...toinen on kiinnostunut? Tai edes että toinen pitää tytöistä? Kertokaa joitain "perustuntomerkkejä", kun en uskalla kysyä suoraan? :)
Olen alkanut kiinnostua yhdestä tytöstä erottuani hiljattain. Olen kuitenkin aiemmin tapaillut vain poikia, joten tämä maailma on minulle vielä ihan vierasta... Ei siis ihme, etten yhtään tiedä, mitä tehdä :(
Tyttö on tosi mukava, ystävällinen, reilu ja sosiaalinen, mutta hän on sitä kaikille muillekin, ei vain minulle. Ei seurustele (eikä ole koskaan edes kommentoinut poikia...), mutta mitä se nyt nyky-yhteiskunnassa vielä merkkaa?! Ehkä aavistuksen verran poikamainen, sellainen pieni rämäpää, mutta juuri siksi hänestä pidänkin :)
Olisin tosi kiitollinen kaikista vinkeistä, miten päästä alkuun ja saada selvyyttä asiaan.
Olen alkanut kiinnostua yhdestä tytöstä erottuani hiljattain. Olen kuitenkin aiemmin tapaillut vain poikia, joten tämä maailma on minulle vielä ihan vierasta... Ei siis ihme, etten yhtään tiedä, mitä tehdä :(
Tyttö on tosi mukava, ystävällinen, reilu ja sosiaalinen, mutta hän on sitä kaikille muillekin, ei vain minulle. Ei seurustele (eikä ole koskaan edes kommentoinut poikia...), mutta mitä se nyt nyky-yhteiskunnassa vielä merkkaa?! Ehkä aavistuksen verran poikamainen, sellainen pieni rämäpää, mutta juuri siksi hänestä pidänkin :)
Olisin tosi kiitollinen kaikista vinkeistä, miten päästä alkuun ja saada selvyyttä asiaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
häneen. Jos rimpuilee vastaan,päästä suosiolla irti. Mutta jos ottaa myös kiinni sinuun, on taatusti lesbo.
Sitten vaan kysyt, että tuutko mun kaa illalla.
Ihmiset halaavat toisiaan aivan extemporee muutenkin ystävyydestä, lohdutuksen vuoksi ja vaikka mistä syystä. Tämä ei pidä paikkaansa!
että kun juttelee, tutustuu(?) toiseen ihmiseen hänestä saattaa saadaa paljonkin tietoa ja myös hänen haluistaan ja suuntatumisistaan. Tiedä tuota. Ehkä on parempi vain pussata ja sanoa että oot ihastunut siihen ja kattoa mitä seuraa.
...aivan totta, mutta ongelma onkin juuri siinä, että olemme vuoden mittaan ystävystyneet, eikä kumpikaan uskalla tehdä mitään, ettei mikään vain menisi rikki... Tai ehkä hän ei edes ajattele niin, ehkä ongelma onkin vain minulla?!
Viihdyn hänen seurassaan ja hän ilmeisestikin minun, mutta siinäpä se sitten onkin: näemme päivittäin opiskelujen parissa, harrastamme yhdessä jne, mutta tasan ystävyyden rajoissa. Tunnen siis hänet tosi hyvin miinus tämä suuntautumiskysymys :( Ei vaan koskaan ole tullut puheeksi, koska ei sellaista noin vain (kai?) kysytä. Hassua, juuri se asia, jonka kaikkein eniten haluaisin tietää! Mutta jotenkin minusta tuntuu, että hän säikähtäisi, jos kysyisin. Enkä halua menettää noin ihanaa ystävää :( Ja samalla minusta tuntuu, ettei pelkkä ystävyys riitä minulle...
Vaikka ei tämäkään kyllä johda mihinkään, jos kumpikin välttelee aihetta ja yrittää jatkaa entiseen malliin. Kummallakin on silti syynsä: minulle on liian iso juttu sanoa pitäväni hänestä, jos en tiedä, miten hän asian ottaisi, ja hän tietää entisistä poikaystävistäni, joten ei varmastikaan osaa edes kuvitella minun olevan kiinnostunut... Hankala tilanne :(
Ystävyyttäkin on niin monenlaista. Joihinkin kasvaa luonnostaan kiinni, suhde on paljon symbioottisempi kuin vaikka sukulaisiin (joille mä en todellakaan ole toitottanut suuntautumistani). Siksi on aika helppoa ottaa asia puheeksi, yleensä vastaus on vaan että mikäs siinä, kyllä mä olen sen jo arvannutkin. Eikä meidän välillä ole mikään silti muuttunut: parhaat ystävät on heteroita, mä en, so what, tärkeintä et henki pihisee!
Mutta sitten on myös kevyempää ystävyyttä johon ei niin vain sotketa sekaan kysymystä siitä onko lesbo. Mulle on osunut aikuisiälle kaksi ihastusta ja kuvaamasi kaltaiset tilanteet.
Ehkä se on vaistoa, mutta en pystynyt ottamaan asiaa puheeksi suoraan. Niin paljon viinaakaan ei yksi ihminen kestä että siitä olisi ollut rohkaisuksi. Selvittelin kautta rantain, kävimme muutenkin pitkiä keskusteluja (melkein) kaikesta maan ja taivaan väliltä, lopulta kuulin sivulauseessa sen mitä en halunnut kuulla mutta ainakin vastaus saatiin: lesbous on ihan ookoo, kunhan ei kukaan ryhdy lääppimään.
Mä jätin siis "lääppimiset" tekemättä, mitä ne sitten onkin.
jos kerta sulla on ollut poikaystäviä niin puhu tai mainitse jotain niistä ja kysyäise vaikka että onko hänellä minkälaisia "ongelmia"ollut poikaystävien kanssa. Tai sano suoraan että olet huomannut että pojat ei sinua enään kauheasti kiinnosta, sano se vähän puolihuolimattomasti kun sellainen sopiva paikka tulee, heitä vaikka puolileikilläsi että taidat kääntyä lesboksi.
Jos hän sanoo jotain asiaan, niin siitä siitä sitten vaan jtuntynkää vääntämään ja ehkä sulle jotain selviää.
Mutta luultavasti tilanne voi olla se että sun haaveet hänen lesboudestaan tai kiinnostuksestaan on vain sun päässä. Kun itse haluaa jotain, toivoo toisesta löytyvän merkkejä samankaltaisita tuntemuksista.
Ja todella, kannattaa olla varovainen, koska hyviä ystäviä ei ole kauheasti, ja toisaalta ehkä jos kerrot hänelle että olet löytänyt itsestäsi uuden asian ja se on että pidät tytöistäkin, mutta älä lisää että olet ihastunut häneen, saattaa teidän ystävyyskin saavuttaa ihan uuden tason vaikka suhdetta siitä ei syntyisikään.
Vaikeaahan se on, mutta ota riski ja paljasta itsesi, ja pidä vielä salassa ihastumisesi.
Onnea mitä ikinä teetkin.
että oot itse ollu poikien kanssa. Samalla voit kysyä onko hän ollut,voit vielä jatkaa kysymystä kuinka intiimisti hän on ollut
Sitten voit itse sanoa olleesi silleenkin,jos olet ollut, mutta enää ei kiinnosta.
Paljon riippuu mitä hän vastaa. Vuorosanoja on vaikee etukäteen kirjoittaa, pitänee jatkaa selvittämistä sen mukaan mitä hän sanoo.
...me minun parisuhteistani ollaan puhuttu, mutta kun hänellä ei todellakaan ole minkäänlaisia seurustelukokemuksia (vaikka ikääkin jo löytyy), niin niistä on vähän paha puhua... (Ja nyt joku varmasti kommentoi, että miksi ihmeessä en ole kysynyt, että miksi niin... en osaa sanoa...) Koko kenttä vaan tuntuu olevan hänelle niin vierasta, minä sentään olen saanut "harjoitella" miesten kanssa. Ja jos minuakin pelottaa näin paljon, niin pelkään tosiaan säikäyttäväni hänet ja kauas, jos otan asian puheeksi. Niin minunkin olisi vielä vähän aikaa sitten käynyt, jos joku tyttö olisi lähestynyt;) Ja olen tosiaan vielä niin epävarma itsestänikin, etten halua leimaa itseeni, jos häntä ei kiinnosta. Tiedän, tosi typerää :( Onhan se niinkin, ettei mitään koskaan saa, jos ei uskalla ottaa riskejä... Mutta kertokaa te viisaammat ja näissä asioissa takuulla kokeneemmat, onko oma riskinottonne kannattanut? Enemmän hyviä vai huonoja kokemuksia?!
Ja kiitos tosi hyvistä neuvoista!! Ja saa erittäin mieluusti laittaa edelleen, jos jotakin (siis ihan mitä tahansa) mieleen juolahtaa :) Olette olleet ihanan avuliaita, siitä iso kiitos!
hänelle,että olet "antanut" miehelle.
Seuraa hänen reaktioitaan siihen.
Kysy sitten miltä tuntuisi hänestä, jos hänkin antaisi miehelle.
Se kertoo jo paljon mitä hän vastaa siihen.
Itselläni oli vähän samankaltainen tilanne muutamia vuosia sitten, kun olin vielä alle parikymppinen eikä minulla ollut ollut yhtään tyttöystävää. Rakastuin parhaaseen ystävääni, jonka "tiesin" heteroksi. Hän kuitenkin hämmensi minua aina välillä, muun muassa haluten istua sylissäni ja kaikkea sen kaltaista. Olemme tunteneet toisemme vuosikausia, ja olleet pienestä saakka todella läheisiä.
Lopulta paljastuin - ja paljastin - itseni hänelle, eräänä iltana kun hän oli luonani ja halusi olla minua lähellä. En vain voinut itselleni mitään... Otin hänet syliini ja muistan vieläkin hänen katseensa, joka oli täynnä hämmennystä. Samassa sanoin että rakastan häntä enkä voi itselleni mitään.
Hän suorastaan juoksi eteiseen ja ulos luotani. Pysyi pari viikkoa poissa, ja tuli sitten takaisin. :) Luulin jo menettäneeni parhaimman ystäväni loppuelämäkseni. Keskustelimme asioista, aluksi hieman vaivalloisesti, ja eräänä iltana hän tuli luokseni ja lupasi minulle yhden yön. Siitä "yhdestä yöstä" alkoi suhteemme joka kesti kaksi vuotta. Edelleenkin hän on elämässäni yhtä tärkeänä kuin ennenkin.
Niin... Vaikeaa sanoa, mitä sinun kannattaisi tehdä. Sittemmin kun olen tullut ulos kaapista lähes kaikille lähelläni oleville ihmisille, muun muassa opiskelu- ja työkavereilleni, olen saanut huomata että maailma on täynnä ihanan suvaitsevia ihmisiä, lopultakin. Ehkä joillekin hyväksyminen on vaikeampaa tai se kestää hetken, mutta se että itse osoittaa olevansa omasta mielestään aivan tavallinen ja käyttäytyy niin kuin ennenkin edesauttaa ihmisiä ymmärtämään, että kyseessä on se sama ihminen kuin aina ennenkin. Tietenkin aina on sellainen mahdollisuus, että käy huonosti, mutta ovatko sellaiset ihmiset lopultakaan minkään arvoisia?
Sinuna päätyisin ennenpitkää kertomaan hänelle, vaikka se onkin vaikeaa. Kertoisit vain omasta suuntautumisestasi - millainen ystävä lopultakin on sellainen, joka ei suuntautumistasi hyväksy? Et voi piilotella lopun elämääsi. Siitä varmaan saisitte keskustelua aikaiseksi ja ehkä myöskin hän kertoisi omasta suuntautumisestaan. Toki voit aina yrittää onkia totuutta esiin myös kiertoteitä. :)
Onnea matkaan!
Ihanaa lukea tällaista! Ja mä lisäisin, että jos meillä onkin ongelmia tunnistaa ja esiintyä varmasti/rohkeasti, yhtä epävarma se toinenkin voi olla, oli nuori tai jo kypsempi. Piti ympäristö heitä miten heteroina tahansa.
Pakkonormiuden aiheuttamat vieroitusoireetkin kestävät toisilla pidempään ja toisilla vähemmän.
tuo ´pakkonormius´. Sitähän se on, kun elämämme oletetaan etenevän tuttujen tavanomaisuuksien mukaan. Meitä tuntemattomat tutut, sukulaiset ja jopa perheenjäsenet tuovat tavallisuusolettamuksensa esille puheissaan ja kyselyissään. Eivät niitä tietenkään odotuksina esitä, mutta itsestä siinä punnitessa mitä kertoa ja mitä jättää sanomatta se siltä usein tuntuu. Jää maku, että vähintään viljelee puolitotuuksia tai salailee. Kaikki sen vuoksi, että kokee oletukset odotuksina ja joutuu harkitsemaan tilanteen mukaan kuinka avoin on. Itse ole kertonut läheisiltä tuntuville ystäville ja perheelle suhteestamme sopivan tilanteen tullen. Sitten on voinut elää ja osallistua yhdessä aivan tavallisesti enempiä selittelemättä. Elämästä tulee tavallista ilman outoilupaineita. Ystävistä säilyvät ne, jotka hyväksyvät meidät yksilöinä ja myös suhteemme.
mennäänkö teille vai meille?