Ryyppääminen

Miten joku voi ryypätä koko matkan ajan? Olimme hotelli Albassa ja silmiin pistävää oli suomalaisturistien huono kunto. Osa porukasta oli kännissä jopa aamiaisella, iltaa kohden huuto ja meteli ja juopumus vaan yltyi.

Lähteekö jotkut ainoastaan ryyppäämään Bulgariaan?
193866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tähän liittyen pieni tarina elokuulta hotellista Ivana Palace.
Eräänä aamuna olimme aamupalalla ulkopöydässä ja lähistöllä istui kolme suomalaista nuortamiestä keskustellen, sanoisinko melko äänekkäästi. Noin joka toinen sana alkoi V:llä, ja muutenkin sanailu pyöri siellä navan alapuolella.
Noh, seurueen poistuttua vieressämme istunut saksalaisherra kysyi tarjoilijalta; olivatko nuo ruotsalaisia? Ja neiti(?) vastasi: juu kyllä olivat ruotsalaisia nuoria miehiä.
Että kyllä meitä huvitti, mutta onneksi saimme pidettyä pokan, eikä totuus paljastunut! :D

Äänestä

SB:n kaltaisessa paikassa ei kerta kaikkiaan voi tehdä mitään muuta kuin ryypätä. Koko paikka on tehty ryyppäämistä varten, turha sinne lapsiperheiden on tulla valittamaan.

Äänestä
  • Itse ko. paikassa käydessäni en ryypännyt, enkä myöskään nähnyt/kuullut suomalaisia, jotka häiritsevässä määrin olisivat olleet juovuksissa. Kyllä ihmisillä näytti muutakin tekemistä olevan. Enemmän nykyään humalassa örveltävät nuoret britit kuin suomalaiset.

    Äänestä

  • paikkaansa! kirjoitti:

    Itse ko. paikassa käydessäni en ryypännyt, enkä myöskään nähnyt/kuullut suomalaisia, jotka häiritsevässä määrin olisivat olleet juovuksissa. Kyllä ihmisillä näytti muutakin tekemistä olevan. Enemmän nykyään humalassa örveltävät nuoret britit kuin suomalaiset.

    Niitä brittejä on 100 kertaa enemmän SB:llä kuin suomalaisia.

    Äänestä

  • Olimme kyllä ihan lapsiperheenä SB:llä eikä meillä kenelläkään ollut mitään valittamista kännikalojen suhteen. Hotelli oli vähän syrjemmässä ihan siitä kaikesta hulinasta, joten hiljasta oli. Kukin tyylillään, jos sinne lähtee vaan ryyppäämään, niin siittä vaan! Me kyllä pystyimme viettämään ihan tavallisen "ei-ryyppyreissu" -lomankin :)

    Äänestä

  • Mtt kirjoitti:

    Olimme kyllä ihan lapsiperheenä SB:llä eikä meillä kenelläkään ollut mitään valittamista kännikalojen suhteen. Hotelli oli vähän syrjemmässä ihan siitä kaikesta hulinasta, joten hiljasta oli. Kukin tyylillään, jos sinne lähtee vaan ryyppäämään, niin siittä vaan! Me kyllä pystyimme viettämään ihan tavallisen "ei-ryyppyreissu" -lomankin :)

    Alba on kyllä ihan keskellä kaupunkia, joten ei ihan hiljaista voi olla. Tarkoitat ilmeisesti, että pitää ottaa hotellei jostain peräkylästä, jos ei halua katsella kännisiä suomalaisia Bulgariassa.

    Äänestä

  • alkuper. kirjoitti:

    Alba on kyllä ihan keskellä kaupunkia, joten ei ihan hiljaista voi olla. Tarkoitat ilmeisesti, että pitää ottaa hotellei jostain peräkylästä, jos ei halua katsella kännisiä suomalaisia Bulgariassa.

    kylläkin on keskeisellä paikalla. Tarkoitinkin että oma hotellimme(Opal)oli rauhallisemmalla paikalla, ei kylläkään missään peräkylässä. Hotelli sijaitsi päätien toisella puolella.

    Äänestä

  • Mtt kirjoitti:

    kylläkin on keskeisellä paikalla. Tarkoitinkin että oma hotellimme(Opal)oli rauhallisemmalla paikalla, ei kylläkään missään peräkylässä. Hotelli sijaitsi päätien toisella puolella.

    Ei se ollutkaan suomalaisjuoppojen vika, vaan oma syyni, kun valitsin Alban, olisi pitänyt ottaa Opal.

    Äänestä

  • ei se ollutkaan kirjoitti:

    Ei se ollutkaan suomalaisjuoppojen vika, vaan oma syyni, kun valitsin Alban, olisi pitänyt ottaa Opal.

    Oltiin Albassa pari kesää takaperin. Suomalaisista ei ollut pahaa sanottavaa. Emme tavanneet ainoatakaan örveltävää suomalaista. Ainoan pienen häiriön hotellissa aiheutti yöllä mekkaloivat saksalaisrouvat, joilla oli meno päällä. Teemme tosin reissumme aina kesäkuun alussa, jolloin pahimmat örveltäjät taitavat vielä laskeskelle matkakassojaan kotona.

    Niin tai näin, niin Albaan mennään jatkossakin, mikäli matka suuntautuu Sunny Beachille.

    Äänestä

En todellakaan tarkoittanut keskustelun aloituksessa nuoria, vaan ihan täysi-ikäisiä aikuisia, jopa naisia joukossa.

Kännissä kuin ellun kanat. Onko tämä sitä vatsatauteihin varautumista?

Äänestä
  • Vähänkö kuuluu sulle mitä sielä muut tekee? Niin ja mitä veikkaat ku on vetäny illalla pään täyteen ni onko aamupalalla yhdeksän aikaan selvinny!?
    Itellä ainaki oli hauskaa vetää halpaa viinaa eikä kiinnostanu pätkääkää kahtooko joku pariskunta ristiin sen takia...

    Äänestä

kyllähän se on niin että bulgaria on vodka turistien paratiisi ei siitä pääse yli eikä ympäri. turha on valittaa siitä että humalaisia on jo aamusta paikka on niin karsee turistirysä ettei sitä selvinpäin kestä.

Äänestä
  • Ei kannata lähteä Bulgariaan mitään kulttuuria hakemaan. Sinne mennään ryyppäämään.

    Äänestä

  • lähes joka sana kirjoitti:

    Ei kannata lähteä Bulgariaan mitään kulttuuria hakemaan. Sinne mennään ryyppäämään.

    "Sinne mennään ryyppäämään. "

    Juntit menevät.

    Äänestä

  • Ja mikähän turistirysä on semmoinen, että sen selvin päin kestää?! Kaiketi siksi, että olimme kolmen lapsen kera reisussa, vältyimme näiltä ikäviltä lieveilmiöiltä. Aamupäivät lokoilimme rannalla, iltapäivällä söimme edullisesti, ja jatkoimme altaalla vedessä polskuttelua. Illan tullen söimme taas hyvin ja edullisesti, shoppailimme, ajelimme vossikalla jne. En törmännyt (=nähnyt) yhtäkään maanmiestäni humalassa ko. paikassa. Joka haluaa lomaltansa vain ja ainoastaan mahd. kork. promillepitoisuuden, maksimi biletyksen jne, osaa kyllä hakeutua ko. kohteisiin: Kos, Samos, Ibiza, Mallorca, Alanya, jne. Mut tosiaan: miks maksaa satoja euroja siitä, että pääsee vetää pleksit, kun se ois toteuttavissa NIIN halvalla kotomaassakin: Siwasta (on kiwa) mäyräkoiria riittävästi, ei käydä viikkoon suihkussa, syödään roiskeläppäpizzoja, huudatetaan mankkaa täysillä, poltetaaan lakanat röökillä, hyvässä tapauksessa koko huusholli. Täytyy myös pukeutua oikein: Ruisrock -01 T-paita on jees. Salihousut, vatsalaukku, sandaalit sukilla, lippis "TPS". Jo vain lähtee!

    Äänestä

  • Ins.DI kirjoitti:

    Ja mikähän turistirysä on semmoinen, että sen selvin päin kestää?! Kaiketi siksi, että olimme kolmen lapsen kera reisussa, vältyimme näiltä ikäviltä lieveilmiöiltä. Aamupäivät lokoilimme rannalla, iltapäivällä söimme edullisesti, ja jatkoimme altaalla vedessä polskuttelua. Illan tullen söimme taas hyvin ja edullisesti, shoppailimme, ajelimme vossikalla jne. En törmännyt (=nähnyt) yhtäkään maanmiestäni humalassa ko. paikassa. Joka haluaa lomaltansa vain ja ainoastaan mahd. kork. promillepitoisuuden, maksimi biletyksen jne, osaa kyllä hakeutua ko. kohteisiin: Kos, Samos, Ibiza, Mallorca, Alanya, jne. Mut tosiaan: miks maksaa satoja euroja siitä, että pääsee vetää pleksit, kun se ois toteuttavissa NIIN halvalla kotomaassakin: Siwasta (on kiwa) mäyräkoiria riittävästi, ei käydä viikkoon suihkussa, syödään roiskeläppäpizzoja, huudatetaan mankkaa täysillä, poltetaaan lakanat röökillä, hyvässä tapauksessa koko huusholli. Täytyy myös pukeutua oikein: Ruisrock -01 T-paita on jees. Salihousut, vatsalaukku, sandaalit sukilla, lippis "TPS". Jo vain lähtee!

    Unohdit kertoa hotellin missä olit.

    Äänestä

Kyllä lähtee.... mitä muutakaan siellä tekee jos ei kiinnosta auringon ottaminen....

Äänestä
  • halvemmaksi jäädä sinne kotisohvalle vetään kalsarikännit.;)

    Äänestä

  • kuitenkin... kirjoitti:

    halvemmaksi jäädä sinne kotisohvalle vetään kalsarikännit.;)

    Kannatta mielummin lähteä Sisiliaan, jos ei halua ryypätä. Espanjan Fuengirolassa ei ollut maisemia, eikä kunnon menomestojakaan. Bulgaria on ryyppyreissujen kuningas. Ei siellä koko ajan tarvitse olla humalassa, mutta eipä siellä mitään suuria nähtävyyksiä ole ja sieltä tuskin uskaltaa vuokrata autoa ja lähteä pidemmälle. Bulgarian loman jälkeen luulin, että ei se ollut hyvä ryyppypaikka, mutta nyt muita paikkoja nähneenä, voin sanoa, että se on yksi parhaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SB:llä aamusta iltaan kirjoitti:

Miten joku voi ryypätä koko matkan ajan? Olimme hotelli Albassa ja silmiin pistävää oli suomalaisturistien huono kunto. Osa porukasta oli kännissä jopa aamiaisella, iltaa kohden huuto ja meteli ja juopumus vaan yltyi.

Lähteekö jotkut ainoastaan ryyppäämään Bulgariaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu