Luettuani näitä viestejä olen tullut tulokseen, etten taida aivan normaali sitten ollakkaan. En voi ymmärtää, kun koko ajan moititaan iskää ja hänen uutta, nykyistä kaveriansa. Aivan sama ovatko tavanneet 5-vuotta eron jälkeen vai heti seuraavassa kuussa, niin kaikkeen on syynä lasten isä ja varsinkin se nykyinen. Ei voida myöntää, että itsessäkin olisi ollut vikaa tai syytä, joka on voinut johtaa eroon...ja sitten te äidit kannatte vettä myllyyn moittimalla lapsillenne sitä isää ja hänen toimintaansa ja kehutte kuinka lapset ei halua isäänsä nähdä, kun jätti äidin. Siis aivan käsittämätöntä ajattelemattomuutta. Aivan on paha olla että oma äiti voi kertoa lapselle eron syitä (lähti toisen naisen matkaan, ei rakasta enään äitiä jne.)Yök!! Ja samalla myrkyttää oman lapsen mieltä isäänsä vastaan ja takaa varmasti lapselle tulevaisuudessa jonkun sortin pahanolontunteita, masentuneisuutta jne. ja sittenkään ei äidit ota vieläkään vastuuta, vaan kaiken takana on isä ja hänen uusi puoliso...
Itse en lapsilleni ole kertonut mitään pahaa isästänsä ja mielellä isänsä kanssa ovatkin, rakastavat ja luottavat samalla lailla kuin äitiänsäkin. Ex-mieheni uutta vaimoakin kunnioitan ja asiallisesti hänen kanssa keskustellaan viikottain meidän lapsista. Mikä korvaamaton apu hän on ollutkin. Ei ole kuulkaa paha mieli, kun tietää lapsensa laittavan turvalliseen kotiin, jossa ihana "äitihahmo" laittaa heille ruokaa ja huolehtii että ovat käyneet pesulla ja muutenkin sellaisista asioista, joista iskä ei niin aina hoksaa huolehtia samalla lailla kun äidit...
Lapsemme ovat iloisia ja luottavaisia, onnellisia ja hyvin käyttäytyviä. Rakastavat molempia vanhempia ja koulukin menee hyvin. Heillä on myös isän ja äidin lisäksi isä-puoli ja äitipuoli, jotka myöskin ovat omalla tavalla rakkaita ja heihinkin on suhde luottava ja he auttavat aina lapsiamme, jos apua tarvivat. Parempi lapselle 4 tasapainoista aikuista tukemassa elämässä, kuin yksi isää "kehuva" äiti(joka niin katkeroitunut, ettei pysty enään realistisesti tajuamaan mikä merkitys sillä turvallisella isällä olisi lapsensa elämään, vaan kaikki aika menee lastensa mielen myrkyttämiseen), yksi masentunut ja katkeroitunut isä, kun lapset ei saa/halua tavata isäänsä..
Itse en lapsilleni ole kertonut mitään pahaa isästänsä ja mielellä isänsä kanssa ovatkin, rakastavat ja luottavat samalla lailla kuin äitiänsäkin. Ex-mieheni uutta vaimoakin kunnioitan ja asiallisesti hänen kanssa keskustellaan viikottain meidän lapsista. Mikä korvaamaton apu hän on ollutkin. Ei ole kuulkaa paha mieli, kun tietää lapsensa laittavan turvalliseen kotiin, jossa ihana "äitihahmo" laittaa heille ruokaa ja huolehtii että ovat käyneet pesulla ja muutenkin sellaisista asioista, joista iskä ei niin aina hoksaa huolehtia samalla lailla kun äidit...
Lapsemme ovat iloisia ja luottavaisia, onnellisia ja hyvin käyttäytyviä. Rakastavat molempia vanhempia ja koulukin menee hyvin. Heillä on myös isän ja äidin lisäksi isä-puoli ja äitipuoli, jotka myöskin ovat omalla tavalla rakkaita ja heihinkin on suhde luottava ja he auttavat aina lapsiamme, jos apua tarvivat. Parempi lapselle 4 tasapainoista aikuista tukemassa elämässä, kuin yksi isää "kehuva" äiti(joka niin katkeroitunut, ettei pysty enään realistisesti tajuamaan mikä merkitys sillä turvallisella isällä olisi lapsensa elämään, vaan kaikki aika menee lastensa mielen myrkyttämiseen), yksi masentunut ja katkeroitunut isä, kun lapset ei saa/halua tavata isäänsä..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet helmi meressä.
Ei tosiaan ole lasten vika jos hänen vanhempiensa tiet ovat jostain syystä eronneet. Lapsi on luonnostaan ja luonnollisesti lojaali kumpaakin vanhempaansa kohtaan eikä tätä asiaa pitäisi kenenkään loukata. Mustamaalaamalla jompikumpi vanhemmista tehdään vain hallaa lapsen psyykeelle, eikä sitä varmaan lastaan rakastava vanhempi haluaisi lapselleen tehdä. Lapsi on kuitenkin molempien vanhempiensa lihaa ja verta. Aikuisten tehtävä olisi minunkin mielestäni käsitellä ongelmat tykönään omissa päissään ja aikuismaisen vastuullisesti eikä liata lapsen mieltä.
Itse loin muinoin suhteen "korkattuun" mieheen jolla on jälkikasvua aiemmasta liitostaan. Tämä vaati minulta totuttelua ja kasvamista. Ymmärsin että minun tehtäväni on hyväksyä tilanne jos haluan olla tämän ihmisen rinnalla. Nykyään koen itseni jopa onnekkaaksi kun olen tutustunut hänen oheiskappaleeseensa ja myös tämän äitiin. Jos joskus tuleekin tunne, että voisin vaihtaa puolisoni niin näitä "oheisia" en kuitenkaan haluaisi vaihtaa:)