Olen pari viimeistä viikkoa kaivellut esiin faktoja erityisesti Debianista. Nyt on käsillä hetki että pitäisi päättää minkä distron pistän uuteen koneeseen, mutta mietityttää edelleen.
Aiemmin olen ollut melko tyytyväinen Red Hat:in käyttäjä, ensikosketuksen sain siihen joskus version 4 loppuaikoina. Viimeksi olen käyttänyt RH 7.3:a. Red Hatin vahvuutena on mielestäni ollut sen helppokäyttöisyys, mutta vakaudessa on ollut välillä ongelmia. Tämä uusin tulokas RH 8.0 on saanut ongelmalapsen maineen. Vaikka siinä on kaikkea kivaa mukana, se jotenkin alkaa tuntua luotaantyöntävältä.
Debianianista en ole koskaan saanut kokemusta, olen vain kuullut että sen asennus on työläämpi ja konffaaminen vielä työläämpää. Mutta kun sen kerran pistää kuntoon niin sen jälkeen se toimii kuin unelma? Päivitykset ovat kuulema helppoja, mutta mielestäni uusimpien ohjelmien tarjonta on heikohkoa; esim. Mozillan uusimpia versioita en äkkiseltään löytänyt valmiiksi pakattuina. No, tämähän tuo mukaan sen vakauden.
Mutta miten on, miksi jatkaa Red Hat -linjalla, miksi siirtyä Debianistiksi? Mielipidekysymyshän tämä on, mutta kuitenkin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Luulenpa, että sinun ainut vaihtoehto on tehdä pieni excursio debianin maailmaan. Itse olen käytellyt RH73:a jo pidemmän aikaa ja olen ollut myös ihan tyytyväinen.
Lyhyt visiitti Debian 3:n parissa ei ihan vakuuttanut. Ainakin asennuksen askeettisuus sai tällaisen pullamössö-linuxistin säikähtämään :) Mutta loppuviimein kaikki sujui ihan putkeen. Siitä ei siis kannata pahasti peljästyä.
apt-get:n käyttö alkaa pienellä harjoittelulla luonnistua, mutta tuntuu vieraalta, nyt kun on oppinut rpm-rumban kanssa toimittamaan.
Kyllä debis kuitenkin sen verran mukavalta tuntui, että voin ilomielin suositella ainakin kokeiltavaksi.
Olkoon tämä minun mielipiteeni: Jos osaat säätää ja haluat turvallisen toimivan työaseman ota Debian. RedHat asennus voi olla osaavalle melkein ärsyttävämpi kuin Debianin kun se pitää liikaakin kädestä. Vastaavasti vähän kokemattomammalle RedHat on varma valinta. RH on laajemmin tuettu.
Se, että softista löytyy valmiit rpm:t ei välttämättä ole mikään autuaaksi tekevä asia - yksi rpm toimii yhdessä ympäristössä, toinen toisessa.. :)