Kun Juuso rakastuu osa 8

harmaalokki kirjoitti:

Musiikki pauhaa ympärilläni, mutta en kuule sitä. Päässäni humisee ja katseeni rekisteröi ainoastaan pojan, joka kävelee hitaasti portaita ja minua kohden seurassaan pari tyttöä, joita en tunne. Daniel. Baarin eriväriset valot leikkivät hänen kasvoillaan. Pojalla on yllään vaalea kauluspaita, jonka ylimmät napit ovat auki paljastaen niin ikään vaalean helmikaulakorun ja kappaleen tummaa ihoa. Hän on täydellinen. Tajuan, että minun pitäisi liueta, jos haluan välttää kohtaamisen, mutta jään paikoilleni tietämättä miksi.

Nyt Danielin silmät laajenevat ja hän pysähtyy vaistomaisesti. Minut on huomattu. Katsomme toisiamme silmiin ja hetkellinen itsevarmuuteni on taas tiessään. Kaikki tekemäni paha muistuu mieleeni. Daniel kääntää katseensa äkisti lattiaan ja jatkaa kulkuaan. Hänen ystävänsä ovat jo ohittaneet minut ja pysähtyneet portaisiin katsomaan minne Daniel on jäänyt. Daniel tulee kohdalleni. Sivusilmällä näen, että Pasikin on palannut näyttämölle. Daniel on päättänyt kulkea ohitseni sanomatta mitään. Ajattelematta tarraan poikaa kädestä ja saan hänet pysähtymään. Daniel luo minuun vihamielisen katseen. ”Mitä sä haluat?”, hän kysyy niin kiukkuisesti, että irrotan heti otteen käsivarresta. ”Daniel, odota!”, mitään järkevämpää en osaa sanoa. Alan hätääntyä, minunhan piti pyytää anteeksi. ”Odota mitä! Aiotko sä järjestää taas jonkun pieksemään mut ja vain siksi että sun oma egosi nousis?. Juuso, sä oot säälittävä!… Mitä sä täältä etit? Eikö Hesasta enää löytynyt yhtään tyttöä jota vois kusettaa, niin päätit vaihtaa miehiin?. Vai heittiks skinitkin sut pihalle porukastaan? Joku taso niilläkin, tollasta paskakasaa kukaan kattele.” Daniel huutaa kasvot vihan vääntäminä päin naamaani. Puoli baaria on kääntynyt seuraamaan näytelmää, siltä minusta ainakin tuntuu. ”Älä…anna mun puhua…mä…”, yritän keskeyttää tuskaisella äänellä. Daniel hiljenee ja katsoo minua hyytävästi. Ja kylmä on hänen äänensäkin, ”No, sano sitten yksi juttu. Miksi juuri mä, miksi sä et voinut antaa niille hakattavaksi ketä vaan ohikulkijaa?” Olen hiljaa ja vältän hänen katsettaan. ”Miksi mä? Vastaa!”, Daniel tivaa korottaen taas ääntään. Vihaisenakin hän on niin kaunis. Viimein avaan suuni. ”Koska…koska, mä en osannut kertoa muulla tavoin, että mä välitän susta”, sanon nopeasti ja katson häntä surullisena. Daniel katsoo minua kasvoillaan yllättyneisyyttä ja jonkinlaista järkytystä. Sitten hän ravistaa päätään ja tilalla on äskeinen halveksuva ilme. ”Ai, sä keräilet säälipisteitä…multa ei tipu, mä en enää usko sun valheisiin”. En voi vastata mitään, katson vain surullisena viimeisen kerran ruskeisiin silmiin, jotka ovat minulle niin kylmät. Daniel kääntyy tyttökavereihinsa päin, jotka toljottavat silmät selällään meitä. ”Vaihdetaan baaria, täällä on huono ilma”, hän sanoo ja kävelee taakseen katsomatta tytöt peräsään alakertaan.

Pasi tulee viereeni ja kysyy, ”mitä toi sitten oli?”. ”Daniel”, vastaan ja katselen yhä tyhjiin portaisiin. ”Säkin haluat takuulla häipyä mun luota ton äskeisen jälkeen, mä ymmärrän kyllä”, sanon Pasia katsomatta. ”Ei, en todellakaan”, Pasi sanoo tarttuen olkapäähäni ja lisää, ”mä en tiedä mitä toi äskeinen oli, mutta sä oot niin upea, että jos kerrankin tulee tilaisuus saada sun kaltaista, niin…” ”No, hyvä juttu” sanon ja hymyilen vaisusti Pasille. Katsahdan ympärilleni; ne ulkopuoliset, jotka äsken seurasivat kohtausta ovat hoksanneet, että enää ei tapahdu mitään ja jatkaneet biletystä entiseen tapaan. ”Lähdetään sun luo, mulle riittää tää paskarafla tältä illalta”, tokaisen Pasille, joka nyökkää ja loihtii himokkaan ilmeen naamalleen. Naurahdan teennäisesti hieman kohteliaisuudeksi, vaikka mieleni tekisi itkeä Danielin takia.

--- ---
Pasi asuu keskustassa, emmekä joudu kävelemään pitkäänkään hänen asunnolleen. Pasi puhuu jotain joutavia ja vastailen jotain lyhytsanaisesti. En lähtenyt hänen mukaansa puhumista varten ja sitä paitsi ajatukseni ovat aivan toisaalla. Ne ovat siinä tummahipiäisessä pojassa, jota en koskaan voi saada.

Heitän takkini tuolille. Vastaan kieltävästi kysymykseen, että haluanko jotain juotavaa. Alan repiä vaatteita yltäni. ”No, sä et aikaile!”, Pasi huomauttaa ja ryhtyy itsekin riisuutumaan. Pasi tulee viereeni ja kietoo lihaksikkaat käsivartensa ympärilleni. ”Juuso, sä oot alasti vielä upeampi”, hän sanoo ja kiskoo alushousuni pois vapauttaen jo kovana sykkivän kaluni. Käteni tekevät saman Pasille. Hän hamuaa suullaan huuliani, mutta käännän päätäni niin että hän joutuu tyytymään korvalehteni imemiseen. En halua suudelmaa ihmiseltä jota en rakasta. Mieleeni tulee taas se yksi ihminen, jonka antaisin suudella itseäni vaikka maailman tappiin saakka. Havahdun siihen, että olemme siirtyneet vuoteelle, josta Pasi on hätäisesti repinyt päiväpeiton syrjään. Hän imee kaulaani ja runkkaa toisella kädellään kaluani. Irrottaudun hieman, jotta pääsen siirtymään Pasin miehuuden kimppuun. Ihan kelvollisen kokoinen, varmaan suunnilleen samaa luokkaa mitä itselläni. Hamuan elintä suuhuni. Yritän tehdä parhaani, vaikka edellisestä kerrasta on niin kauan etten juuri muista miten mies tyydytetään. Pasi voihkinnasta päätellen kuitenkin osaan jotain. Terska on kiimatipoista kostea. Ja taas ajatukseni karkaavat Danieliin. Yritän kuvitella, että hän olisi tässä Pasin paikalla, mutta bodarin pumpattu runko ei muistuta minua fuksipojan solakasta vartalosta. Huomaan elimeni lerpahtaneen ja yritän keskittyä itse toimenpiteeseen. Pasi kurkottaa kaluani kohden ja hieroo sen jälleen jäykäksi. Jatkan imemistä ja Pasi huokailee. Hän pyytää minua vaihtamaan asentoa niin, että hänkin saattaa samalla imeä minua. Vatsanpohjassani tuntuu mukavalta, kun kuuma suu upottaa kyrpäni sisäänsä. Pasin huokaukset syvenevät ja arvaan hänen tulevan kohta. Teen pari syvää ja voimakasta imutusliikettä ja pulautan elimen suustani. Ja samalla hetkellä siitä alkaa ryöpytä spermaa, jota roiskuu leualleni, kaulalleni ja rinnalleni. Pasi on lopettanut imemisen ja huohottaa kuuluvasti. Minä olen ääneti. Pasi nuolee kaluni vartta runkaten sitä samalla. Pyyhin spermaa kaulaltani lakanaan ja mietin Danielia. Pasi jatkaa edelleen. Ilmoitan, että minulta tulee pian. Äännähdän hieman ja elimeni syöksee nesteensä Pasin huulille. Hän lipoo ne kielellään suuhunsa ja nuolee penikseni puhtaaksi.

Makaamme pitkään hiljaa vierekkäin. Pasin hengitys on jo tasaantunut, omani tuskin kiihtyi missään vaiheessa. Nyt viimeistään ymmärrän, että mekaaninen seksi ilman tunteita ei ole minua varten. Hiljaa mielessäni päätän, että jatkossa aion tyytyä omaan käteeni ja fantasioihini, joita en koskaan voi toteuttaa, sillä joudun taivaltamaan loppuelämäni yksin. Ehkäpä se tosiaan on niin, että kaikki meistä eivät ansaitse rakkautta. Jotenkin vasta nyt tulen ajatelleeksi, että Danielin on suurella todennäköisyydellä oltava homo tai bi, kun kerran oli DTM:ssä. Ajatus kuitenkin tekee minut jos mahdollista vielä surullisemmaksi. Minä todella kuljin onneni ohi. Olen surkea ja typerä ihminen…

Pasi keskeyttää viheliäiset mietteeni kysymällä ”mikä sun on ku oot noin hiljaa, en kai mä tehny mitään väärin?”. Nousen istuma-asentoon ja sanon pahoittelevalla äänellä: ”sä olit loistava, mutta mun ajatuksen vaan on muualla”. ”Ajatteletko sä jotain kundia”, Pasi kysyy. ”Joo…”, mutisen. Pasi on hetken hiljaa ja kunnes kysyy ”ai sitä poikaa siellä baarissa?” Hartiani lysähtävät hieman ja mutisen ”sitä juuri, sitä ainoaa jonka haluan”. Pasi vetää minut itseään vasten ja ottaa syliin. Hän silittää hellästi selkääni. Istumme sylikkäin jonkin aikaa, vihdoin pala kurkussani hellittää ja istun rennommin. Pasi huomaa että surkea oloni on vähitellen väistynyt. ”Vieläkö sun tekee mieli, voisin panna sun upeeta persettä, jos haluut?” Hetkellinen parempi oloni katoaa tämän tökerön ehdotuksen johdosta ja Pasin puolikova elin pakaraani vasten alkaa tuntua epämiellyttävältä. Yritän olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Ei kiitos, mä luulen että mun on parempi lähteä ja sitä paitsi mä oon top”. Pasi näyttää pettyneeltä, mutta yrittää vielä ”jos sä haluut niin voidaan me toisinkin päin…” ”Ei, mä oon lähdössä”, tokaisen ja vedän jo farkkuja ylleni. Pasi huokaisee alistuneesti. Sanon vielä jotain teennäisen kohteliasta ja lähden. Ilma on kylmentynyt, mutta ei se ole mikään ihme, sillä rannekelloni näyttää katulampun valossa kello kahta yöllä. Taivas on kirkas, mutta kaupungin valot häivyttävät tähtien kirjon näkyvistä. Viima ujeltaa porttikongeissa. Vedän kaulaliinaa leukani suojaksi ja otan rivakampia askeleita suuntana lähin taksitolppa.

--- ---

Jouluaatto. Istumme kaikki ruokapöydässä vanhempieni luona. Isä, äiti, minä, Veera, vaari, mummi sekä Leena-täti, joka asuu yksin. Kaikilla tuntuu olevan hauskaa. Siis kaikilla muilla kuin minulla. Minulla ei kai enää koskaan voi olla hauskaa. Mummi kertoilee parin sherry-lasillisen voimalla jotain ratkiriemukasta juttua nuoruudestaan. Kuuntelen puolella korvalla ja olen sen verran hereillä, että osaan nauraa oikeassa kohdassa. Äiti tyrkyttää lisää kinkkua ja lanttulaatikkoa lautaselleni, vaikka olen jo aivan täysi. ”Juuso, kyllä noin pitkään mieheen vielä mahtuu, sä tarvitset vähän lihaa luittesi ympärille”, vaari sanoo remahtaen samalla kaikuvaan nauruunsa, jonka kuulemisesta jo pikkupoikana niin tykkäsin. Alistuneesti otan vielä yhden siivun kinkkua.

Lahjat on avattu ja muilla on aina vaan hauskempaa. Aina tässä vaiheessa on tapana, että Leena-täti kajauttaa altollaan ”varpunen jouluaamuna”, sen jälkeen kun muut ovat sitä tarpeeksi kauan ruinanneet. Kiekumisen viimein päätyttyä sanon meneväni pihalle haukkaamaan vähän happea ja katselemaan tähtiä. ”Sano jos näet Betlehemin tähden”, vaari huikkaa minulle eteiseen.

Kävelen pihamaalle. Lunta ei ole juuri nimeksikään. Alkutalvi on ollut leuto. Kierrän ensiksi talon ympäri tuttuja paikkoja katsellen. Tämä kaksikerroksinen omakotitalo ja sen piha olivat pikku-Juuson valtakuntaa. Tunsin jokaisen kivenmurikan talonnurkalla ja oksanreiän puuaidassa. Jotenkin jalkani vievät minut lapsuuteni lempipaikkaan, suuren pihakoivun luo. Koivu on valtava, mutta sen oksat ovat niin alhaalla, että puuhun saattoi päästä kiipeilemään. Yhteen oksaan isä ripusti aikoinaan keinun, joka on siinä edelleen. Annan käteni hyväillä hetken koivun karheaa pintaa. Istahdan minulle jo matalaksi käyneeseen keinuun ja kuovin jaloillani maata sen alta. On aivan hiljaista. Kohotan katseeni. Tähdet tuikkivat ja kuu möllöttää omalla paikallaan. Ei näy yhtään tähdenlentoa, jolle voisin esittää toiveen. Eipä silti, olen sen verran rationalisti etten usko tuollaiseen hölynpölyyn ja toisekseen se ainoa toive joka minulla olisi on liian suuri toivottavaksi. Huokaan ja olen juuri nousemassa keinusta sisään palatakseni, kun kuulen oven käyvän selkäni takana. Minun ei tarvitse olla kummoinenkaan tietäjä arvatakseni, että se on Veera. ”Juse, mä vähän arvelinkin, että sä istuisit keinussa”. ”Isä jo ihmetteli, että onko sulla jotain vialla, kun vaikutat niin poissaolevalta. Sitten mummi rupes arvelemaan että olisko Juusolla naishuolia.” ”Vittu kun ne jaksaa huolehtia”, ärähdän. ”Johtuisko siitä että ne välittää susta”, Veera vastaa ja hymähtää hieman. ”Niin välitän mäkin ja mä oon hiukka huolissani myös.” Veera laskee kätensä olkapäälleni. ”Sä et oo päässy Danielista yli?”. ”En, enkä koskaan pääsekään, mä en ajattele muuta kuin sitä”, huokaisen. ”Voisinpa mä lohduttaa jotenkin, mut en osaa”, Veera sanoo. Nousen hitaasti ylös. Halaan siskoani ja sanon ”kiitos, Veera ja hyvää joulua”. ”Hyvää joulua sullekin Juuso”. Palaamme yhdessä sisään.


.....
Juuson tilanteeseen ei siis ole valoa näköpiirissä. Jatkuuko epäonni myös jatkossa, siitä seuraavassa osassa, joka on olemassa vielä vain päässäni eli pikkuisen joudutte taas odottelemaan.

Palautetta kiitos!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä