Asuinseutu on new jerseyn syrjäseuduilla. Asukkaat kertovat kuuleensa huutoja pimeässä ja uskovat suolla vaanivan jonkin. Jerseyn paholaisen kerrotaan olevan lepakonsiipinen olento, jolla on sarvekas hevosen pää. Olentoa on pelätty jo 1700 luvulta, mutta sen alkuperä lienee jo intiaaneilta.
On väitetty paholaisen vieneen kotieläimiä sekä lapsia. Monet ovat selittäneet jerseyn paholaisen taruolennoksi, mutta havaintoja tehdään edelleen. Tuhannet ihmiset väittävät nähneensä paholaisen. Erityisen runsaasti havaintoja saatiin vuonna 1909. Silminnäkijä "Joseph bonaparte", napoleonin veli ja espanjan entinen kuningas väittivät nähneensä olennon vuosia myöhemmin.
On väitetty paholaisen vieneen kotieläimiä sekä lapsia. Monet ovat selittäneet jerseyn paholaisen taruolennoksi, mutta havaintoja tehdään edelleen. Tuhannet ihmiset väittävät nähneensä paholaisen. Erityisen runsaasti havaintoja saatiin vuonna 1909. Silminnäkijä "Joseph bonaparte", napoleonin veli ja espanjan entinen kuningas väittivät nähneensä olennon vuosia myöhemmin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Erään tarinan mukaan "Jerseyn paholainen"-oli pine barrensissa 1800-luvun puolivälissä asuneen Rouva leedsin 13.lapsi. Uusi raskaus sai hänet niin tolaltaan, että synnytyksen jälkeen hän huusi,"Olen saanut tarpeekseni lapsista! paholainen saa viedä tämän!" Samassa ihmislapsi muuttui siivekkääksi hirviöksi joka lensi piipun kautta ulos.
Legendasta on kuulemma useita versioita, joissa päivämäärä ja ulkomuoto vaihtelevat. Joissakin versioissa paholainen on tavallisen lapsen näköinen, jonka Rouva leeds sulkee joko kellariin tai ullakolle. Lapsi kuitenkin pääsee karkuun ja pakenee metsiin.
Toisen legendan mukaan "mustalaiskirous-lankesi itsekkään äidin ylle, kun tämä kieltäytyi antamasta mustalaisille ruokaa ja yösijaa. Eräiden tarinoiden mukaan Leeds itse oli noita, tai paikalliset kirosivat hänet suhteesta englantilaisen sotilaan kanssa.
Pine barrensissa sijainnut "Shourds house-niminen mökki on tarinoiden mukaan paholaisen syntykoti. Paikan voi yhä löytää, mutta mökistä on enää jäljellä perustukset.
new jersey devilsejä!
Niin elikkä 200 vuoden ajan sen on väitetty pelotelleen asukkaita.
Havainnot jatkuivat vuonna 1927 tauon jälkeen jolloin se ahdisteli taxikuskia ja sitten se keskittyi tehtailijoiden säikyttelyyn. Viimeisin havainto on vuodelta 1993!
1909 yli tuhat kansalaista väitti nähneensä olennon yhden viikon aikana. Paikallisten ja valtakunnallisten sanomalehtien oli otettava juttu vakavasti sillä kuvaukset hirviöstä olivat niin yhteneviä.
Stephen decatur, 1800 luvun alkupuolella väitti nähneensä lentävän pedon ollessaan käymässä tykkikuulavalimolla. Hän yritti ampua olentoa kuulalla, mutta kuula lensi olennon läpi.
Olento oli mieltynyt lasten lihaan ja saadakseen sitä se tunkeutui taloihin savupiipuista. Olento saalisti öisin!
Sen ruumis on joko koiran tai hevosen. Sen jaloissa on kaviot ja etutassut ovat lyhyet ja sillä on siivet. Kaikkien tarinoiden mukaan sen syntymä tappoi kätilön kauhusta ja sitten olento söi kaikki sisaruksensa ja lähti ulos vapauteen.
kun ei ole saatavilla toimivaa ehkäisymenetelmää. Lapsia pukkaa aina uusia tulemaan, vaikka kuinka ei haluaisi.
Se on 'Koimies' (Mothman).
Mothman ja Jersey Devil ovat kaksi ihan eri legendaa. Tämä on fakta.
Kun Napoleon syntyi 1700-luvun puolivälin jälkeen ja Napon veli näki örkin 1900-luvun alkupuolella, niin olipa TOSI vanha veli!
http://www.newjerseydevils.com
elikkä emme asu juuri kyseisen legendan omaavalla alueella, mutta meilläpäin kuitenkin on paikka johon liittyy oikea legenda "noidasta". Legendan mukaan noita ryösti kotieläimiä ja katkoi niiltä häntiä ja leikkeli niitä, muistaakseni oli leikellyt eläimiä kuoliaaksi. Toinen Legenda on myös, tiedän niin suomessa. Alueella kuulemma asui piru joskus 1800-luvulla ja paikassa kuoli paljon ihmisiä "pirun" toimesta, siihen aikaan kun siellä väitettiin asustavan pirun.
Moniin vuosiin, sillä alueella jossa, kuka tietää!, voipi tuo olento asustella vielä tänäkin päivänä. Lasten lihaa ei tosin ole moiselle otukselle ollut enää moneen vuoteen tarjolla, mutta eläimiähän luonnollisesti metsässä riittää.
Joo elikkä en kyllä sinne metsään mitään mökkiä alkais väsäämään, siinä vois käydä niin että joku kaunis päivä tuo otus tulisi ja söisi lapsoseni rasva suunpielistä valuen.
http://gamma.nic.fi/~xfiles1/seasons/e1x04.htm
olento on totta