70-luvulla oli tapana tulla töihin ajoissa. Jos kerrokset avattiin seitsemältä, osastolla oltiin viimeistään varttia vaille. Nykyisin uudet vartijat saattavat tulla kerroksille vasta viisi yli. On muka ruuhkaa tien päällä.
Sama asia vankienkin kanssa. 70-luvulla selli kun avattiin, vanki odotti asennossa sellissään peti pedattuna. Nykyisin hyvä asia, jos vangit viitsivät edes jotain murahtaa hengissäolon merkiksi punkan pohjalta. Niin ne ajat muuttuu vangeilla kuin vartijoillakin. Toista oli ennen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Aamulla rosvon täytyy olla ainakin istumassa ..jos ei ole niin alakerta kutsuu!