Tämä on sattunut pariskunnalle, jotka pyörittivät hyvin menestyvää liikeyritystä vielä 90-luvun alussa. Firman papereissa perheen äiti oli vastuullisena yhtiömiehenä, mutta käytännössä vastuu oli siirtynyt vuosien mittaan isälle, toiminta laajeni, työntekijöitä oli useita kymmeniä. Yhtiö menestyi niin hyvin, että äiti asui talvisin pitkiä aikoja Espanjassa alaikäisten lasten seurassa.
Ja sitten alkoi 90-luvun alun lama purra, jolloin yrityksiä kaatui kuin viljaa elotalkoissa. Tehtiin muutamia suuria kauppoja miltei kokonaan velkapääomalla tilanteen pelastamiseksi ja silloin verottaja heräsi. Ettei vain olisi kyse petoksesta ja ei ole aikomustakaan maksaa velkoja velallisille ja mikä tärkeintä: veroja valtiolle. Molemmat vanhemmat pidätettiin, lapset otettiin espanjalaisten lastensuojeluviranomaisten hoteisiin.
Suomessa asuvilla sukulaisilla alkoivat piinaavat ajat, koska lapsiin ei saatu mitään yhteyttä, eikä heidän olinpaikastaan pitkään aikaan tiedetty mitään, edes vanhemmat eivät tienneet, missä lapset olivat. Kesti melkein kolme kuukautta, ennen kuin äidin siskolle ilmoitettiin, että sillä ja sillä lennolla lapset tulevat Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ja sieltä he tulivat 4- ja 6-vuotiaat lentoyhtiön henkilökunnan saattamina. Jälleen näkemisen ilo loppui lyhyeen kun paikalle ilmestyi äijänkäppyrä, joka ilmoitti olevansa lastensuojeluviranomaisia, lapset on huostaanotettu ja paikka on valmiiksi katsottuna läheisessä lastenkodissa.
Äidin sisko aloitti sitkeän taistelun lasten saamiseksi itselleen ja sossujohtajien oli pakko myöntyä, koska hänen asiansa olivat kaikin puolin kunnossa. Kun myönteinen päätös saatiin, siinnäkin oli kummallisena piirteenä se, että toinen sossutädeistä raivostui ja purki kiukkuaan lapset saaneeseen sukulaissijariin. Voi vain ihmetellä, miksi tuon sossun mielestä oli niin raivostuttavaa, että lapset jouduttiin antamaan pois lastenkodista tutun turvallisen sijaisen hoidettaviksi.
Kaiken kaikkiaan lasten ero omista vanhemmistaan kesti vähän yli vuoden, valtio ja velalliset saivat omansa. Mutta eron ei olisi tarvinnut kestää noinkaan kauan, jos valtion verot eivät olisi olleet lastenkin etua tärkeämpiä. Ja miksi tuo 3 kk:n täyspimeys, että lapsista ei annettu tietoa edes sukulaisille? Miksi Suomen lastensossut eivät laittaneet vauhtia töppösiin, että lapset olisi saatu heti kotimaahan? Ovat hyvin vieraita asioita minulle, mutta eikö tuollaisessa tapauksessa tutkintavankeusajasta osaa edes toinen vanhemmista olisi voinut viettää vapaalla jalalla lasten seurassa?
Vielä tänäkin päivänä saadaan nähdä käsittämättömällä tavalla kiukuttelevia ja asiakkaisiin kiukkuaan purkavia sossutätejä. Eivätkä lapset tunnu olevan ykkösasiana lastensuojelussa aina muutenkaan. Kun eivät lastenoikeudet lastensuojelua pyöritä, niin mikä lie pyörittäneekään.
Tietysti tuon perheen lapsille oli järkytys joutua turvallisista oloista lastenkotiin ensin ulkomailla ja sitten Suomessa. Psykologin apuun jouduttiin turvautumaan, mutta suurin pelastus oli tuttu perhe, jossa lapsia rakastettiin kuin oman perheen jäseniä ja saivat sen mukaisen kohtelun kaikessa.
Eikö ole itsestään selvää, että näin pitäisi olla kaikkien sijoitettujen lasten kohdalla? Jos lapset halutaan nostaa lastensuojelussa heille kuuluvaan tärkeimpään asemaan, ei tarvitse kääntää ensimmäiseksi katsetta edes sijoituksen syihin niin kuin nyt tehdään - ja riidellään. Ensimmäiseksi aina ja joka käänteessä haukutaan lasten vanhemmat ja koko lasten asia jää riitelevien aikuisten jalkoihin.
Aina on ollut ja tulee olemaan vanhempia, jotka eivät pysty ottamaan täyttä vastuuta lapsistaan, ainakaan koko ajan. Syyttämällä ja haukkumalla ei tilannetta muuteta, sillä saadaan aikaan vain lihava riita ja paljon pahaa mieltä puolin ja toisin. On tosi outoa ajattelua, että ihan kuin sijoituksen syyn pitäisi jotenkin ratkaista, millaista kohtelua lapsi sijoituksessa saa. Se syykö tässä on tärkeämpää vai lapset?
Ja sitten alkoi 90-luvun alun lama purra, jolloin yrityksiä kaatui kuin viljaa elotalkoissa. Tehtiin muutamia suuria kauppoja miltei kokonaan velkapääomalla tilanteen pelastamiseksi ja silloin verottaja heräsi. Ettei vain olisi kyse petoksesta ja ei ole aikomustakaan maksaa velkoja velallisille ja mikä tärkeintä: veroja valtiolle. Molemmat vanhemmat pidätettiin, lapset otettiin espanjalaisten lastensuojeluviranomaisten hoteisiin.
Suomessa asuvilla sukulaisilla alkoivat piinaavat ajat, koska lapsiin ei saatu mitään yhteyttä, eikä heidän olinpaikastaan pitkään aikaan tiedetty mitään, edes vanhemmat eivät tienneet, missä lapset olivat. Kesti melkein kolme kuukautta, ennen kuin äidin siskolle ilmoitettiin, että sillä ja sillä lennolla lapset tulevat Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ja sieltä he tulivat 4- ja 6-vuotiaat lentoyhtiön henkilökunnan saattamina. Jälleen näkemisen ilo loppui lyhyeen kun paikalle ilmestyi äijänkäppyrä, joka ilmoitti olevansa lastensuojeluviranomaisia, lapset on huostaanotettu ja paikka on valmiiksi katsottuna läheisessä lastenkodissa.
Äidin sisko aloitti sitkeän taistelun lasten saamiseksi itselleen ja sossujohtajien oli pakko myöntyä, koska hänen asiansa olivat kaikin puolin kunnossa. Kun myönteinen päätös saatiin, siinnäkin oli kummallisena piirteenä se, että toinen sossutädeistä raivostui ja purki kiukkuaan lapset saaneeseen sukulaissijariin. Voi vain ihmetellä, miksi tuon sossun mielestä oli niin raivostuttavaa, että lapset jouduttiin antamaan pois lastenkodista tutun turvallisen sijaisen hoidettaviksi.
Kaiken kaikkiaan lasten ero omista vanhemmistaan kesti vähän yli vuoden, valtio ja velalliset saivat omansa. Mutta eron ei olisi tarvinnut kestää noinkaan kauan, jos valtion verot eivät olisi olleet lastenkin etua tärkeämpiä. Ja miksi tuo 3 kk:n täyspimeys, että lapsista ei annettu tietoa edes sukulaisille? Miksi Suomen lastensossut eivät laittaneet vauhtia töppösiin, että lapset olisi saatu heti kotimaahan? Ovat hyvin vieraita asioita minulle, mutta eikö tuollaisessa tapauksessa tutkintavankeusajasta osaa edes toinen vanhemmista olisi voinut viettää vapaalla jalalla lasten seurassa?
Vielä tänäkin päivänä saadaan nähdä käsittämättömällä tavalla kiukuttelevia ja asiakkaisiin kiukkuaan purkavia sossutätejä. Eivätkä lapset tunnu olevan ykkösasiana lastensuojelussa aina muutenkaan. Kun eivät lastenoikeudet lastensuojelua pyöritä, niin mikä lie pyörittäneekään.
Tietysti tuon perheen lapsille oli järkytys joutua turvallisista oloista lastenkotiin ensin ulkomailla ja sitten Suomessa. Psykologin apuun jouduttiin turvautumaan, mutta suurin pelastus oli tuttu perhe, jossa lapsia rakastettiin kuin oman perheen jäseniä ja saivat sen mukaisen kohtelun kaikessa.
Eikö ole itsestään selvää, että näin pitäisi olla kaikkien sijoitettujen lasten kohdalla? Jos lapset halutaan nostaa lastensuojelussa heille kuuluvaan tärkeimpään asemaan, ei tarvitse kääntää ensimmäiseksi katsetta edes sijoituksen syihin niin kuin nyt tehdään - ja riidellään. Ensimmäiseksi aina ja joka käänteessä haukutaan lasten vanhemmat ja koko lasten asia jää riitelevien aikuisten jalkoihin.
Aina on ollut ja tulee olemaan vanhempia, jotka eivät pysty ottamaan täyttä vastuuta lapsistaan, ainakaan koko ajan. Syyttämällä ja haukkumalla ei tilannetta muuteta, sillä saadaan aikaan vain lihava riita ja paljon pahaa mieltä puolin ja toisin. On tosi outoa ajattelua, että ihan kuin sijoituksen syyn pitäisi jotenkin ratkaista, millaista kohtelua lapsi sijoituksessa saa. Se syykö tässä on tärkeämpää vai lapset?
Vastaukset 4
Vanhimmat
ajettavanaan tänäkin päivänä kuin sen pienimmät kansalaiset. Totta kai verorahat on tärkeää saada kootuksi, mutta se ei saa muuttua itse tarkoitukseksi jopa niiden kustannuksella, jotka eivät pysty itseään puolustamaan. Tulevaisuudessa verorahojen saaminen lepää niiden varassa, jotka ovat lapsia tänä päivänä. Miten valtiolla on varaa kaltoin kohdella osaa tulevaisuuden veronmaksajiaan? Vai onko tässä määräävänä se sama vähättelevä asenne kuin sijareilla ei-päihteettömiin huostaanottoihin? Sehän on vain pieni prosentti kaikista lapsista?
Ja entäs sitten se verorahojen käyttö? Ei niitä rahoja paljon nytkään ohjattu huonossa asemassa olevien lasten todelliseen auttamiseen. Sijoitettujen lasten olosuhteista ei välitetä. Ei myöskään lasten terveydenhuollosta.
Terveydenhuollossa, päiväkodeissa, kouluissa henkilökuntaa on minimaalinen määrä. Onko riitautuneille vanhemmille riittävästi tarjolla sovitteluapua, että perheet pysyisivät koossa? Entä eroriidat? Ei taida olla sovittelua, eikä puolueetonta vanhemmuuden arviointia sielläkään, ainoa ratkaisu on yhä enenevään määrään perheiden ongelmia aina vain huostaanotto.
hakemassa poliisisaattueessa pitkienkin lentomatkojen takaa koto-Suomeen, mutta ei ulkomailla huostaanotettuja lapsia. Jos pääsisivät kotimaahan vaikka vastaanottokotiin odottamaan vanhempien tilanteen selvittelyä, olisi heitä lähellä tuttuja aikuisia, sukulaisia edes tapaamassa ja pitämässä jonkinlaista yhteyttä.
Tämä kriisiin joutuneiden lasten vähättely ja huomiotta jättäminen tärkeämpien, aikuisten asioiden rinnalla on yhtä käsittämätöntä kaikissa tilanteissa.
budjetissakin nähtiin. Muutaman prosentin köyhyyspaketti mukamas, heh.
Ja kenenkähän tarpeet siellä olivat taustalla?
ehtivät sorvata ensin oman köyhyyspakettinsa, kun olivat raukat hintojen nousun takia jääneet jälkeen palkoissaan.
Se varmaan 4500 euron kuukausipalkka vaatii suuren korotuksen, eihän tuossa sellaista meikäläisen saamaa kuutta euroa huomaisi ollenkaan. Varmaan sen takia nostivat 200-300 omia palkkojaan, että tietäävät korotuksen saaneensa. Meikäläiselle on niin suuri summa 6 euroa, että pitää varata nitroja mukaan, ettei kuole automaatille suuren rahantulon aiheuttamaan järkytykseen. Varmaan seison saldokuitti kourassa kauan hiljaa, kunnioituksesta mykkänä suuren rahasumman edessä.