meillä tilanne on semmonen et lapsen isä vaihto meidät toiseen muijaan jolla ei ole lapsia. isä väittää rakastavansa lasta mutta ei koskaan kysele lapsen kuulumisia ja käy vain harvoin kylässä vaikka meillä on tapaamissopimus.ystävät ovat kehoittaneet vaan unohtamaan lapsen isän kokonaan koska hän ei ole lapsen elämässä juurikaan millään lailla mukana, mutta minulla on kauhean paha syyllisyys kun lapsi kasvaa ilman isää. ystävät ovat jopa sanoneet että kyllä minä löydän itelleni miehen.höpönlöpö sanon minä. ehkä sit joskus mut ei ainakaan nyt ku kotona istun äitiyslomalla.asun aika kaukana kyliltä eikä meidän leikkipuistoissa käy miehiä.käyn todella harvoin "tuulettumassa", noin kerran kuukaudessa tai harvemmin. ystävät eivät ehdi tulla kahville tarpeeksi usein enkä tahdo aina mennä vanhenpien luokse kuluttamaan aikaa. kotona olo on hyvin yksinäistä ja yksoikoista..suoraan sanottuna tylsää.joo tiedän että ite oon itteni tähän tilanteeseen saattanu, mut voiko syyttää ihmistä joka kuitenkin rakastaa lastaan niin paljon että on luopunut melkein kaikesta.
ongelmani on siis yksinäisyys ja olen yrittänyt löytää mailikavereita jne, mutta ne eivät yksinäisyyttä lievennä. tunnen itseni epätoivoseksi ja epäonnistuneeksi.jos jollain on jottai fiksuja ideoita ni vastailkaa. harrastukset ei tule kuuloonkaan koska en saa lasta hoitoon säännöllisesti.ja ulkoilemme 4 kertaa päivässä (käytetään koira pihalla) joten sekään ei mieltä paranna.
ehkä se vaan on niin et mun kohtalo on olla yksin vaikka seurallinen olenkin.lapsen seura ei totuuden nimissä vaan riitä.musta tuntuu ettei kukkaa ymmärrä.on mulla mammakavereita mut niil on elämä niin paljon paremmin ku mulla.oon onnellinen puolesta mut samalla kadehdin sitä et mulla meni asiat raskauden aikana niin totaallisen väärin.kävis muksun isä ees kattomassa jälkeläistään ni mun ei tarviis siitä potee nii kauheeta syyllisyyttä...kiitos että sain purkaa!
ongelmani on siis yksinäisyys ja olen yrittänyt löytää mailikavereita jne, mutta ne eivät yksinäisyyttä lievennä. tunnen itseni epätoivoseksi ja epäonnistuneeksi.jos jollain on jottai fiksuja ideoita ni vastailkaa. harrastukset ei tule kuuloonkaan koska en saa lasta hoitoon säännöllisesti.ja ulkoilemme 4 kertaa päivässä (käytetään koira pihalla) joten sekään ei mieltä paranna.
ehkä se vaan on niin et mun kohtalo on olla yksin vaikka seurallinen olenkin.lapsen seura ei totuuden nimissä vaan riitä.musta tuntuu ettei kukkaa ymmärrä.on mulla mammakavereita mut niil on elämä niin paljon paremmin ku mulla.oon onnellinen puolesta mut samalla kadehdin sitä et mulla meni asiat raskauden aikana niin totaallisen väärin.kävis muksun isä ees kattomassa jälkeläistään ni mun ei tarviis siitä potee nii kauheeta syyllisyyttä...kiitos että sain purkaa!
Vastaukset 9
Vanhimmat
..ketään tavata jollei ketään näe.
Meilläpäin ei ole edes leikkipuistoja, ja jos menen vähän kauemmas puistoihin niin eihän siellä kukaan enää iltasella ole. Ollaanpahan muksun kanssa kahdestaan, kivaa sekin on ei sen puoleen.
Töissä käyn mutta en kyllä oo työkavereita sillä silmällä katellu, vapaa-aikana en ole niidenkään kanssa missään tekemisissä koska asun eri paikkakunnalla.
Tänne muutin exän mukana ja hän sitten pois. Tunnen täältä lähinnä exän kavereita joilla kaikilla on perheet.
Mutsi asuu 60km päässä, ei siellä kovin usein viitsi käydä.
Koiran kanssa käydään metsässä, mutta ei sielläkään koskaan ketään vastaan tule.
Vaan ei sitä koskaan tiedä, voihan joku soittaa ovikelloani koska vaan :)
Mitäs muuten luulet: kun mies on leikkipuistossa, kaupassa tai missä vaan iloisen 2-vuotiaan ja koiran kanssa, moniko uskoo että hän on antanut vain vaimolleen vapaa-illan? Luultavasti lähes jokainen.
en mäkää sitä valita et muksu on olemassa..mä rakastan sitä enemmän ku ikkää oon mittää rakastanu..eikä sillä on mukava kahtoo ku se muuttuum kokoajan..muksu on 5kk vanha..me touhutaan kaikkee kolmistaan..minä,muksu ja koira..muksu tykkää ku meidän hauva temppuilee..nauraa räkättää kamalasti sille..sitä on mukava kuunnella..mut mua ei vaa oo tehty tällästä yksinäisyyttä varten..mua ei oo tehty vahvaks yksinhuoltajaks joka jaksaa yksin kaiken..joka päivä joka tunti..mun viikon menot on kerran kaupassa käynti..siinä kaikki..en mä ois ikinä uskonu et yksinhuoltajuus on tällästä..mut mittää en kadu ja mittää en silti vaihtas..ku vaan tapahtus ees yks hyvä juttu mulle ni jaksais taas porskuttaa eteenpäin..
seki on vaikeeta ku ei tiiä tulevasta yhtään mitään..parilliset ihmiset suunnittelee toista lasta,talon ostoo, uutta autoa ja kaikkea sitä mihin mulla ei tällä hetkellä tunnu olevan mitään mahollisuutta..en tiiä miten muut yksinhuoltajat jaksaa uskoo parempaan huomiseen..musta tuntuu et tällästä tää nyt sit on seuraavat 5-vuotta..
kauheeta vikinää tää mun teksti taas, mut eipä sitä missää neuvolas tai "oikeille" ihmisillekkää uskalla kertoo..luulevat vielä et en pärjää vaikka kyl mä lapsen kaa pärjään.sillä voimalla että on pakko..siks tää onki nii ristiriitasta et ulkosesti mä näytän pärjääväni, päällikkö on puhtaissa vaatteissa ja vaipoissa,syötetty,tyytyväinen/onnellinen..mittääsiltä ei puutu mihin voin vaikuttaa...mut silti mun sisällä on kauhee taistelu..toivos nii paljon enemmän mut toivos samalla et lapsi riittää..sen pitää riittää..en tiiä ymmärrätkö mitä ajan takaa..
"Mitäs muuten luulet: kun mies on leikkipuistossa, kaupassa tai missä vaan iloisen 2-vuotiaan ja koiran kanssa, moniko uskoo että hän on antanut vain vaimolleen vapaa-illan? Luultavasti lähes jokainen. "
--->no mies lapsen kanssa yksin on aika harvinainen näky meillä päin..kyl meidän kylällä akat tunkoo ukon mukkaa kauppaa..mun miespuolinen serkku kuleksi mun pojan kanssa ympäri prismaa..sai kolme puhelinnomeroo..me oltiin sen tyttöystävän kanssa kahtomassa vauvan vaatteita..poika oli mun serkulla vaan sen takia et sen autonturvaistuin painaa niin saakutisti..että näin =D
ja jos joku tunkoo sun juttusille ja sanot et on muksu ni nainen yleensä ihastuu "ihana vastuuntuntoinen mies" mua taas katotaan ku halpaa makkaraa jos kerron et miestä ei ole..
sen ku tetäs mitä pitäs tehä et asiat paranis..varmana tekisin..mut mulla on niin keinot loppu...............
Sinulla asuu ilmeisesti vanhemmat siinä lähellä kun heistä kirjoitit.
Voisivatko he katsoa lastasi jos kävisit vaikkapa kansalaisopiston jollakin kurssilla 1-2 iltana viikossa?
Ainakin meillä täälläpäin on paljon erilaista tarjontaa mistä valita.
Sieltä ainakin voisi saada uusia kavereita ja löytää jotakin muuta ajateltavaa kuin nykyinen tilanteesi.
Itse kävin äitiysloman aikana yhtä kurssia ja oli mukavaa istua pari tuntia viikossa aikuisten kanssa pulisemassa niitä näitä. Kyllä siinä unohtui edes siksi aikaa kaikki kotiasiat.
ei se mee niin meillä, en jaksatarkemmin selittää mut mä en voi viedä vanhemmilleni hoitoon viikkosin eikä sitä paitsi mul oo rahaa lähteä mihinkää kursseille ku ei ees vauva uintii päästä..eikä mul ole autoakaa..mikää maksullinen ei käy..jos mul ois varaa ni palkkaisin hoitsun ja menisin tekee jotain kehittävää..mut mut mut..liikaa muttia
Olisit miettinyt noita asioita vähän aikasemmin.
Valitus ei auta mitään. Ratkaisu löytyy kaikkeen.
Olet aikamoinen manipuloija. Ei "meitä" ole vaihdettu toiseen muijaan. SINUT on vaihdettu toiseen muijaan.
Jos hän kävisi kylässä, hän tapaisi SINUA! Hän haluaa tavata LASTA!!!!!
Lopeta siis olemasta esteenä lapsen ja isän tapaamisille ja siinä ohessa hanki itsellesi harrastus tai sitten elämä.
juu ei se kyl ihan noin mee..vaik mä veisin lapsen mihinkä ni sitä äijää kiinnosta nähä lastaan..kyllä se vaihto meidät molemmat..mut onneksi sinä tiiät kaiken meidän elämästä ja sulla on vissiin ihana elämä ku tarvii täällä roikkua..
Ei Jaksa lukea... anteeksi. Jaksaako fanis???
kun ei yyhoota haukuta ja parjata tässä, vaan ihmetellään sitä isän touhua.
Niitähän sinä fanitat, niitä joissa yyhoota nimitellään, loukataan ja halveerataan joka suunnasta. Ne ne onkin sun lempparilukemista, oikeita ilon aiheita elämässäsi, eikö vain?
Osta elämä itsellesi, kateellinen!