Siksi !

Viikonloppuja Rellulle

Hienostipä jälleen kirjoittelet. Tässä pieni runoelma..

-Suunnistaja-

Sykkeessä suunistan,
kauttansa kulkee kaikki
minussa mitä tiedostan

tiedostamanttani tunnen
luottamuksen läsnäolon,

vastarakkautes rastit,
kaipuuni kartalla.

(Rakkaudella Tulitukalle)

(taaskaan) muuta kuin että sinulla on taito käsitellä sanoja runojen muodossa, tämä erosi aika paljon muista runoistasi positiivisessä mielessä, vaikka muutkin runosi ovat omaa luokkaansa, kiitti ja hyvää perjantai-iltaa!

Hienoa. Iltaa ihanaa koskelle.

kun tekee mieleni taas oikein kunnollisesti paneutua tekstiin, ennen kuin pitää tehdä yhtä sun toista arkipuuhaa. Ihan yleisarvio näin alkajaisiksi: Onnistut tuomaan sinänsä tuttuun ja paljonkäytettyyn aiheeseen piristävästi omaa itseäsi. Keskimääräisesti ”rakkaus jättää” – aiheesta väännetään näin palstatasolla vain riutuvan sydämen valituksia; kylmää ja ikävää sekä rivit että niiden välit pullolleen. Tässä runossasi on miellyttävä hämmennyksen tunnelma, sellaista tempoilua puoleen ja toiseen. Aivan kuin puhuja olisi herännyt transsista ja pää pyörällä ihmettelisi todellisen maailman menoa. Tämä näkökulma tuntuu jollain tapaa aidommalta kuin puhdas suru tuntuisi.

Pidän siitä, että käyt suoraan asiaan, et kiertele tahi kuvaile koukeroisesti. Avokämmenellä kasvoille vain => lukija skarpiksi ja odottamaan jatkoa. Eräs asia harmittaa runosi huudahduksissa ja kysymyksissä (esimerkiksi alun säkeessä ”Mitä nyt ?”). Olen tarkka kaikista oikeinkirjoitusseikoista, ja pienetkin kummallisuudet saattavat takertua silmiini. Käytät huuto- ja kysymysmerkkejä välilyönnin jälkeen, mikä ei ole aivan täsmällisesti oikein. Totta kai itsekin leikin oikeakielisyydellä mieleni mukaan, kun runoilen. Silloinkin ”virheet” ovat yleensä runossa korostamassa vivahteita, tunnelmaa jne. Voi tietenkin olla, että tavoittelet tällä jotakin erikoisefektiä… Jos näin, millaisen vaikutelman tahdot saada aikaiseksi?

Keskivaiheen asettelu toimii kivasti. Huuto ja kipu tulevat esiin parhaiten juuri lyhyissä säkeistöissä. Kahdeksas (”Lyijynraskaat—”) säkeistö jatkaa hienoilla miellekuvilla. Kysymysmerkkejä ei tarvita kuin yksi: kieliopin lisäksi myös tyyli vaatii sitä, sillä eleettömyys on usein tehokkaampaa kuin yletön krumeluuri. Pidän myös tilanteesta, johon runosi päätyy. Se on ehkä ennalta arvattava ratkaisu, mutta… jotenkin vahva. Viimeisestä säkeistöstä jättäisin pois tuon ”—huominen tulee.” Jos sanot vain, että on aika jättää eilinen, lopputulos on periaatteessa aivan sama, mutta vaikutelma tehokkaampi. Kyllä lukija tajuaa, että juuri huomisen puoleen runon puhuja lopussa kääntyy.

Erikseen minun on vielä mainittava kielestäsi. Minut saa varmasti nalkkiin käyttämällä personifikaatiota eli elollistamalla elotonta (arki lyö). Kun tarkastelen runoa lähemmin, huomaan, että käytät aika paljon ihan tavallisia ilmauksia kuten ”lyijynraskas” ja ”kylmä”. Asiayhteydet antavat kuitenkin yksittäisten sanojen tavallisuuden osittain anteeksi. Esimerkiksi tämä säkeistö välittää tajuntaan todella liikauttavaa kuvaa: ”Lyijynraskaat käteni/ tonkivat muistoja jotka jätit/ ympäriinsä tätä huonetta.” Minusta on mukavaa, jos runossa kaikki ei ole sananmukaista, jos lukijalle jätetään hiukan omaa tulkintamahdollisuutta. Vaikkapa muistojen tonkiminen voi tarkoittaa asiaa monessa mielessä, puhumattakaan kuvaavien sanojen mukanaan tuomaa symboliikkaa. Näiden avulla lukija voi kehitellä päässään miten hurjan todellisuuden tahansa. Kannattaa miettiä metaforia ja symbolismia kirjoittaessaan. Joskus saattaa jopa yllättää itsensä!:) Samalla antaa lukijalle pohdittavaa. Mutta siis… Mielestäni tämäkin runo olisi voinut olla parempi, jos mukana olisi enemmän persoonallisuutta myös sanatasolla. Ehkä. En tiedä.

Lohdullinen tunne jää runostasi. Usein kipu, rohkeus ja voima esiintyvät yhdessä. Hankalissa tilanteissa huomaa löytävänsä itsestään kummallista sitkeyttä. Kun asia on loppuun käsitelty, on lohdullista jättää entinen taakse, huomata, että tie vie vielä eteenpäin.

...upea...