lapseni oikein,,kun perheessä on neljä lasta
kolme on "kilttejä" ja yksi on kuin villieläin,,
tuntuuu että kolme viatonta kärsii yhden toilailusta ja kaiken lisäksi vanhempien kasvatus metodit menevät täysin ristiin jos toinen on kieltänyt jotain niin toinenlupaa ja päinvastoin,älkääkä nyt kommentoiko että keskustelkaa keskenänne,,sukset menee ristiin keskusteluista huolimatta..
kolme on "kilttejä" ja yksi on kuin villieläin,,
tuntuuu että kolme viatonta kärsii yhden toilailusta ja kaiken lisäksi vanhempien kasvatus metodit menevät täysin ristiin jos toinen on kieltänyt jotain niin toinenlupaa ja päinvastoin,älkääkä nyt kommentoiko että keskustelkaa keskenänne,,sukset menee ristiin keskusteluista huolimatta..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minkä ikänen "villieläimesi" on?
Suosittelen, että keskustelet hänen kanssaan. Ole täysin rehellinen tälle pikkupedollesi ja kerro tosiasiat (myös se kuinka paljon häntä rakastat). Riippuu tietysti siitä, minkä ikäinen hän on?
Itse olen entisen villipedon äiti ja parhaimmaksi katsoin sen, että keskustelin petoni kanssa, en edes valkoisia valehdellen vaan kerroin hänelle mieltään askarruttavista asioista suoraan ja kiertelemättä. Nykyään pikkupetoni on lupaava urheilijan alku, menossa hyvää vauhtia kohti edustusjoukkuetta. Yksi keino on sekin, että (minun lapseni oli ja on edelleen yliaktiivinen) viet lapsesi jonkun esim. urheiluharrastuksen pariin, jossa pääsee purkamaan "sitä liikaa energiaa". Siinä ikäänkuin energia purkautuu oikeaan kohteeseen ja jää vähemmälle tämä turhautumisen aiheuttama tahaton ilkeily ja kiukuttelu.
Toivottavasti kaikki teillä menee hyvin.
p.s. Meilläkin on edelleen ongelmia keskenämme; toinen kieltää ja toinen antaa luvan jne,,, Tämä tietysti aiheuttaa turvattomuutta, ja jos ei asiaa saa muuttumaan lapsi/lapset tajuavat kyllä pian kumpi vanhemmista on se "vahvempi" osapuoli, eli kummalta kysytään ja kumpaa uskotaan. Tämä taas aiheuttaa ongelmia parisuhteessa....
kyseessä 11v poika, noita urheilu juttujakin kokeiltiin,, harrastus jaksoi kiinnostaa niin kauan että sai kaappiin lojumaan kalliita varusteita, ainoat pysyvät harrastukset taitaa olla tietokone ja pleikkari pelit.
keskustelua ei tämän tyypin kanssa saa aikaiseksi, olen yrittänyt istuttaa pöydän ääreen tyyliin "nyt puhutaan" vastauksena kiireiset joo-joot ja toinen jalka ojossa lähtemään muihin hommiin ,ja sama meno jatkuu...
kiitos kommentoinnistasi kumminkin
Näemmä teidän tilanteessanne on vanhempien kasvettava ensin itse ennenkuin tuota "villikkoa" pystyy kasvattamaan. Jos toinen kieltää ja toinen antaa myöten, on aivan varmaa että lapsi ei tiedä miten toimitaan ja hänestä helposti tulee häirikkö. Ja mieliksikin pitäis olla mutta kun ei tiedä kenelle ja miten....vaikeaa 11 vuotiaalle lapselle.
miten "kasvat" nämä kielto/lupaus jutut menee yleensä niin että toinen vanhemmista on kotona ja toinen jossain,,ja jos kotona oleva kieltää jonkin asian niin lapsi soittaa toiselle ja kysyy samaa, ja monesti sanoo esim että esim,"iskälle käy" no mitäs siihen muuta kun että "no sitten.." tämän jälkeen lapsi rientää iskän (kieltäneen) luo ja sanoo että "äiti lupas.." ja sitten vastaus on "no sitten.." näin on lupa hankittu, vaikka kumpikin olisi sitä mieltä että jotain ei tehdä. ja sitten vanhemmat myöhemmin kinastelevat siitä kuka lupasi ja mitä jne..eikö kuullosta hauskalta! suuri hali sille joka keksii toimivan ajatuksen..
Jos vanhemmat tietävät tuon lapsen keinottelun ja valehtelun olemassaolon, kannattaa puuttu siihen ihan ensimmäiseksi. Ei pidä suoraltaan uskoa jos lapsi nuo valheet livauttaa tulemaan, vaan otettava selvää asiasta ja toisen mielipiteestä. Ja jos vanhemmilla on selvillä toisen ajatukset asiasta, kuten oletan, ei pidä noin heppoisin perustein (kun lapsi sanoo että lupasi) mennä asiaa uskomaan ja antamaan periksi.
Jos tuollaisesta saa lapsen kiinni, on siitä pidettävä tehokas puhuttelu jotta valehtelu loppuisi.
aivan kuin olisin kerrannut oman perheen tarinaa. Meillä käytiin ensin vanhempien kesken keskustelu, että mitä halutaan. Se oli sentään molemmille selvää, että lapsen parasta. Isä on meillä luottavampi poikaansa kohtaan ja sanoi, että ei poika ole menettänyt luottamustani, mutta minä taas ajattelen, että pitääkö aina ensin sattua jotain ja vasta sitten puuttua asiaan. Nyt laadittiin säännöt esim. kotiintuloaika ja niistä pidetään kiinni. Tupakasta poika on kärynnyt kaksi kertaa ja nyt sovittiin niin (tai olisiko ollut sanelupolitiikkaa), että jos ne kokeilut ei lopu, joksi poika käryttelyään nimitti, niin mopokorttia ei hänelle makseta ja luvattu skootterikin jää toisten ostettavaksi.
Meillä on käytetty rangaistuksena harkitusti kotiarestia, joka on ollut meillä maailman pahin vaihtoehto, koska pojalle on ollut aina kaverit todella tärkeitä. Siitä on pidetty kiinni mitä on sovittu molemmin puolin reilusti ja poika on hyväksynyt asian pikkuhiljaa. Hän tietää nyt että asiat on niin kuinka ne sanotaan ja valehtelu vain pahentaa tilannetta.
Poika on nyt 14,5 vuotias ja kolmisen vuotta tätä on opeteltu, että kovapäistä väkeä on täälläkin.
Kyllä vanhempana olo on kaikkea muuta kuin hauskaa, mutta kuri on mielestäni parempi kuin välinpitämättömyys.
Pienempänä poika kerran kysyi, että miksette tekin voisi erota niin sais kaikkee helpommalla ja molemmilta vanhemmilta????
Vielä sellainen kysymys, että minkä ikäisenä nuoren voi jättää pariksi yöksi yksin tai kavereitten kanssa kotiin ilman vahtia???