1-2 kk

Hei!
Miten teillä pienten vauvojen vanhemmat on lähtenyt arki sujumaan? Onko jo muodostunut jonkunlaisia päivärytmejä ja uni/valvejaksoja? Täällä poika 6 vko ja pisin uniaika on ruvennut siirtymään yöaikaan. Poikkeuksiakin toki löytyy ja välillä olisi pikkunen niin virkeä seurustelemaan jo klo. 3 aamuyöllä :) Unet ei ole vielä kerralla kovin pitkiä, maksimi ehkä joku 3 h putkeen. Yleensä kuitenkin jotain 1-2 h.
Päivisin jaksaa olla hereillä tunnin-pari, sitten unet 30 min -2 h. Illasta saattaa valvoa pitempäänkin, mutta on silloin yleensä kiukkuinen ja itkeskelee eli olen tulkinnut sen kyllä jo ihan väsymykseksi.
Nyt on pikkumies vähän flunssassa, joten se on vaikuttanut niin uniin kuin muutenkin jaksamiseen. Mitenkäs olette itse jaksaneet? Täällä ollaan kyllä välillä väsyneitä, mutta kun välillä on takana vähän paremmin nukuttu yö niin kyllä sitä taas jaksaa. Ja varsinkin sitten kun pikkumies valloittavasti hymyilee!
3417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuvauksesi on kuin omasta arjestani. Meillä on 7 viikon ikäinen poika eikä kummoista rytmitystä ole vielä löytynyt. Päivällä nukutaan yleensä yhdet 2 tunnin unet ja sitten vähän lyhyempiä pätkiä ja illalla tosiaankin ollaan sitten väsyneitä ja kiukkuisiakin. Yöt menee myös vähän vaihtelevasti...alkuyöstä on yleensä yksi pitempi (3-5h) unijakso, mutta aamuyö menee sitten pienemmissä pätkissä.

Oma jaksaminen on tosiaan välillä koetuksella, mutta pojan hymyt todella pelastavat tilanteen monta kertaa. Nyt täytyy taas mennä kun nuo "väsymys-huudot" tuolta kaikuvat. Tsemppiä sinulle!!!

Äänestä

Ihan samaa täälläkin...
tyttö nyt 4 viikkoa ja pitkät unet onneksi sijottuu yöhön ja päivälläkin tyttä kuorsaa joskus 3-4 tuntiakin:)
Haluaisinkin kysyä,että kuinka sitten saatte pikkuisenne takas yöllä nukkumaan? Kannatteko sylissä niin kauan että nukahtaa? Minä oon opettanu tytön vähän "huonolle" tavalle, minä nimittäin heijaan hänet uneen joka kerta vaunuihin koska se on ainut keino pitää tyttö "hiljaisena" yöllä ja päivälläkin.
Päästäänköhän tuosta tavasta ikinä :)

Äänestä
  • Moi!
    Onpas mukava kuulla että tämmöstä kuuluu ollakin :) esikoinen kun on kyseessä niin ei ole oikein vertailu pohjaa...
    Meillä yöllä nukahtaminen onnistuu yleensä aika hyvin kun poika siirtyy syömään viereen ja nukahtaa sitten siihen. Yleensä siis köllötellään sitten loppuyö vierekäin. Saa nähdä tuleeko sitä näin opetettua poika nukkumaan vaan vieressä, mutta olen ajatellut että kun niitä yöheräämisiä on vielä niin paljon niin täytyy tehdä ne oman jaksamisen kannalta mahdollisemman helpoiksi! Muutenkin olen yrittänyt että yöllä ei seurustella tms. jotta ymmärtää että nyt pitää nukkua. Tietysti on ollut myös itkuisia öitä jolloin on sitten valvottu useampi tunti että poika on rauhoittunut. Viimeyö oli kyllä jo tosi hieno saavutus, sillä poika piti syönnillä väliä NELJÄ tuntia! Sen ajan kun äitikin olisi osannut nukkua... (heräsin nimittäin vähän väliä ihmettelemään että eikö se poika jo herää ja syö). Mutta tämmöstähän tämä vauva arki on. Jaksamista kaikille ja kertoilkaahan aina kuulumisia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sara1980 kirjoitti:

Hei!
Miten teillä pienten vauvojen vanhemmat on lähtenyt arki sujumaan? Onko jo muodostunut jonkunlaisia päivärytmejä ja uni/valvejaksoja? Täällä poika 6 vko ja pisin uniaika on ruvennut siirtymään yöaikaan. Poikkeuksiakin toki löytyy ja välillä olisi pikkunen niin virkeä seurustelemaan jo klo. 3 aamuyöllä :) Unet ei ole vielä kerralla kovin pitkiä, maksimi ehkä joku 3 h putkeen. Yleensä kuitenkin jotain 1-2 h.
Päivisin jaksaa olla hereillä tunnin-pari, sitten unet 30 min -2 h. Illasta saattaa valvoa pitempäänkin, mutta on silloin yleensä kiukkuinen ja itkeskelee eli olen tulkinnut sen kyllä jo ihan väsymykseksi.
Nyt on pikkumies vähän flunssassa, joten se on vaikuttanut niin uniin kuin muutenkin jaksamiseen. Mitenkäs olette itse jaksaneet? Täällä ollaan kyllä välillä väsyneitä, mutta kun välillä on takana vähän paremmin nukuttu yö niin kyllä sitä taas jaksaa. Ja varsinkin sitten kun pikkumies valloittavasti hymyilee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu