Tapasin laivalla nuoruuden ystäviä

ja sitten .....

Olin nuorena aina 14-vuotiaana tapahtuneen seksidepuutin jälkeen valtavan seksin janoinen. Minulla oli useita suhteita ja kerrankin olin yhdessä neljän kaveruksen kanssa yhden pojan kesämökillä viikonlopun. Siellä sain yhdessä ja erikseen, niin että oli vaikea kävellä seuraavalla viikolla. Mutta se oli ihanaa.

Non niin. Nyt olin Silja Symphonylla risteilyllä. Ikääkin oli kertynyt jo yli viisikymmpiä. Ruokailimme ystävättäreni kanssa Buffassa ja sen jälkeen laittautumaan kuntoon tansseja varten.

Joimme vain mineraalivettä aluksi, kun tuli otettua Buffan aikana vähän paljon valkkaria. Mieli oli iloinen ja sitten. Yht' äkkiä edessä seisoi yksi näistä entisistä rakastajista. Kysellen, että olinko varmasti se sama Mirja sieltä tuppukylästä?

Katselin hämmästyneenä ja kapsahdi kaverin kaulaan, siitä tanssilattialle josssa juttua riitti. Kävi ilmi, että pari niistä entisistä oli mukana ja emmekä ystävättäreni kanssa epäröineet hetkeäkään, kun kaverit pyysivät meidät pöytäänsä.

Tanssimme paljon. Juotiinkin kuohuviiniä. Pojat alkoivat jo käymään rohkeammaksi ehdotteluissaan ja tanssilattiallakin hyväilivät takamuksiani aika rohkeasti.

Sieltä sitten horjahtelimme herrojen hyttiin. Tai yhteen niistä, kun se oli isompi Silja-luokan hytti isolla parivuoteella.

Parin paukun jälkeen olimme jo alastomina vuoteella yhtä alastomien kavereiden kanssa.
Oli ihanaa kokea ryhmäseksiä uudestaan. En ollut naimisiin menoni jälkeen ollut vieraissa, mutta nyt koin seksin vieraiden (tuttujen) kanssa valtavina orgasmeina, samoin kun ystävättärenikin sai miestä oikein olan takaa. Ihmettelinkin sitä, koska hän oli aina ollut vähän sellanen korkean moraalin vartija, mutta sinä yönä se oli tipotiessään.

Aamulla vielä jatkoimme hetken, mutta kaverit läksivät Tukholmassa käymään asioilla ja lupasimme olla päivän aikana kilttejä ja säästää pimppaa seuraavaksi yöksi paluumatkalle.
Siitä tuli vielä rajumpi. Ja kotona en uskaltanut anyaa mieheni edes koskea minua muutamaan päivään, sillä niin arkana oli paikat. Sain nimittäin viimesenä yönä pornofilmien malliin molempiin aukkoihini yhtä aikaa. Teki ensin valtavan kiepeää, mutta sitten meni melkein taju orgasmien tärisyttäessä minua.

En ole pitänyt yhteyttä näihin herreoihin, mutta toivon, että vielä kerran saisisn kokea saman.

2

17307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yks vaan

      Sen verran paljon oli tekstissä noita kirjoitusvirheitä, ja kovin pentumaista tekstiä muutenkin, ettei vaan oikea ikä olisi 50 sijaan 15vee.

      • Voi itku

        Mistä noita paskanjauhajia löytyy aina, kait tuosta nyt lukutaitoosen selevän luulis suavan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      218
      2498
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2099
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      317
      1847
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      95
      1605
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      83
      1485
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1111
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      996
    Aihe