Ilmoitin poliisille koirasta, jota pidetään jatkuvasti parvekkeella, vielpä sidottuna lyhyeen hihnaan. Pyysin heitä käymään tarkistamassa tilanteen. He kysyivät nimeni, osoitteeni ja puhelinnumeroni, jotka hyväuskoisesti kerroin. En älynnyt vaatia sitä, että he eivät kertoisi tietojani tälle ilmoitukseni kohteelle.
Juuri silloin, kun poliisit kävivät paikalla, koira oli perheen lasten taluttamana ulkona. Perhe oli tietysti kieltänyt kaiken ja kertoneet, että koiraa pidetään asianmukaisesti sisätiloissa jne. Kuitenkin sisälle tultuaan koira pantiin 25 asteessa taas parvekkeelle. Siellä se hyppi ovea vasten ja vinkui.
Pari päivää myöhemmin sain kiukkuisen puhelinsoiton, jossa minua uhattiin syytteellä perättömästä ilmiannosta, haasteella herjauksesta ja vieläpä sillä, että kannattaisi hankkia ulkona liikkuessaan henkivartija (!). Ko. perhe on aikalailla epämääräistä sakkia, joten uhkauksilla voi olla perääkin.
Omasta mielestäni tein oikein, kun ilmoitin koiran huonosta pidosta poliisille. Onko todella näin, että jos poliisi ei juuri sillä käyntihetkellään totea tilanteessa mitään huomautettavaa, asia jää siihen? Onko minun nyt syytä pelätä, että saan itse jonkinmoisen syytteen? Ja entä nuo uhkailut, ne kun tulivat puhelinsoiton kautta, ei minulla ole mitään konkreettista todistetta niistä näyttää poliisille.
Miksi poliisi antoi tietoni? Pitääkö ilmoitusta tehdessä erikseen kieltää omien henkilötietojen antamista eteenpäin? Voiko tällaisia ilmotuksia tehdä nimettömänä - siis otetaanko ne silloin todesta?

Vastaukset 9
Vanhimmat
.. siis 25 PAKKASasteessa...
Koira nyt vaan sattuu olemaan ulkoeläin. Maataloissa koirat ovat pihalla ja menevät välillä koppiinsa. Sisätiloihin eläin ei kuulu, ei varsinkaan ihmisasuntoon. Eli tuo parveke on ihan hyvä kompromissi, mikäli koira on pakko kerrostaloon hankkia. Koira ei ole parinkymmenen asteen pakkasesta moksiskaan.
Minusta soitit melko köykäisin perustein poliisit paikalle. Tuskin nyt kuitenkaan mistään perättömästä ilmiannosta on kyse, mieluummin hieman liian herkkänahkaisesta kukkahattu-tädistä. Eiköhän se nimesikin paljastunut vahingossa kun poliisi naureskeli koiran omistajalle syytteitäsi.
On olemassa vain muutama koirarotu joka tarkenee ulkona tuollaisissa olosuhteissa.
Parvekkeella ei myöskään ole riittävästi tilaa joten kesälläkin tuo olisi eläinrääkkäystä.
Taidat itse olla niitä ihmisiä jotka huonoa itsetuntoa pönkittääkseen ovat olevinaan "todella kovia koiranpotkijoita".
Tuollaisessa tapauksessa kannattaa kuitenkin ottaa yhteyttä eläinsuokeluviranomaisiin,jotka hoitavat asiaa eteenpäin.
Uhkailuista ei kannata isommin välittää.
Osalla koirista ei edes ole pohjavillaa, eli ne kestää kylmää yhtä paljon kuin alaston ihminenkin!
http://www.jippii.fi/forumit/ajankohtais/?op=msg&ref=657384
ainakaan syytettä perättömästä ilmiannosta. Poliisi ei taatusti lähtisi tutkimaan asiaa eikä ainakaan syyttäjä nostaisi syytettä. Sitä paitsi eihän kyseessä ole edes perätön asia, jos koira kerran ollut parvekkeelle. Ole huoleti myös muussa suhteessa - näitä uhkauksia on itse kukin elämänsä aikana ehtinyt saada, mutta tuskin koskaan kukaan on niitä toteuttanut.
Toinen on se ettei ole mitään syytä miksi poliisi uskoisi minua - hankala on luottaa systeemiin jonka on saanut epäluotettavaksi ja kieroksi todeta.
Soita poliisille että sait laittoman uhkauksen naapuriltasi. Ainakin soitto näkyy operaattorin tiedostoista. Soita vielä naapurille ja ota nauhalle uhkaukset niin voit vaatia naapurille lähestymiskieltoa. Saattaa naapuri joutua jopa etsimään asuntoa muualta.
ja nauhoita naapurisi toimet. Tarvitset videokameran, lämpömittarin ja koiran sinne parvekkeelle kunnon pakkasella. Pistä nimettömänä videoaineisto poliisille. Kuvaa vähän osoitetta ja muuta rekvisiittaa lisäksi ja pyyhi sormenjäljet pois kasetista. Jos kuvaat parveketta peilin kautta niin syyt tulevat vielä naapurin niskoille..