jos kirjoitan vielä yhden runon

AVAUTUVISTA HAAVOISTA

Avautuvista haavoista
keskellä yön, jossa ei tarvitse
pelätä kovaa katsetta
Kumpuaa kaunein sinfonia:
sielun lohduton nyyhkytys
lähimmäisen syliä
vasten -
Ja lohdullisesti
kietoo taivaan siunaava käsi
Saman peiton sisään
kaksi,
haparoiden ymmärtävää
hiljaisin katsein

- 01.09.06 noin 1:00 -


YÖLLINEN HETKI RANTAKIVILLÄ

Meren yli puhaltaa tuuli,
tänään tahdon palella.
Takki auki öisillä rantakivillä
viima saa tuntemaan että olen hengissä.
Olen hengissä, olen minä - sanon tuulelle:
tunnustele jäseniäni ja huomaa
kuinka olen arvokas.
Hitto soikoon!

Kyyneleet juoksevat kasvoilla.

Niin se on, arvoani ette riistä.
Sinun lähtösi teki minulle vain hyvää, paskiainen.
Teki kuin avokämmenellä kasvoille
hysteerisen havahtua
arkeen.
Siinä ne kuplat puhkesivat,
kiitos vaan.

Helvetin kummallista.

Naama pärskeitä vasten -
olen niin perin kiitollinen, melkeinpä
voisin hyppiä riemusta jos en pelkäisi liukastuvani,
miksi sitten sattuu näin vietävästi
ja polvet lyövät loukkua.
Hampaita puren yhteen kuin patoluukkuja
tulvaveden painetta vastaan.

Jos uskaltaisin itseni edessä nöyrtyä,
kun ei kukaan huomaa?
Jos antaisin itselleni luvan
ja myöntäisin että poskeani kirveltää iskusi jäljiltä?
Putoaisin polvilleni rantaheinikkoon:
Minun on sinua ikävä!

On ikävä hitto soikoon, niin tautisen ikävä!
Hengitän suolaista vettä, jota tuuli
vihmoo kasvoilleni, ja hetken aikaa tekisi mieli
heittäytyä mustana vellovaan vaippaan -

Ei sentään, parempi itkeä itkunsa pois
ja hiljaisin askelin kävellä
takaisin tyhjään
kotiin.

...

OLKOON TAIVAASI PILVINEN TAI KIRKAS

Olkoon taivaasi pilvinen tai kirkas
Ja sormus sormessasi
Uutuuttaan kimalteleva tai pelkkä himmeä jälki
Lintujen laulu suloista viserrystä
Tai rintaa pistävä miekka muistona kaukaisista päivistä
Kun yhdessä kuunneltiin niiden laulua
Rannan puissa

Joku itkee jossakin – se voisit olla sinä
Joku nauraa jossakin se voisit olla
Ja kun metsän reunasta katselen rantaviivaa kohti
Ei voi olla pelkkää harhaa
Näen sinut kumartuneena veden äärelle
Lähetän lämpimän ajatuksen
Toivotan kaikkea hyvää ja parasta mitä voin

...

HYMYILLÄÄN EDES SILMILLÄMME

Hymyillään edes silmillämme
Kun huomenna kävellään kohdakkain
Jos suusi on vielä jähmettynyt surun juonteisiin
Tahdon sanoa etten vaadi mutta toivon
Jos voisit vastata katseeseeni

Tai jos katseeni
On alemmuudentunnon ja masennuksen painama
Ja pälyilen maata kohti
Ehkä arkuudessani epäillen sinua sinkoan syyttävän salaman
Jospa voisit hymyillä silmilläsi ja osoittaisit

Tässä ihmisten maailmassa
Jokainen kohtaaminen ei lyö lakoon
Ei huuda ja hakkaa sydämestäsi selityksiä joita et kykene antamaan
On katseita jotka antavat tilaa
On katseita joissa asuu edes vähän hyväksyntää

...

ONHAN?

Ystäväni,
se on meistä kiinni: vain hyvistä päätöksistä
kasvaa hyviä tekoja, suotuisia olosuhteita
ei aina tarvita, riittää tyhjä kämmen
avautuva sydän, taivasta kohti
ja ihmisiin
On

NIIN METSÄ VASTAA

Niin metsä vastaa kuin huudetaan
ja minä kasvojasi vasten huusin
Kaiken sen mikä minussa sattuu
ja silpoo arkaa sieluani
Halusin purkaa esille
tulla nähdyksi katseesi alla

En oivaltanut sinun kipujesi määrää
ennen kuin itsekin ryhdyit mylvimään
Suusi avautuessa menin tolaltani
kun oudot äänteet täyttivät huoneen
Huutoni kaiku sai siis yllättävät muodot
hiukset putosivat päästäni

Tässä nyt keräilemme sielujemme sirpaleita
kuin häpeillen kumpikin
Vilkaisemme vaiti toisiimme
ja sovitan palasia yhteen
Yritän saada aukkopaikkoihin
järkeviä kuvia ettei tuuli puhaltaisi läpi

Vapisevin sormin tunnustelen
sielussani liitoskohtien reunoja
Seuraavaksi puhun hiljempaa
ja otan huomioon sinutkin
Jos vielä uskallan jotain sanoa
olisi kiva kun antaisin sinulle tilaa

- - -

JOS SE OLISI OLLUT LASTEN TYYNYSOTA

Jos se olisi ollut lasten tyynysota
myrsky nousi kuin huomaamatta
mustat pilvet nurkista
Ja äkkiä tyynyt repeilivät
niiden sisältä työntyi veitsiä
Terät sielujemme vereslihaan
puhkoivat ammottavia reikiä

Ihmetteletkö vieläkin
kuinka kepeä sanailu voi äkkiä
muuttua
raivon hirmumyrskyksi
Kun epäilevillä sanoilla mitätöimme
toisen tuskaa ja kaipausta

Ironisesti huitaisten
pehmennetyillä syytöksillä
Leikillisten sanojen alla
kaikki ne kätketyt teräspiikit

Alan vähitellen ymmärtää
että jos riitamme olisivat lasten tyynysotia
olisimme ajat sitten
tukehtuneet mustiin höyheniin

Ja minä joka luulin itseäni sivistyneeksi
alan pikku hiljaa epäillä
kulissejani

Jospa seuraavalla kerralla
sinun syyttämisesi sijasta
kääntyisin omaa sieluani kohti
ja kysyisin itseltäni jotakin
Vaikkapa näiden syytösteni pohjaa
taitavasti rakennettujen

Että mikä haava minussa
laittaa iskemään
niin kirotun ovelasti

Nyt jo uneksin
että voisimme joskus sotia rakentavasti
ja ehkä oppia vähitellen
ymmärtämään toisiamme
Saisin nähdä kätketyt piikit sanoissani
ja voisin havaita milloin teen
sinulle vääryyttä

Pyytäisimme anteeksi
ja minäkin kysyisin miltä
sinusta oikeasti tuntuu

Ehkä näiden tyynyjen sisällä
alkaisivat veitset sulaa
Myrskyn jälkeen olisi tyyntä ja hellää
Ei aina tämä mieletön sekasorto
ajatusten kipeä hajanaisuus
repaleinen sotku vereslihaisissa haavoissa

- ja kummastakin puolesta puolet -


HETKI KATUKAHVILASSA KESÄLLÄ

Se on vähän niin ja näin
Kiikun kaakun
Vastaan hymyillen
Että ollaanko rakastuneita
Vai pelkästään ihastuttu

Miksi suutut, rakkaani
Autuas hymysi jähmettyi
Silmäsi lasittuivat
Kun katselet pöydän pintaa
Vapisevin sormin

Tahtoisin ottaa käsistäsi kiinni
Ja silmilläni vakuuttaa
Että kaikki mitä tunnen on totta
Luullakseni olen rakastunut
Mutta se on niin suuri sana

Ja entä jos en olekaan
Kauhistuttavaa ajatella että olisin puhunut
Sellaista mikä ei pidä paikkaansa
Tahdon olla rehellinen
Loppuun saakka

Kuule, kun katsotaan maailmaa
Kiistaton tosiasia on
Näemme sen ystäviemme ihmissuhteista
Hekin harrastivat itsepetosta
Ja olemmeko me muka parempia


- - -


MATKALAUKUSSA PAPEREITA

Matkalaukussa papereita
kokonaisen elämän verran
Kantaa hajamielinen runoilija
siististi pakattua sieluaan

Siellä sanojen riveissä
sommiteltuina ilo ja ikävä
Pitävät toisiaan kädestä
kulpiva onni ja tuskan hetket

Kaikki järjestyksessä
niin että tiedät kuka olet
Jos hetkeksi joudutkin heikoille
ja unohdat kasvojesi muodon

Saat itsesi selville lukemalla
ja löydät sielusi sanoista
Valmiiksi kirjoitettuna
mitä on olla minä

Luovit elämän kaaoksesta
jos vaikka äkillinen kriisi yllättää
Paperiveneelläsi pääset
aina outoja myrskyjä turvaan

Muodostamaasi kuvaa
ei ole helppo hajottaa
Kannat sitä itsessäsi
nahkaisten kansien välissä

- -

Mutta tulikin sitten isku
jota et osannut odottaa
Äkkiarvaamatta se kohtasi sinut
yllättävästä suunnasta

Ympäriltä tuleviin heittoihin
olit kyllä varautunut
Ja sattumusten synnyttämiin
tunnemyrskyihin sekä epäilyksiin

Mutta tämä nousi itsestäsi
kun sanat ryhtyivät kapinaan
Matkalaukkusi sisuksista
kumpusi käsittämätön huuto

Tarttui matkalaukkuunsa kiinni
hajamielinen runoilija
Kun kaikki se millä elämän kaaos
oli aina saatu järjestykseen

Ryhtyi nyt laukkaamaan omia polkujaan
t yntäsivät toistensa päälle lausee r
Tarrasit hiuksiisi kiinni
etkä osannut sanoa puolustukseksesi mitään

- -

Polvillaan maassa laukkunsa kanssa
hajamielinen runoilija
Jonka ratkenneista saumoista
pursuu pihalle kuin pilkaten sanojen tulva

Hajoamisen tunne
tulee vastaan niin monissa muodoissa
Muovipusseja keräävä rääsyläinen
tai seinän viertä kulkeva nuori

Ja minä luulen vähitellen oppivani
sielujen salaisuutta
Antaa tuulen viedä paperit
en minä siihen kuole

Päinvastoin synnyn
ja löydän itseni uudelleen
Kun hyväksyy sen mitä on
pakenematta sanattomuuttaan

tai sanojen epäjärjestyst ä
ä ä ä
Voi vähitellen koko elämä tulla - runoksi
ja kirjaimetkin menevät kohdalleen

- -

Ensin tuntui vaikealta
hyväksyä että olen sairaalassa
Mitä jos sukulaiset saisivat tietää
tai ex-vaimo joka jo muutenkin

Epäili terveyttäni
minä sanoin että ihan turhaan
Mutta taisi sittenkin olla oikeassa
jossain kohtaa sinä murrut

Hajamielinen runoilija
vuorten kokoisten virkkeidesi kanssa
Kun et osaa puuroa keittää
ilman että siitäkin kirjoitat laulun

Tässä minä nyt sitten olen
opettelen antamaan itselleni luvan
Olla sairas kirjoittamatta
siitäkin heti kohta

Voi hitto!
näin siinä taaskin kävi
Mutta mitäpä tuosta
onhan tämä puolittain vitsi?

- - -

MONENLAISIA SANOJA

Monenlaisia sanoja
Tunnelmapaloja
Lasimestarin silliä
Lapsena kun seisoin tv:n edessä
Äiti sanoi mene pois

Isäsi ei ollut lasimestari
Ja myöhemmin sitten
Kun olin aikuinen ja ryhdyin tekemään runoja
Lisäsin hilpeästi mielessäni
Vaikka äitisi haiseekin silliltä

Monenlaisia sanoja
Lapsuuden kipua vaikea kohdata
Isä läsnä kaikessa mitä teet
Nytkin
Vaikka silloin ei koskaan

Läsnäoleva isättömyys
Kuinka sitä katsoisi
Kasvoista kasvoihin itsessään
Kohtaisi sanojen alta syvälle haudatut kivut
Täyttymättömän kaipauksen

En koskaan saanut olla
Ehdoitta hyväksytty
Opettelin kantamaan taakkani
Hymyillen ja
Huolella kätkin huutavat haavat

Kunnes itsekin unohdin sujuvasti
Kuinka paljon kaikki se sattui
Kasvavaan minuuteen
Sillä tavalla tulin terveeksi
Rakensin vahvuuteni

Ja haavat pinnan alle jäivät
Oireillen minussa kovuutena ja halveksuntana
Heikkoja kohtaan
Kun itse en myöntänyt
Olevani heikko

Löin kaiken leikiksi
Tuhannet kerrat pilaillen ihmisten kustannuksella
Kunnes leikki löi takaisin aaltojen lailla
Tässäpä sitä nyt ollaankin
Kaikki ne sillit kasvoilla


- - -


RAKKAUS ON IHMEELLINEN ASIA

Rakkaus on ihmeellinen asia
pyllistän sinua kohti
Kun puhut minulle hellästi
heitän pieruja päälle

Naisten höpinää ja hössötystä
tahtoisivat ensin jutella
Mitä siinä on juttelemista sanon minä
mies menee suoraan asiaan

Ja paneskelumme jälkeen
teeskentelen taaskin nukkuvani
Kun nyyhkytystäsi nieleskelet yössä -
herkkoheimoinen ämmä

Katsokin että iltapala on valmiina
ja tavarasi saunapuhdas!
Kun aamuyöstä tulen reissuiltani
täytä velvollisuutesi kunnialla

Miksi koti on tyhjä
seinistä huokuu hiljaisuus
Rakkaus on ihmeellinen asia
etkö sitä ymmärrä

Niin monta tuskaisaa vuotta
olisit halunnut painaa pääsi rintaani vasten
Niin olisin minäkin, halunnut kertoa sinulle
kuinka sisälläni kunnioitan herkkyyttäsi

Olisin halunnut itkeä sylissäsi vuosikymmenten turhautumiset
kuinka kovaa on elämä työpaikalla
Ja kavereiden kesken kun täytyy pitää kiinni roolista
ettei kukaan näkisi miehen sisällä itkevää lasta

Nyt kylmille seinille huudan en olisi tahtonut
käyvän näin
Kovetan itseni ja laitan kovat piippuun
toisen meistä on kuoltava


- - -


YKSI LAULU KRISTUKSESTA

Melankolinen laulu
avautuu puiden silmuista
Kun syksy on tulossa
ja aamujen kirpeys

Laittaa kätensä olkapäälle
kietoo sinut viittaan
Armollista hyväksyntää
soittaa luonnon kiertokulussa

Muistojesi välineillä
kaikilla rauenneilla toiveilla
Sekä täyttyneillä haaveilla
jotka nekin kestivät katoavan hetken

Hän jota et vielä tunne
mutta joka tuntee sinut kokonaan
Olet alkanut kuin aavistaa
hänen lempeän kutsunsa

Niin riisumisen kivussa
onkin lupaus uudesta
Aamujen kirpeydessä rohkaiseva hymy
elämän pyhää vakavuutta

Ja melankolisen laulun
syvässä henkilökohtaisuudessa
Tuntemisen ilo värähtelee:
tulla löydetyksi

tuskinpa minä montaa runoa enää tänään, ja eihän näitä pakko lukea. Pitkästä aikaa kirjoitin kovin paljon omalta sydämeltäni ja hyvillä mielin, vaikka osittain fiktiivisesti. Hyvin paljon totta kaikessa tässä.
Kuinka


LAPSUUDEN ENKELIT OVAT PUDONNEET TAIVAALTA

Lapsuuden enkelit ovat pudonneet taivaalta.
Kauan sitten, suojelusenkeleiden kuvat
haalistuneet sieluni kansiossa.
Minä olen aikuinen,
ja tarvitsen todellisuutta.

Todellisen Jumalan haluan nähdä!
En jotain johon paeta
sisimpäni kipuja.
Vaan hänet jossa kohdata
kipeä itseni.

Jos ehkä Kristus on totta?
Menen polvilleni ja kysyn hiljaa -
Huone kirkastuu!
harteilta nostetaan taakka
kun enkeleiden kuvat alkavat elää.

Pyydettyäni hiljaa sitä yhtä ja ainoaa.
Opeta minua tuntemaan sinut
sellaisena kuin oikeasti olet.
Luovutan käsiisi kaikki mielikuvat,
johda minua ristin kautta.
Elämään vain itseni muotoista elämää.

Taivaallisten lakien alamaisuudessa
tuntemaan rakkautesi pohjattoman virran
ettei se muodostuisi rituaaleiksi
sillä niihin minulla on kyllä taipumusta
suuntaan jos toiseenkin.

Saisinpa kasvaa tuntemisessasi.

Vapahtaja, sinä Rakkain
jota liian kauan pakenin ihmisiin.
Palvoin luotua Luojan sijasta, anna anteeksi
ja kiitos, että nyt autat löytämään
ihmiset armostasi käsin -

Rakastamaan ehkä terveemmin,
kun enkelit ovat pudonneet taivaalta.
Ja raadollinen maailma kasvojeni edessä
on ihana mahdollisuus
askel askeleelta kanssasi.

Siinä sinut näen, niin ihmeellisen todesti
elämäni muuttumisessa.

Aurinkoista syyskuuta Sinulle!
t.miauhau

eikö olis mahdollista antaa ruokaa
vähemmän kerralla, kun tunkea suu
täyteen, urps.

Hemmetin hienoja nää on kaikki, mitä ekan
otsikon alta luin, mutten jaksa tuohon
runsauteen oikeesti keskittyä, niin kuin
jo eilenkin sulle sanoin.

Mutta, sanon nyt jotain;

1.
Lämminhenkinen runo, joka olisi oikein
kiva nimenomaisesti iltarunoksi, ja
sen tunnelmassa olis hyvä käydä nukkumaan.

2.
Eka säkeistö koskettaa,
toinen on hyvä, mutta jotenkin
siitä jää *kylmä*

Kaksi seuraavaa miellyttää minua,
sellaisenaan, kuin ovat, kauniina
ja puhuttelevina.

Kahden seuraavan vanavedessä voisi
myös käydä nukkumaan, ihania lauseita.

En jaksa kirjottaa jokaisesta, mutta
4.runo on mun mieleen erityisesti :D

Kiitosta, ja sorry, etten jaksanu enempää.

Leppoisaa iltaa.