ihan oikeasti apua ja mihin voi vielä valittaa?en haluaisi muuta kuin pienen mukaan hoitoon..retkahdan aina välillä juomaan, nyt ei ollut edes paha. pitäis kai vaihtaa huumeisiin. ei vaan, paha päivä takana. ei kannata mennä tonne sijaripalstalle, tulee vaan paha mieli.
mistä saisi
bioäiti
3241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
niin et taida saada mukaan hoitoon. Vai onko sijoitus vasta suunnitteilla?
vasta. en ole mitään vielä allekirjoittanut ja avohuolto pyörii.jouduin työtkin jättään tän takia, en nyt sentään umpijuoppo ole.pahansisuisia naapureita vaan..kukahan ei-alkoholisti ei koskaan olisi ollut maistissa lapsen aikana? kokoajan lyödään leimaa otsaan ja manipuloidaan, puhutaan johdattelevasti ja kirjoitellaan sitten päätöksiin ihan oikeita valheita. onneksi on esittää dokumenttia (sano juoppo...) että ei tämä nyt näin kuitenkaan ollut.narkomaaneilla on oma ongelmansa, se vaan ihmetyttää miksi narkomaaniäiti toistuvasti pääsee lapsensa kanssa hoitoon?
Pieni ei sitä tarvitse, hän tarvitsee lapsuutensa ja on siihen myös oikeutettu.
Sinulla on suunnitteilla siirtyä huumeisiin eikä raitistumiseen.
Oikea valitusosoite on oma itse. Sijaripalstalta saa ehkä kuitenkin myötätuntoa, he haluavat sinun lapsesi ja päihteissä sinusta ei ole heille mitään uhkaa siitä, että rahasampo palautettaisiin oikealle vanhemmalleen.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, lopetat juomisen tai jatkat sitä.
Ja päihteiden käyttö loppuu omalla päätöksellä, sillä ettet kippaa. Laitat porttikiellon kaikille, jos sukulaisillasi tai ystävilläsi on päihteiden käyttöä tai sellaisia jotka haluavat sinun käyttävän.
Sossula ottaa mielellään asiakkaaksi, asiakkuutesi takaa heille työtä moneksi vuodeksi. Jos päätät jatkaa päihteiden parissa.