Suosittelen todella ottamista tämän kaupngin ja maan ottamista vaihtoehdoksi Tallinnan rinnalle. Itse kuutisen kertaa TAllinnassa käytyäni ajattelin lähteä uuvuttavalle kuuden tunnin bussimatkalle Tallinasta etelämpään.
Kärsimättömille suosittelen lentoa Ryanarilla Tampereeelta, mutta jopa bussimatkailijalle Riika tuo mukanaan kaikkea uutta Tallinnaan nähden. Kyseessä on eurooppalainen ja monikansallinen, suomalaisen silmissä varsin sivistynyt ja eurooppalainen kaupunki. Suosittelen itse täydestä sydämestäni!
Kärsimättömille suosittelen lentoa Ryanarilla Tampereeelta, mutta jopa bussimatkailijalle Riika tuo mukanaan kaikkea uutta Tallinnaan nähden. Kyseessä on eurooppalainen ja monikansallinen, suomalaisen silmissä varsin sivistynyt ja eurooppalainen kaupunki. Suosittelen itse täydestä sydämestäni!
Vastaukset 2
Vanhimmat
henkisesti ja materiaalisesti kuitenkin vielä kaukana tallinnasta
vanha keskusta on hieno mutta esikaupungeissa rappio
Riikaan kannattaa mennä Rayanairin halpislennolla Pirkkalasta. Sen kun tarpeeksi aikaisin tilaa, niin meno-paluun kokonaishinnaksi kaikkine lisukkeineen jää hyvinkin alle 50 euroa. Näin jää siis paljon enemmän aikaa itse kaupunkiin tutustumiseen, olkoonkin että itse lennot ovat ankeita.
Muuten, jos budjetti on tiukka, ei kannata Riian lentokentältä taksia ottaa, koska sieltä lähtee ihan solkenaankin yhden latin bussivuoroja keskustaan (ja päinvastoin). Samoin Jurmalaan pääsee junalla ihan pienellä rahalla.
Mukavia käyntikohteita Riiassa on tietenkin vanhan kaupungin kujien lisäksi miehitysmuseo ihan keskustassa Daugavan rannassa sekä mahtavat kauppahallit siitä noin kilometri pari itään. Nämä Zeppeliinihallit ovat todellakin jotakin aivan muuta kuin meikämaan kauppahallit, ihan kokonsa ja valikoimiensakin puolesta! Näissä halleissahan kolmas valtakunta aikoinaan Zeppeliininsä rakensivatten ja säilyttivätten.
Myöskin Stalinin hammas, siis isännän lahja kuuliaiselle kansalle, eli se yleisliittolainen ylöspäin suippeneva mahtipontinen yliopiston käytössä oleva rakennus on myös käymisen arvoinen. Ja pytingin läheisyydestähän löytyy sitten ihan vanhempaakin akateemista katsomisen arvoista arkkitehtuuria.