Auringon kultaamalla järvellä ajeli veneitä jopa useita kymmeniä. Kokeneet laivurit olivat osanneet lähteä liikekannalle hyvissä ajoin ennen sumua, joka peittäisi suurimman osan näkyvyydestä illan tullen. Kuuma aurinko tosin haihdutti vesihöyryä järven pinnalta jo nyt, se sai monet tuntemaan olonsa nihkeäksi ja epämukavaksikin. Kaikki laivurit olivat joko varovaisia tai pelkäsivät matalalla leijailevaa vesihöyryä, jonka uskoivat koituvan kohtalokseen. He eivät näköjään ymmärtäneet, että silloin olisi tullut petetyksi vain oma usko onnistumisen mahdollisuudesta. ikään kuin omat aistit olisivat ehdottomuuksia, joiden vangiksi tulisi jäädä. Kaikki eivät toki ajatelleet näin, sillä kaksi toisistaan riippumatonta laivaa lipui rauhaisasti jokea myöden: Lyhyempi laiva hieman edempänä toista, ja tämä toinen; taidattekin ymmärtää että se on joko kaukana edessä tai hieman takana, joten annettakoon viimein vuoro laivojen tilapäisille asuttajille.
Taaemman aluksen - leveän mutta toistaiseksi tyhjän hedelmäpaatin - miehistö koostui peränpitäjästä sekä ruorimiehestä, joka oli karauttaa aluksensa rantatörmään seurattuaan liian tiiviisti edellä kulkevaa matkustajapaattia, jonka 1700 -lukulainen matkustajaimisto koostui pitkälti muinaisista sniperialaisista sotureista. Tarkemmin havainnoituna heitä saattoi nähdä vain viisi. Lähintä heistä oli vaikeinta huomata, mies kun nukkui pois väsymystään peräpäässä olleen penkin alla. Keskimmäinen mies sen sijaan oli selvästi nähtävissä. Ukkeli puhui lujaa kuin tulevien aikojen kansakiihottajat, joista tämäkään herra ei paljoa jälkeen jäänyt. Kaukaa ei saattanut kuulla, millä hän kehuskeli tai yritti todistella, mutta aivan selvää oli, ettei hän ollut ymmärtänyt omaa oikeinta tapaa oman itsen ilmaisuun. H’n yritti liittää itsensä aiemmin näkemiinsä ihmsluonteisiin, joten loppujenlopuksi hän vain siirsi omat pyrkimyksensä sellaiseen runkoon, joka oli jo valmiiksi muokattu. Hän oli yksi, mutta paatissa oli myös muita. Joen mutkan tullessa vastaan, saatettiin havaita myös kolmas varteenotettava mies, rauhallinen miekankantaja kulahtaneessa retuissaan. Hän oli Shoyda Keijon - mies - joka oli kaikki eikä mitään. Keskellä paattia kukkoillut miekkonen oli kamppailutaidoissa hänen vertaisensa mies, Sannukedi Ketoyakai. Nämä miekkamiehet olivat pitkälle edenneet Miekan Tiellä, ja jalostuneet korkealle mutta hieman eri suuntiin. Ja kuten tiedämme, kun kaksi korkeaa kaatuu toisiaan kohti, on pamaus kova. Keijon oli istunut eräänä iltana isossa veneessä, vuollen pientä puista miekankahvaa taidokkaasti ja kokemuksella. Nyt tilanne oli sama, rauhallinen sotamies jatkoi taideluomuksensa työstämistä, jutellen samalla rauhallisesti ja asiallisesti kahden epämääräisemmän taistelijan kanssa. Ketoyakai - joka oli useiden minuuttien ajan esitellyt taitojaan miekan käytössä - istui samassa veneessä, tosin omassa porukassaan hieman etäämmällä perässä. Häntä oli kovin häirinnyt Shoya Keijonin olemus ja rauhallisuus sekä se tarkkuus, millä hän veisteli taideluomaansa. Toki Keijon jutteli, puhui oma-aloitteisestikin, mutta hänen piittaamattomuutensa Ketoyakain omasta miekkapitoisesta taidonnäytteestä oli aiheuttanut hänen kirkkaaseen tajuntaansa rotkon. Eräät nyttemmin jo sukupuuttoon kuolleet linnut - Kalanappaajat - olivat lennelleet kovalla nopeudella järven yllä aiemmin illalla. Sattuipa niin, että kahdeksan kyseistä pikakiitäjää oli pyyhältänyt veneen yli, osa jopa etäämmällä olleista sai maistaa Ketoyakain miekkaa. Kaikki kahdeksan tippuivat kahden sekunnin sisällä alas. Hän oli teknisesti taitava mies, joka piti pilkkanaan Keijonin haluttomuutta esittää miekkataitojaan, siksipä Ketoyakai piti häntä lähinnä arvottomana suunpieksijänä, vaikka toki suunpieksentäkin olisi oman arvonsa täydellinen huipputuote. Omituista sikäli tuo nimitys, ei Keijon ollut kehuskellut millään tavalla, pikemminkin vähätellyt itseään.
Tunti tai pari kului, kunnes Ketoyakai sai tarpeekseen ja käveli ystäviensä vastustuksesta huolimatta veneen - joka oli suunnilleen 20 metriä pitkä - toiseen päähän Keijonin ja hänen kahden kumppaninsa luo. Hän pudisteli kenkiään kuin herättääkseen sen huomion, joka tajusi ympäristönsä yhtä hyvin, tapahtuipa siinä mitä tahansa.
–Ei sinun tarvitse esittää omituisia eleitä, kaikki eleet ovat liikkeitä, jotka ilmaisevat asioita jotka eivät kuulu ymmärtämämme tasapainon piiriin. Ne kaikki täydentävät sitä omalla tavallaan, ja siitä juuri on vika. Jokainen liike ajattelee vain itseään, virkkoi Keijon, Ketoyakain juurikaan välittämättä hänen jutuistaan. Ne olivat hänen mielestään epärealistista löpinää. Hän iski kengällään veneen pohjaa, esittäen ärsyttäväksi kokemalleen miehelle kysymyksen:
–Mitä tyylisuuntaa sinä edustat, mitä miekkakoulua olet käynyt? kysyi Ketoyakai jopa koppavana.
–En edusta mitään, jos edustaisin, olisin asenteeni vanki kuten sinä olet tämän veneen vanki.
–Olethan sinäkin veneessä, vastasi Ketoyakai hämmästellen.
–En minä veneessä ole, olen tässä. Heti jos kuvittelen olevani jossain, rajoittaa se mahdollisuuksiani. ihmisellä on aina mahdollisuus, mutta sitä ajatellaan liiaksi ja sitten luullaan, että jollain teityllä hetkellä mahdollisuus on saavutettu. Aivan kuin se asia sisältäisi tavoittelun ja mahdollisuuden, eli maailma tarjoasii meille epävarmuuden, jossa samalla piilee suurin varmuus. Minä olen aina tässä, mutta se ei tarkoita sitä, etten voisi olla jossain muualla, koska olen kuitenkin aina siellä tietäen mitä ympäristöni tekee. Ja muuten… Kysyit tyylisuunnastani, mikä on omasi? Vieraan on syytä ensin esitellä itsensä.
–Kuulun suuren Snipumune Daten Date-ryu- tyylisuunnan edustajiin, suunnan kärkihahmoihin. Sinun ajatuksesi ovat perin oudot, eikö olisi parempi selventää puhettaan Hän pölisi kuin mikäkin suunpieksäjä tai mikälie vastaava.
–Mm… onko puheen tarkoitus sinun mielestäsi toimia itse arvostelun kohteena? Ilmeisesti oletat, että juuri outous tekee asiasta mielenkiintoisen. Sinä olet melkoisen vieraantunut, jos pidät tavallisia asioita outoina. Varmaan siksi toimitkin tuolla tavalla, jotta voisit sitä kautta ymmärtää maailmaa. Nyt varmaan ajattelet, että väitän sinun olevan ytmmärrystä vailla, mutta kaikki ymmärtävät kaikki, sillä jos teitäisimme mihin kaikki loppuu, emme voisi kysellä mitään toisiltamme koska olisimme samanlaisia. Silloin tätäkään tilannetta ei syntyisi, nyt varmaan ajattelet, että olisi muka vain jatkaa sitä mitä tekee. Voit sanoa "minä mieluummin juon olutta kuin kuuntelen tuollaista" siinäpä se onkin, tätä on turha kuunnella, on parempi tietää mistä on kysymys. Aina kun puhutaan jotain syvällistä, luullaan ettei se kuulu itselle. Sillä saadaan aikaan se, että pienennetään omia kuvioita ja kohta kieriskellään itsesäälissä, kun on ensin koetettu rakentaa maailmaa vain omista lähtökohdista käsin, sinä teet juuri niin, eikö olisi aika päästä eroon voittamisen ajatuksesta. Jos miekkailet vain voittaaksesi, on voittaminen aina suurin vihollisesitokaisi Keijon, nousten jaloilleen.
–Mestarisi nimi on puolet taidostasi, loppu on toisen opettamaa tekniikkaa, jonka varassa sinä olet itsesi pakottanut toimimaan. Se pohja jonka päällä nämä kaksi arvoasi rehentelevät, on mädäntynyt oma ajattelusi ja soveltavuutesi, virkkoi Keijon, yllyttäen Ketoyakaita entistä suurempaan kiihkoon. Hän olisi halunnut repiä veneen kappaleiksi paljain sormin.
–Vai niin!! Näithän sinä taitoni, oletkos itse pudottanut kahdeksaa lintua alas!? Keijon naurahti, oliko mies noin lapsellinen?
–Alas pudottaa monikin, vaan kuka estää niitä saapumasta? kysyi Keijon lakonisesti. Hän ei periaatteessa odottanut mitään vastausta kysymykselleen, vaan huomasi Ketoyakain vetävän miekkansa esiin, hän oli valmis taisteluun. Hän seisoi miekka paljastettuna minuutin tai kaksi, kunnes Keijon alkoi reagoida:
–Katsos. Vene on liian kapea siihen ”hienoon” taisteluun, jota sinä nyt haluat. Vilkaisehan tyyrpuurin puolelle, siellä on iso hedelmälautta, ainakin kaksi kertaa pidempi ja leveämpi kuin tämä. Se on tyhjä hedelmistä, juuri lastinsa vienyt. Kuljettaja tuskin huomaisi meitä, taistellaanpas siellä, ehdotti Keijon rauhallisesti, muiden jo laskiessa kaksikolle yhtä laivan neljästä pelastusveneestä. Toki hedelmälautturi oli huomannut toisten aatokset, hän mulkaisi vihaisesti Keijonia ja kumppaneita.
–Vai niin, selitäpä miksi kuljettaja tuijottaa tänne vihaisena? kysyi Keijon, noustessaan jaloilleen.
–Hän huomasi sinun typeryytesi, virkkoi Ketoyakai. Ja itsehän tahdoit tapella siellä!
–Niin. Mutta ajattele kuinka viisas mies, huomaa typeryyteni ja pystyy silti ohjaamaan paattia tarkoin. Hän ei kanna huolta kummastakaan asiasta. Ketoyakain hermo oli vähällä kärventyä, Keijonin kieli oli liian kärkäs.
–Hyvä on, suunsoittaja! menen ensin pelastusveneeseen, sinä tulet kakkosena perässä, ehdotti Ketoyakai voitonvarmana. Keijon oli astumassa samaan veneeseen hänen perässään, kunnes otti esiin pienen vuolemansa puumiekan, ja katkaisi köyden, jolla venettä laskettiin vesille. Virta vei sen mukanaan, ja Ketoyakain sättiessä Keijonia petturiksi ja huijariksi, solahti pelastusvene hedelmälautan alle, Ketoyakai hukkui ja Keijon tunnustettiin voittajaksi.
–Mies oli liian itsevarma, ettei ottanut huomioon kehittämääni taistelun vapauden käsitettä. Ellei osaa miekkailla, ei sitä uskalla käyttää. Mikäli osaa, voit tehdä tilanteeseen sopivalla tavalla. Ja kun ei enää tarvi miettiä, mitä osaa ja mitä ei, voi tehdä kuinka tahansa. Tämä tarkoittaa sitten sitä, että jokaisen asian voi ratkaista parhaakseen katsomalla tavalla. Keijon laskeutui takaisin istualleen puisen taidemiekkansa kera. Hänen puukkonsa veisti sitä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän oli todellinen taistelija. Miekkamies, jonka ei enää tarvitse miekkailla, on oivaltanut harjoittelunsa merkityksen.
Taaemman aluksen - leveän mutta toistaiseksi tyhjän hedelmäpaatin - miehistö koostui peränpitäjästä sekä ruorimiehestä, joka oli karauttaa aluksensa rantatörmään seurattuaan liian tiiviisti edellä kulkevaa matkustajapaattia, jonka 1700 -lukulainen matkustajaimisto koostui pitkälti muinaisista sniperialaisista sotureista. Tarkemmin havainnoituna heitä saattoi nähdä vain viisi. Lähintä heistä oli vaikeinta huomata, mies kun nukkui pois väsymystään peräpäässä olleen penkin alla. Keskimmäinen mies sen sijaan oli selvästi nähtävissä. Ukkeli puhui lujaa kuin tulevien aikojen kansakiihottajat, joista tämäkään herra ei paljoa jälkeen jäänyt. Kaukaa ei saattanut kuulla, millä hän kehuskeli tai yritti todistella, mutta aivan selvää oli, ettei hän ollut ymmärtänyt omaa oikeinta tapaa oman itsen ilmaisuun. H’n yritti liittää itsensä aiemmin näkemiinsä ihmsluonteisiin, joten loppujenlopuksi hän vain siirsi omat pyrkimyksensä sellaiseen runkoon, joka oli jo valmiiksi muokattu. Hän oli yksi, mutta paatissa oli myös muita. Joen mutkan tullessa vastaan, saatettiin havaita myös kolmas varteenotettava mies, rauhallinen miekankantaja kulahtaneessa retuissaan. Hän oli Shoyda Keijon - mies - joka oli kaikki eikä mitään. Keskellä paattia kukkoillut miekkonen oli kamppailutaidoissa hänen vertaisensa mies, Sannukedi Ketoyakai. Nämä miekkamiehet olivat pitkälle edenneet Miekan Tiellä, ja jalostuneet korkealle mutta hieman eri suuntiin. Ja kuten tiedämme, kun kaksi korkeaa kaatuu toisiaan kohti, on pamaus kova. Keijon oli istunut eräänä iltana isossa veneessä, vuollen pientä puista miekankahvaa taidokkaasti ja kokemuksella. Nyt tilanne oli sama, rauhallinen sotamies jatkoi taideluomuksensa työstämistä, jutellen samalla rauhallisesti ja asiallisesti kahden epämääräisemmän taistelijan kanssa. Ketoyakai - joka oli useiden minuuttien ajan esitellyt taitojaan miekan käytössä - istui samassa veneessä, tosin omassa porukassaan hieman etäämmällä perässä. Häntä oli kovin häirinnyt Shoya Keijonin olemus ja rauhallisuus sekä se tarkkuus, millä hän veisteli taideluomaansa. Toki Keijon jutteli, puhui oma-aloitteisestikin, mutta hänen piittaamattomuutensa Ketoyakain omasta miekkapitoisesta taidonnäytteestä oli aiheuttanut hänen kirkkaaseen tajuntaansa rotkon. Eräät nyttemmin jo sukupuuttoon kuolleet linnut - Kalanappaajat - olivat lennelleet kovalla nopeudella järven yllä aiemmin illalla. Sattuipa niin, että kahdeksan kyseistä pikakiitäjää oli pyyhältänyt veneen yli, osa jopa etäämmällä olleista sai maistaa Ketoyakain miekkaa. Kaikki kahdeksan tippuivat kahden sekunnin sisällä alas. Hän oli teknisesti taitava mies, joka piti pilkkanaan Keijonin haluttomuutta esittää miekkataitojaan, siksipä Ketoyakai piti häntä lähinnä arvottomana suunpieksijänä, vaikka toki suunpieksentäkin olisi oman arvonsa täydellinen huipputuote. Omituista sikäli tuo nimitys, ei Keijon ollut kehuskellut millään tavalla, pikemminkin vähätellyt itseään.
Tunti tai pari kului, kunnes Ketoyakai sai tarpeekseen ja käveli ystäviensä vastustuksesta huolimatta veneen - joka oli suunnilleen 20 metriä pitkä - toiseen päähän Keijonin ja hänen kahden kumppaninsa luo. Hän pudisteli kenkiään kuin herättääkseen sen huomion, joka tajusi ympäristönsä yhtä hyvin, tapahtuipa siinä mitä tahansa.
–Ei sinun tarvitse esittää omituisia eleitä, kaikki eleet ovat liikkeitä, jotka ilmaisevat asioita jotka eivät kuulu ymmärtämämme tasapainon piiriin. Ne kaikki täydentävät sitä omalla tavallaan, ja siitä juuri on vika. Jokainen liike ajattelee vain itseään, virkkoi Keijon, Ketoyakain juurikaan välittämättä hänen jutuistaan. Ne olivat hänen mielestään epärealistista löpinää. Hän iski kengällään veneen pohjaa, esittäen ärsyttäväksi kokemalleen miehelle kysymyksen:
–Mitä tyylisuuntaa sinä edustat, mitä miekkakoulua olet käynyt? kysyi Ketoyakai jopa koppavana.
–En edusta mitään, jos edustaisin, olisin asenteeni vanki kuten sinä olet tämän veneen vanki.
–Olethan sinäkin veneessä, vastasi Ketoyakai hämmästellen.
–En minä veneessä ole, olen tässä. Heti jos kuvittelen olevani jossain, rajoittaa se mahdollisuuksiani. ihmisellä on aina mahdollisuus, mutta sitä ajatellaan liiaksi ja sitten luullaan, että jollain teityllä hetkellä mahdollisuus on saavutettu. Aivan kuin se asia sisältäisi tavoittelun ja mahdollisuuden, eli maailma tarjoasii meille epävarmuuden, jossa samalla piilee suurin varmuus. Minä olen aina tässä, mutta se ei tarkoita sitä, etten voisi olla jossain muualla, koska olen kuitenkin aina siellä tietäen mitä ympäristöni tekee. Ja muuten… Kysyit tyylisuunnastani, mikä on omasi? Vieraan on syytä ensin esitellä itsensä.
–Kuulun suuren Snipumune Daten Date-ryu- tyylisuunnan edustajiin, suunnan kärkihahmoihin. Sinun ajatuksesi ovat perin oudot, eikö olisi parempi selventää puhettaan Hän pölisi kuin mikäkin suunpieksäjä tai mikälie vastaava.
–Mm… onko puheen tarkoitus sinun mielestäsi toimia itse arvostelun kohteena? Ilmeisesti oletat, että juuri outous tekee asiasta mielenkiintoisen. Sinä olet melkoisen vieraantunut, jos pidät tavallisia asioita outoina. Varmaan siksi toimitkin tuolla tavalla, jotta voisit sitä kautta ymmärtää maailmaa. Nyt varmaan ajattelet, että väitän sinun olevan ytmmärrystä vailla, mutta kaikki ymmärtävät kaikki, sillä jos teitäisimme mihin kaikki loppuu, emme voisi kysellä mitään toisiltamme koska olisimme samanlaisia. Silloin tätäkään tilannetta ei syntyisi, nyt varmaan ajattelet, että olisi muka vain jatkaa sitä mitä tekee. Voit sanoa "minä mieluummin juon olutta kuin kuuntelen tuollaista" siinäpä se onkin, tätä on turha kuunnella, on parempi tietää mistä on kysymys. Aina kun puhutaan jotain syvällistä, luullaan ettei se kuulu itselle. Sillä saadaan aikaan se, että pienennetään omia kuvioita ja kohta kieriskellään itsesäälissä, kun on ensin koetettu rakentaa maailmaa vain omista lähtökohdista käsin, sinä teet juuri niin, eikö olisi aika päästä eroon voittamisen ajatuksesta. Jos miekkailet vain voittaaksesi, on voittaminen aina suurin vihollisesitokaisi Keijon, nousten jaloilleen.
–Mestarisi nimi on puolet taidostasi, loppu on toisen opettamaa tekniikkaa, jonka varassa sinä olet itsesi pakottanut toimimaan. Se pohja jonka päällä nämä kaksi arvoasi rehentelevät, on mädäntynyt oma ajattelusi ja soveltavuutesi, virkkoi Keijon, yllyttäen Ketoyakaita entistä suurempaan kiihkoon. Hän olisi halunnut repiä veneen kappaleiksi paljain sormin.
–Vai niin!! Näithän sinä taitoni, oletkos itse pudottanut kahdeksaa lintua alas!? Keijon naurahti, oliko mies noin lapsellinen?
–Alas pudottaa monikin, vaan kuka estää niitä saapumasta? kysyi Keijon lakonisesti. Hän ei periaatteessa odottanut mitään vastausta kysymykselleen, vaan huomasi Ketoyakain vetävän miekkansa esiin, hän oli valmis taisteluun. Hän seisoi miekka paljastettuna minuutin tai kaksi, kunnes Keijon alkoi reagoida:
–Katsos. Vene on liian kapea siihen ”hienoon” taisteluun, jota sinä nyt haluat. Vilkaisehan tyyrpuurin puolelle, siellä on iso hedelmälautta, ainakin kaksi kertaa pidempi ja leveämpi kuin tämä. Se on tyhjä hedelmistä, juuri lastinsa vienyt. Kuljettaja tuskin huomaisi meitä, taistellaanpas siellä, ehdotti Keijon rauhallisesti, muiden jo laskiessa kaksikolle yhtä laivan neljästä pelastusveneestä. Toki hedelmälautturi oli huomannut toisten aatokset, hän mulkaisi vihaisesti Keijonia ja kumppaneita.
–Vai niin, selitäpä miksi kuljettaja tuijottaa tänne vihaisena? kysyi Keijon, noustessaan jaloilleen.
–Hän huomasi sinun typeryytesi, virkkoi Ketoyakai. Ja itsehän tahdoit tapella siellä!
–Niin. Mutta ajattele kuinka viisas mies, huomaa typeryyteni ja pystyy silti ohjaamaan paattia tarkoin. Hän ei kanna huolta kummastakaan asiasta. Ketoyakain hermo oli vähällä kärventyä, Keijonin kieli oli liian kärkäs.
–Hyvä on, suunsoittaja! menen ensin pelastusveneeseen, sinä tulet kakkosena perässä, ehdotti Ketoyakai voitonvarmana. Keijon oli astumassa samaan veneeseen hänen perässään, kunnes otti esiin pienen vuolemansa puumiekan, ja katkaisi köyden, jolla venettä laskettiin vesille. Virta vei sen mukanaan, ja Ketoyakain sättiessä Keijonia petturiksi ja huijariksi, solahti pelastusvene hedelmälautan alle, Ketoyakai hukkui ja Keijon tunnustettiin voittajaksi.
–Mies oli liian itsevarma, ettei ottanut huomioon kehittämääni taistelun vapauden käsitettä. Ellei osaa miekkailla, ei sitä uskalla käyttää. Mikäli osaa, voit tehdä tilanteeseen sopivalla tavalla. Ja kun ei enää tarvi miettiä, mitä osaa ja mitä ei, voi tehdä kuinka tahansa. Tämä tarkoittaa sitten sitä, että jokaisen asian voi ratkaista parhaakseen katsomalla tavalla. Keijon laskeutui takaisin istualleen puisen taidemiekkansa kera. Hänen puukkonsa veisti sitä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän oli todellinen taistelija. Miekkamies, jonka ei enää tarvitse miekkailla, on oivaltanut harjoittelunsa merkityksen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paskaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
Ilmeisesti onkin niin, että näillä palstoilla ei edes käy kuin paskapäitä. Onkin luultavammin niin, että esim. muutaman irvokkaan ja rasvaisen panokohtauksen lisääminen siteeksi kyhätyn juonen oheen lämmittäisi kummasti sydämiä ja saisi nesteet virtaamaan. Mutta kun näin ei ole, niin eihän maailmassa voi olla muuta kuin paskaa. Olisi toivottavaa, että kyseinen henkilö lukisi jutun vaikkapa 55 kertaa ja laatisi seikkaperäisen analyysin sen sisältämistä vivahteista ja osioista. Tämän kritiikin ottaisin mielelläni vastaan. Jos kommentoija pystyy kertomaan, millä perusteella tarina minkäkin tuomion ansaitsee (on se sitten kielteinen tai myönteinen, sillä ei ole väliä) otan mielelläni kritiikkiä vastaan. Unohdit muuten lauseesi lopusta huutomerkin, sen lisääminen tekisi "Paska" -lauseesta temmokkaamman ja lisäisi siihen puuttuvaa herkkyyttä.
Snipex
Älä kiusaa itseäsi tällä foorumilla, vaan lähde sellaisille foorumeille, jossa sinua arvostetaan.
Onnistumatta.
Olin jopa poimivinani, löpinästäsi kohtia, joita en lukenut mielestäni ensimmäistä kertaa.
Väsyttävää, pitkäveteistä, mitäänsanomatonta ja niin sanotusti vailla päätä ja häntää.
Kuten tuossa edellä jo eräs lukija pyysi: Älä kirjoita enää paskaa, en tiedä oliko kirjoituksesi ihan paskaa, mutta jokatapauksessa hyvin lähellä sitä.
Mulla oli vähällä hermot kärventyä tätä lukiessa, mutta jos Sinulla sattuu olemaan pöytälaatikossasi lisää näitä tarinoita, niin esille ne sieltä homehtumasta!
Oli tämä niin sietämättömän sivaltava tarina.
-
Kiitos lukuelämyksestä.
Kielellisesti ei kovin hiottua mutta tarina oli hieno.
Tämän saisi kuljetettua alusta loppuun paljon tiiviimminkin. Puolesta välistä eteenpäin kerronnalla oli mukava tempo mutta alku oli aika puuduttava. Itse asiassa kun yritin lukea tätä viimeksi, jouduin jättämään sen kesken - meni pää pyörälle, eikä punaista lankaa meinannut löytyä. Mielestäni alussa rakenneltiin asetelmaa isommallekin kertomukselle, joten jos tämä pätkä ei ole osa jotain laajempaa kokonaisuutta, niin tiivistäisin kyllä sitä.
Sinänsä tälläinen japanilais-korealais-kiinalais-kerrontatapa ja dialogi on aika vierasta länsimaiselle lukijalle, joten moni voi vierastaa tekstiä senkin vuoksi.