Nyt kaipaisin muutaman hyvän vinkin aiheesta kissat ja koira!
Meillä on jo kuuden vuoden ajan ollut kaksi kissaa ja koira (koira tullut viimeiseksi taloon) ja yhteiselo on sujunut varsin mallikkaasti, kissojen ollessa selviä pomoja =)
Nyt muutama päivä sitten meille muutti kissanpentu jonka emo oli jättänyt, arvailujen mukaan pentu olisi noin 6 viikoinen.
Koira on meillä yleensä varsinainen kissafani ja tulee toimeen melkeinpä kaikkien kissojen kanssa muuallakin kun kotona.Muttamutta....
Nyt tätä uutta tulokasta ei ole voinut koiralle näyttää kun sylistä tai "lapsiportin" läpi yläkerran rappusista. Koira yrittää selvästi purra pentua ja komentelee sitä haukkuen(myös kamala kitinä, vinkuna ja läähätys kuuluvat kuvioon:). Lykkää siinä nyt sitte koiran kuonon kokoinen kissavauva haisteltavaksi...
Pentu on muuten tosi reipas ja tulee jo ihan kivasti toimeen isojen kissojen kanssa (ei nyt sen nyt silti tarttis vieree nukkumaan tunkea ;) eikä erityisemmin pelkää edes koiran haukuntaa ja on kyllä koirasta kiinnostunut.
Eli siis mistä johtuu tälläinen reaktio meidän "kissanystäväkoiralla"??? Ja miten sitä pentua nyt uskaltais koiralle esitellä vai uskaltaako ennen kun se kasvaa isommaksi???
Kiitos kovasti kaikista vinkeistä joita teillä varmasti on tarjota =)

Vastaukset 5
Vanhimmat
eli näytti kuin ois yrittänyt purra,onko koirasi narttu? Jos on se luultavasti haluaa sen ns;pennuksi ainakin meillä kävi näin!
...se yllättäen on narttu!!!!Mitenkäs te sitten toimitte, haukkasiko koira kissasta palasen?? ;)
ja tota hajujuttua olen kanssa miettinyt jo, tämä meidän koira ei oikein ole kaikista tapaamistaan koiranpennuistakaan välittäny, liekö pentuhaju ei sovi hänen nenälleen ;)
Eli mun arvaus on että koirasi tekisi ihan samoin jos taloon olisi tullut koiranpentu. Se on mustis ja luulee ehkä että ootte vaihtamassa hänet kissanpentuun.. Itselläni on koira joka ei pidä pennuista ollenkaan, joten vähän kokemusta aiheesta on. Koirani murisee ja rupeaa haukkumaan heti jos tunnistaa toisen koiran pennuksi.
-sandra-
niin kyselit miten meillä,no pikkuhiljaa totuttelua,meillä koira halusi ottaa omaksi pennukseen kantaa niskasta,meidän nartulla ei teetetty pentuja ollut joten halusi kait leikkiä emoa. mut siis pikkuhiljaa varovasti tottuttaa aina olla läsnä,mustasukkainenkin voi kyllä ollu uudesta perheen jäsenestä mutta hyvin se menee kun vain et anna ainakaan heti olla keskenään varmuuden vuoksi :) totuta anna nuuskia mutta ole varuillasi :)
Eli ajattelin ilmotella että edellee hengissä ollaa koko poppoo :)
Nyt koiran kärsivällisyys on pikkase kasvanu ja jaksaa jo kattella kisuvauvaa vähä rauhallisemmi mutta kyllä silti koittaa tilaisuuden salliessa napata :/ Eivät siis ole edes olleet samassa tilassa samaan aikaan muuten kun sylissä.
kissanpntu kyllä kovin (vähän liiankin) reipas, kun sillä koiralla olis niiiin kiva heiluva häntä. edelleen silti luotan että kyllä se siitä.. =)
Jos tarjossa edellee vinkkejä niin otan vastaan!!!