Miksi bi-persoonansa pitää salata?

bisseyteni vasta hiljattain, ja kaverini tietävät asiasta, mutta perhe ja työkaverit eivät.

Sinänsä en välitä salata bisseyttäni muilta, mutta ne automaattisen hetero-oletuksen hetket...arrgh! Hankalinta on niissä tilanteissa, joissa enemmistö ei tiedä, mutta muutama tyyppi tietää.

"Minkälaisen miehen kanssa haluaisit avioitua?", "kuka on se mies, jota noin katselet?"... Miten ihmeessä tuollaisiin pitäisi vastata toitottamatta suuntaustaan, mutta olematta kuitenkaan ihan lapanen?

Niin siinäpä kysymys...
Itseni kohdalla aika moni tietää kuites bisseyteni. Ja mieheni tietää mut sukulaiset taas sitten ei. Tuokin on ainaki mulla, sellainen asia et mun mielestä se juttu ei yksinkertaisesti kuulu meän suvulle.
Minä en sitä ole erityisesti salannut mut täytyy myöntää etten ole kyl asiaa "huudellukkaan" ympäriinsä. Luulen kuitenki et ennakkoluuloista siin on kyse...kaikki ei vain osaa hyväksyä erilaisuutta joukkoonsa..
Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan =)

Minä en ole koskaan salannut sitä keneltäkään, mutta en liioin ole kertonut sitä kenellekään sellaiselle, jota se ei mielestäni henkilökohtaisesti liikuta. Minusta se ei ole mikään sellainen asia, joka kuuluisi julkiseen levitykseen; seksuaalisuuteni on minun ja vain minun, oli se sitten mitä tahansa.
Esim. vanhemmilleni en ole koskaan kertonut mitään, koska mielestäni se ei ole asia, joka vaikuttaisi meidän väleihimme mitenkään. Töissä en ole koskaan sanonut mitään, koska seksuaalisuuteni ei vaikuta työtehooni. Kavereille en ole kertonut, koska en ole aikonut naida heidän kanssaan.

Ystävilleni olen kertonut, ja puolisolleni. Se riittäköön.

haluat tietää, on minun mottoni.

Bi ei ole mikään kuulutettava asia vaan se vain on. Eihän sitäkään tarvitse erikseen mainostaa että on hetero. vai tarviiko?

Asiat vaan on niin kuin on ja sillä selvä. Ei se ihmistä huononnna tms.

Itse en katso asiakseni/velvollisuudekseni kertoa asiasta vaan minä olen minä.

Eräässä tapauksessa tain poikkeuksen. Satuin seurueeseen jossa ystäviäni ja yhtä sitten kovaan ääneen arvosteltiin (ja tietysti sitä joka ei ollut paikalla) kun oli selvinnyt että on bi.... Silloin keskeytin puheen ja sanoin että hei, minäkin olen bi! Porukka hiljeni ja odottelin hetken niin toteamus oli, että no, siinähän olette, ei se teitä muuta =)

Itse olen miettinyt paljon, kenelle kerron ja kenelle en kerro. Kertominen olisi helpompaa, jos oma ennakkoluuloni muiden ihmisten ennakkoluuloista ei olisi niin vahva ja negat. sävytteinen. Toisaalta eihän se minua ihmisenä muuta miksikään, kerron eli en.

Nyt kun olen tavannut erään itselleni tärkeän ihmisen, kai pitää esim. omille vanhemmille kertoa. Kai minua pelottaa etten täytä heidän odotuksiaan (mies, häät, oma talo, lapsia...) Tiedän että en elä vanhempiani varten, mutta silti. Huh huh, ihan hiki tulee kun mietin että tänä viikonloppuna ainakin äiti saa kuulla että tytär on onnellinen ja rakastunut... naiseen! Toivottavasti ei aja kovin äkäisesti pois kotoa.

Joillekkin kavereille olen kertonut ja joillekkin en. Suuri kynnys heille kertomisessa on varmaan juuri omissa ennakkoluuloissani. Ei kaikki bi/lesboja vihaa. Niille joille olen kertonut, ovat ottaneet asian varsin hyvin ja heidän kanssa oma oloni on hyvä kun ei tarvitse teeskennellä olevansa kiinnostunut vain miehistä... tms.

Mutta jaksamista kaikille samojen kysymysten parissa pähkäileville. Eihän se kenellekkään kuulu, kenen kanssa harrastaa seksiä, mutta silti aion kertoa. Ainakin joillekkin.

... haluaa kertoa, että on biseksuaali, varmaan vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Ja ympäristön.

Itse olen kertonut läheisimmille ystävilleni ja omalle perheelleni, mutta en äidilleni ja siskolleni. Nämä jälkimmäiset järkyttyisivät siitä liikaa (tiedän heidän asenteensa jyrkkyyden), eikä minun seksuaalisuuteni muutenkaan heille kuulu. Sen sijaan ystävien taholta ei ole tullut mitään ennakkoluuloihin perustuvaa ihmettelyä tai hämmästelyä.

Muutenkin asiasta kertominen tulee luontevasti esiin esim, jos on suhde naisen kanssa ja haluaa kertoa hänestä. Miksi yhtäkkiä muuten töräyttäisin ihmisille: "olen sitten biseksuaali, ettäs tiedätte"? Sen kertominen jossain yhteydessä, mihin se sopii, on luontevampaa.

Minulla on myös monia ystäviä, jotka myös ovat biseksuaaleja. Heihin olen tutustunut esim. bi-naisten kahvilan, tämän palstan ja setan kautta. Siinä seurassa tulee myös keskusteltua omasta seksuaalisuudesta avoimemmin.

miten kauan olen ollut bi, ehkä koko ikäni - ja vasta viime kuukausina se on itselleni lopullisesti valjennut. Nämä kuukaudet olen tutustunut itseeni aivan uudella tavalla; miettinyt elettyä elämääni; naiseuttani ja seksuaalisuuttani, arkuuttani etenkin miessuhteissani - kipeitäkään kokemuksia unohtamatta ja läpikäymättä.

Olen ollut omasta tahdostani viime aikoina paljon yksin. Miettinyt.
Olen riisunut itseni itselleni täysin, kuorinut kerros kerrokselta. Ilman itkuakaan en ole aina selvinnyt siitä. Mutta se itku ei ole ollut ahdistavaa, vaan jotenkin hyvin vapauttavaa.

Oloni on nyt "villin levollinen". En tiedä näkyykö se minusta mitenkään ulospäin, mutta ainakin tunnen uudenlaista elämäniloa ja itsevarmuuttakin. Nyt elän.

En ole kertonut "heräämisestäni" vanhemmilleni tai muille sisaruksilleni. Heille en tule kertomaankaan; he eivät tällaista ymmärtäisi. Parille läheisimmälle ystävälleni aion kertoa, ehkä piankin. He ovat sellaisia laajasydämisiä ihmisiä, joiden en usko uutisesta hätkähtävän. Ehkä vähän mustasukkaiseksi voivat heittäytyä ;)

Salaan suuntaukseni muulta maailmalta klassisista syistä: en halua harmeja itselleni ja vielä vähemmän läheisilleni. Eikä asia kuulu kenellekään ulkopuoliselle.

Kuitenkin nyt tiedän varmasti kuka ja mikä olen. Tiedän ja tunnen, että tulevaisuudessa rehellisen ja aidon rakkauteni saa mies ja nainen.