin turvallisessa ja tuomitsemattomassa ympäristössä.

    Mutta siitä ei tietenkään tullut kunniaa minulle.

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    "Kirjoittanut: ottaa. 31.8.2006 klo 08.07

    Pidät oman kilpesi kiiltävänä ja annat hänen olla pettäjä omassa suhteessaan muualla"

    Hän olisi pettäjä antaisin minä tai en. Minä olen lähinnä pragmaatikko. Minä näen, että hän rakastaa miestään. Hänen naispuolinen exänsä yritti hajottaa suhdetta, mutta pelasi itsensä ulos. Minä jossain määrin miellytän hänen miestään enemmän kuin hänen exänsä.

    "Teet ja olet jatkuvasti tekemässä hänestä petturia. Pidät yllä olosuhteita ja tilannetta yllä hänen epärehellisille ja petollisille elämäntavoilleen. "

    Ei tarvitse, enkä tekisi muutenkaan. Siitä ei seuraisi minulle kunniaa.

    "Mielestäni samaa pelkuruuden läpisyömää itsekkyyttä ja ikuista petturuutta molemmilta. Mitä mieltä olet? "

    Olet väärässä. Hän on helposti ohjailtavissa ja hänen vaikuttaa jokin ongelma, ehkä esimenopausaaliset oireet, jotka tekevät hänet haavoittuvaksi. Minä voin joko raa'asti käyttää häntä hyväksi tai sitten olla hänen suuri hyväntekijänsä. Valitsen jälkimmäisen.

    Unohdat, ettei minulle tuo oikein mikään mielihyvää. Asialla on kääntöpuoli: minua ei voi vedellä tavanomaisista viini, laulu ja naiset -langoista. Minä olen moraalisesti puhdas pulmunen, mutta se johtuu siitä että minä olen luonnonlahjakkuus. Niinpä seksuaalisuuskin on usen teeskenneltyä. Kerran, ennen silkkisiä, oli toisin.

    Jos minä olisin yhtä moraalisesti puhdas kuin minä oikeasti olisin, varmasti saisin ihailevia katseita missä tahansa kirkossa, mutta asian tekee täydelliseksi se, että minulla huhutaan olevan pahe, lesbous. Paitsi että olen täydellinen, olen myös inhimillinen koska joudun kamppailemaan pahettani vastaan. Siksi vältyn kateellisten ihmisten pahansuopuudelta. Jos minä tulisin reippaasti ulos kaapista ja julistaisin puheiden minusta olevan totuudenmukaisia, niin silloinhan osoittaisin ylpeyttä.

    "Todennäköisesti vältät nimesi kirjoittamista mihin tahansa papereihin. Muiden tekemiin sitoumuksiin kyllä huutelet sivustaseuraajana, mutta omaa julkista ja esilletulevaa vastuuta välttelet viimeiseen saakka. "

    Olet väärässä, olenhan esiintynyt täälläkin jatkuvasti samalla nimimerkillä ja kuvankin olen pistänyt esille. Kuva on aiheuttanut negatiivista palautetta. Joka tapauksessa puskasta huutelu on perin kunniatonta. Minä nimenomaan kannan vastuun, mutta valitsen vastuut kannettavakseni. Viime vuosien eduskuntatyössä valitsin sellaiset kohdat, joissa tiesin voittavani, kun taas hedelmöityshoitoasiassa en ole ottanut kantaa koska sillä areenalla voisi saada turpiinsa.

    suhteesi, etten tuntisikaan itsekäs_petturi_pelkuri -ihmistyyppiä.

    Minusta vaan on itsestäänselvää, että rakastamaansa ihmistä ei saata tilanteeseen, jossa hän edes saattaisi toimia jossakin suhteessa väärin omassa elämäntilanteessaan.
    Rakkauteen ei mielestäni liity pätkän vertaa laskelmointia tyyliin "jos niin, niin sitten noin".

    Rakkaussuhteet eivät ole minulla olemassa hyväksikäyttöä varten, se on liian tulenarkaa. Rakkaussuhteet ovat osa minun julkisuuskuvaani. Kuka muu kertoisi minusta niin ahkerasti hyvää kuin ihminen joka rakastaa minua.

    Äänestä

jotka ton joutui kokemaan :(
Sen voi hyväksyä et toinen ei enää rakasta, mutta ei sitä että siitä pitää valehdella. Luulis kai et toinen on sentään totuuden arvoinen vaikka tunteita ei enää olisikaan. Ainakin itse kunnioitan ihmisiä sen verran että olen rehellinen vaikka totuuus monesti tekeekin kipeää. Ja mitä on se soopa että kaiken valehtelun ja paskan jälkeen tullaan sanomaan että välitän edelleen todella paljon ja että oot tosi tärkeä vieläkin? Valehtelulla ja pettämisellähän se välittäminen näytetään...
Jos mä joskus olin niin typerä että uskoin sen kaiken niin luojan kiitos en ole enää! Harmi vaan että mahdollisella seuraavalla kumppanilla on suhteettoman suuri työ saada minut luottamaan yhteenkään kauniiseen sanaan

Äänestä
  • Entä jos ei enää ole varma tunteistaan ja rakkaudestaan? Onko petturimaista valehtelua sanoa tottumuksesta rakastavansa vai pitäisikö tilanteessa, jossa toinen sanoo rakastavansa vastata vain että itse en enää ole niin varma omista tunteistani?
    Tai jos on tunteita mutta on vaan niin väsynyt ongelmalliseen suhteeseen että tunteet jäävät taka-alalle? Voiko rakkaudesta ottaa aikalisää??

    Äänestä

  • ei tiedä? kirjoitti:

    Entä jos ei enää ole varma tunteistaan ja rakkaudestaan? Onko petturimaista valehtelua sanoa tottumuksesta rakastavansa vai pitäisikö tilanteessa, jossa toinen sanoo rakastavansa vastata vain että itse en enää ole niin varma omista tunteistani?

    kokenut. Jos luulee, ettei enää rakasta, on parasta silloin tarttua härkää sarvista, istua yhdessä alas ja pohtia, mistä kiikastaa.

    Yksinkertaista, mutta ei helppoa.

    Äänestä

  • ei tiedä? kirjoitti:

    Entä jos ei enää ole varma tunteistaan ja rakkaudestaan? Onko petturimaista valehtelua sanoa tottumuksesta rakastavansa vai pitäisikö tilanteessa, jossa toinen sanoo rakastavansa vastata vain että itse en enää ole niin varma omista tunteistani?
    Tai jos on tunteita mutta on vaan niin väsynyt ongelmalliseen suhteeseen että tunteet jäävät taka-alalle? Voiko rakkaudesta ottaa aikalisää??

    Mut jos sanoo että otan aikalisän ja sit onkin jo toinen kainalossa...se on jo valehtelua.
    Ja yleensäkin se että lähdetään sanaakaan sanomatta, sehän kertoo jo sen että toinen ei merkitse yhtään mitään. Senkin voi suoraan sanoa...

    Äänestä

  • jos joku mulle kävis lirkkutelemaan takas niin takuu varmalla sais maistaa omaa lääkettään ;)

    Äänestä

  • heivattu kirjoitti:

    Mut jos sanoo että otan aikalisän ja sit onkin jo toinen kainalossa...se on jo valehtelua.
    Ja yleensäkin se että lähdetään sanaakaan sanomatta, sehän kertoo jo sen että toinen ei merkitse yhtään mitään. Senkin voi suoraan sanoa...

    Mut kyse olikin aikalisästä ilman ketään uusia tai vanhoja tai ylimääräsiä kainalossa edes ajatuksen asteella. Mä oon ainakin suhteessa yks kerrallaan ja lähdön syy voi olla muukin ku et kiire saada uus kainaloon.

    Äänestä

  • seinä kirjoitti:

    jos joku mulle kävis lirkkutelemaan takas niin takuu varmalla sais maistaa omaa lääkettään ;)

    Jossain tosi paskamaisessa fiiliksessä kyllä, mut mua ei oo lirkuteltu muuten ku ystävyyttä tulta väkisin penäämään ja sitähän multa ei liikene niin kauan kuin tunteet on syvemmällä. Välit on pysyny hyvinä ja sekin varmaan vaan sen ansiosta ettei olla juurikaan yhteyksissä.

    Ääh, mulla on oma elämä elettävänä ja hyvin menee. Toivottavasti myös hänellä :)

    on aivan turha jäädä haikailemaan jonkun exän perään joka ei enään välitä susta on parempi jatkaa omaa elämää siinä vaiheessa kun huomaa että suhde ei toimi vaikka se satuu mutta se on sitä ihmis elämää eikä ketään voi pakottaa olemaan jos rakkaus haipuu ja tunteet jäätyy ei ketään voi omistaa
    elämä jatkuu kaikesta huolimatta ja on tässä maailmassa paljon muitakin ihmisiä ja uusia suhteita varmasti tulee jos niin itse haluu ;)

    :D Sitä nimenomaan tarkoitinkin kun sanoin että mulla on oma elämä elettävänä. Mä en haikaile kenenkään perään, enkä odottele ketään :)
    Ja varmasti uusia suhteita tulee jos niin haluaa, mut tällä hetkellä se on viimeinen asia mitä kaipaan :D Haluan ihan itse hemmotella itseäni, tehdä niin kuin huvittaa ja mennä minne haluan. Jos tarkasti miettii niin en ole mitään koskaan menettänytkään, koska en usko että sitä rakkautta koskaan todellisuudessa olikaan, vain omissa kuvitelmissani :)

    Kirjoitit kuin minä tällä hetkellä elänyt moniaita kuukausia. Täytyy kyllä myöntää et on ylämäkiä ja alamäkiä mutta kuitenkin ihan hyvää aikaa antaa itselleen ja kuunnella vain itseään. Tunteemme eivät suhteessa olleet kummoiset jotenka päästän itseni vapaaksi,enkä enää märehdi menneitä. Voimia meille kaikille kohtalo tovereille. :))

    Äänestä

  • tekafo kirjoitti:

    ei pidäkään, miettiä sellasta jota ei ole olemassakaan, jokaiselle meille. löytyy joku josta, välittää ;)

    Äänestä

Kun ymmärsin, että suhde joka päättyy ei ole virhe eikä rangaistus - vaan opetus, niin olen selvinnyt aika paljosta voittajana. Ilman katkeruutta tai luottamuksen menetystä ihmiskuntaan.

Voimia sinulle suruusi.

Äänestä
  • juuri tosta asenteesta pidän ;)

    Äänestä

Myös rakkaani tietää sen.

Äänestä
  • No, se että tuntee, ei ole koskaan paha asia. Jos taas joku jättää ihmisen (jota on edes joskus rakastanut) tunteettomasti ilman selittelyjä, niin häntä käy sikäli sääliksi, että lienee aika tunteeton tyyppi. Ja saavatko sellaiset koskaan tuntea oikee rakkautta, jotka eivät oikein itse kykene rakastamaan?

    Äänestä

  • niin moni vielä puukotta sua useaan kertaan selkään jos et herää todellisuuteen :) ei pahalla

    Äänestä

  • seinä kirjoitti:

    niin moni vielä puukotta sua useaan kertaan selkään jos et herää todellisuuteen :) ei pahalla

    Pyrin valitsemaan seurani siten, ettei puukotettaisi selkään ;)
    T nuori, nätti ja naivi

    Äänestä

  • Nimbus3 kirjoitti:

    välit poikki sellasten ihmisten kanssa johon en luota ja todistukeksi kaveri kääntänyt selän sillon kun sitä on tarvinnut mä en jaksa teenäisiä ihmisiä teko-pyhiä katkeruutta itse säälii ynnämuuta mä oon nähnyt niin paljon ihmisiä joilla on oikeesti psyykisiä: ongelmia masennus depresiivisia, kitsofredia, baarissa istuminen ja känni on heidän elämä ei vaan huvita olla heidän psykiatri :)

    viesti

    Äänestä

elin viisi vuotta suhteessa, joka olisi pitänyt loppua aikaa sitten, mutta aina annoin pettämiset anteeksi ja jatkoimme yhdessä, niin naiseni halusi aina takaisin, mutta parempi kun ei olisi halunnut, olisi ehkä kaikki ollut helpompaa kerrasta poikki tyyliin. Aikahan se on mikä auttaa oloasi, joten anna itsellesi aikaa.

Äänestä

sinulle! Tuo on yksi pahimpia tilanteita mitä voi tapahtua.. (ja taitaa olla valitettavan yleistä). Sait myös aika tylyjä kommentteja osaksesi.. Sinun on vain kohdattava viha, paha olo ja suru. Hän ei todellakaan ollut arvoisesi. Elämä koulii kaikkia, mutta muista että yhden asian loppu on mahdollisuus uuteen alkuun.

Äänestä

ahdistaa pettäminen ja jättäminen että vieläkin kahden vuoden jälkeen ahdistaa lukea kun joku kokee saman..todella herkkä paikka, enkäuskalla rakastua tai luottaa enää..

Äänestä
  • Huomenna me nähdään, jutellaan?!Tarkotus olisi..mutta, mä pelkään sitä tapaamista? En tiedä, en osaa olla oma se sama itseni, joka olin...mitä nyt?

    Äänestä

toi on just tätä nykymenoo, et ku parempi löytyy lennosta - niin kenkää vaa edelliselle

kamalaa

mä oon sen verran analyyttine kissa, et haluun kyl pohtia juurta jaksaen asiat halki, poikki ja pinoon--

ja yritän aina kaikkeni, viimeiseen hikipisaraan asti

eihän suhteet parane vaihtamalla; aina tulee arki!

Tie onnellisuuteen on itsensä kehittäminen, uskon

Äänestä
  • tarvitsen tahtoa.

    Äänestä

  • kehittämiseen kirjoitti:

    tarvitsen tahtoa.

    markkinat--

    moni muu vaihtoehto helpompi

    itsensä kehittäminen vaatii tarmoa:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jätetty kirjoitti:

Ihan näin aamusta oisin teiltä kanssasisaret kysyny, miten ootte päässy yli, kun teitä on petetty ja myös sitten jätetty sen sileän tien? Minulla ei ole kuin yksi kysymys exälleni: Miksi? Hän ei halua jutella erosta, ei muustakaan. Se tekee kipeää :( Tuntuu vaan siltä, että onko täällä naisia, jotka ovat uskollisia? Viime torstaina kaikki oli vielä ok, exäni sanoi rakastavansa, nyt sunnuntaina kaikki olikin ohi. Ero tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, meillä sentään oli melkein 4 vuoden suhde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu