Mielestäni on omituista, että 11kk vanha lapsemme osoittaa jo uhmaa, jos häneltä otetaan jokin kielletty tavara pois kädestä. Potkii maassa maatessa, lyö päätään, lyö, puree, vetää tukasta tai ottaa paidasta kiinni.
Olen kuitenkin joka kerta sanonut lujasti EI, sillä en tälläistä käytöstä hyväksy! Onko normaali ohimenevä vaihe vai pitäiskö oikeasti olla huolissaan? :/
Olen kuitenkin joka kerta sanonut lujasti EI, sillä en tälläistä käytöstä hyväksy! Onko normaali ohimenevä vaihe vai pitäiskö oikeasti olla huolissaan? :/
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä keskimmäinen on kanssa sellainen, ja tänä päivänäkin vain puhutaan lähinnä temperamentista. Ikää on nyt reilu kolme vuotta. Lapsemme on ollut syntymästään asti hyvin vaativa, ja monenlaisia murheita on ollut, johtuen vaikeasta hapenpuutteesta syntyessään. Pinna on hyvin lyhyt, ja joskus en edes tiedä mikä meni väärin. Kausiluonteistakin tuntuu tuo käytös olevan, välillä lapsi on oikea aurinko, mutta huonot ajat ovatkin sitten ihan kauheita.
En ole koskaan saanut kokonaan pois noita hirveitä raivareita, mutta olen pitänyt rajana sitä, että ei pääse satuttamaan itseään tai muita. Jos sellainen riski on, otan lapsen syliin, ja pidän napakasti kiinni, kunnes paha olo menee ohi. Sitten vasta on aika keskustella mitään. Jos taas lapsi hakkaa päätään vaikkapa tyynyyn, annan tehdä sen, enkä edes kiinnitä paljon huomiota. Tosi helppoa, kun yleensä lapsi myös pitää aika pahaa ääntä. Näin minua on neuvottu toimimaan. Lapsi saa purettua pahaa oloaan. Estämään tuota toimintaa en pystynyt, siinä tilanteessa ei kieltäminen auta. Vaikka pyrimmekin käyttämään kypärää ja paksuja mattoja lattioilla, ei kolhuilta täysin säästytty.
Mutta tosiaan, kyllä nämä lapset alkavat jo hyvin aikaisessa vaiheessa tuota tekemään. Yhdessä vaiheessa myös lapsi harrasti heittäytymistä, kun raivari tuli, hän nousi seisomaan, ja heittäytyi lattialle. Monet kerrat oli kuhmuja päässä sekä mustelmia, epäilin jo kovasti, että pian on varmaankin kallo halki. Neurologimme ei yhtään ihmetellyt, ymmärsi heti, mistä puhun. Ilmeisestikin on hiukan yleisempää näillä hänen potilaillaan, kuin ns. terveillä lapsilla. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lapsesi olisi terve, sekin on ihan täysin mahdollista. Kyllä tuossa iässä se voi ollakin ihan puhdasta uhmaa, lapsesi vaan sattuu olemaan voimakastahtoinen. Ehkä hän on jo ehtinyt huomata tuon olevan tehokas tapa saada tahtonsa läpi. Meillä nuorin tuli juuri yhden, mutta onneksi uhma ei ole mitään kauhean kovaa, mutta suututaan meilläkin, jos ei saa tehdä jotain. Osaavat jo paljon asioita tuossa iässä, ja oppivatkin nopeasti.
..meillä se menee ohi aivan muutamassa kymmenessä sekunnissa. Taitaa olla vaan kokeilua? Tajuaa kyllä mikä "ei" on, mutta vissiin neidillä olla kova tahto jo nyt :)
Kylläpä helpottaa kuulla että on muitakin vahempia joilla on vastaavia kokemuksia. En ole aiemmin jaksanut etsiä tällaista keskusteluapuakaan. Nyt olen jo menossa ammattiauttajille, kun meillä on 2 v 4kk poika aivan mahdoton temperamentiltaan ja on alkanut taas tosi vihamieliseksi epäluuloiseksi ja väkivaltaiseksi muita lapsia kohtaan. Toinen poikamme syntyi vain 1v 4kk hänen perään eli on nyt 1v. Mustasukkaisuutta on paljon. Mutta myös pihalla hän saattaa vain yhtäkkiä hyökätä jonkun kimppuun, ja ottaa lelun, tai vain rökittää toista. Samoin hän pyrkii määräämään muiden tekemisiä. JOs joku ei tee niinkuin hän käskee hän alkaa huutaa ja pakottaa! Näin on vaikka olemme aina kiinnittäneet huomiota siihen ettei hän saa mitä tahtoo, varsinkaan huutamalla. Olen itse ollut töissä vaikeista tilanteista tulleiden lasten parissa vastaanottokodissa, eikä sielläkään koskaan ollut vastaavia käytöshäiriötä 2-vuotiailla kun nyt omalla pojallani. Millaista ammattiapua sinä olet hakenut ja saanut tilanteeseesi?
Meillä on myös 11kk vanha tyttö, joka käyttäytyy aivan samalla tavalla. Olen myös ihmetellyt mistä noin pieni osaa kohdistaa suuttumuksen äitiin /isään lyömällä??..Kaipa se on vaan puolustus reaktio joka on rakennettu ihmiseen niin syvälle. Tyttö on ollut joka tapauksessa tempperamenttinen ihan syntymästä asti.
myös lujatahtoista pikkuväkeä...
Neiti on ollut vauvasta asti niin sanotusti omapäinen, velipoika oli vauvana rauhallinen ja vielä myöhemmässäkin vaiheessa antoi aina kaiken siskolleen periksi.
Nyt on sitten pojastakin paljastunut se oma tahto, rajansa kaikella periksi antamisella. =)
Nyt sitten ottavat keskenään yhteen minkä kerkeävät ja välillä isä ja äitikin saa osansa....HUOH!
Meillä on muksut vasta 1v10kk, joten kestänee vielä kauan tämä pään seinään takominen. Pureminen on onneksi enää hyvin hyvin harvinaista, mutta vielä ottavat joskus yhteen toistensa tukissa roikkumalla..Se on tietenkin kielettyä ja sitten kun eivät enää mutta keksi, niin kumpainenkin takoo omaa päätään lattiaan. Pojan suuttuessa lentelee myös lähimmät tavarat seinään..
Kysyy aikamoista kärsivälliyyttä vanhemmilta, mutta pakko vaan jaksaa ajtella, että oppivat tässä pikku hiljaa näyttämään tunteensa jollain suotuisammalla tavalla.
seinään aina kun lähti vain pois paikalta. Pojalle tuli kiire juosta perään että ehkä äitillä on jotain mielenkiintoista tekemistä. Meillä se oli siin vain kokeilua, että miten se äiti pomppii ja kuinka pinna kestää kun lattialla itkee, potkii ja sätkii.