ajaa tonnista 2-tahtia nykytekniikalla?
olisko
ilo
131250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mikään ilo olisi.
ei enää 70-luvun jälkeen montaa ole valmistettu. Jawaa tehdään vieläkin.
Perämoottoreissa ja moottorikelkoissa tehokkaita 2-tahtisia on kuitenkin ollut ja kai on vieläkin. Sikäli voisi kuvitella, että 2-tahti nykytekniikalla menisi siinä kuin 4-tahtinenkin.
Isojen 2-tahti Kawojen ajohauskuus löytyi aikoinaan korkeammilla kierroksilla löytyvästä tehopiikistä mutta samalla niitä oli ikävä ajella normaalinopeuksilla tasakaasulla. Meno oli nykivää.
2-tahtiset saastuttaa niin pahuksesti. Moottorikelkka esim. saastuttaa kilometrillä yhtä paljon, kuin uusi katalysaattoriauto 1000km:llä - vertaus TM:ssä.
Kakstahti olisi tehokkaampi peli kuin nelitahti.Miksi sitä käytetään niin vähän? Olen kysynyt tätä monelta mutta kukaan ei ole osannut sanoa siihen selvää syytä,joten kysyn sitä teiltä???
http://www.answerbag.com/q_view.php/4218
Lyhyesti;
2t on kevyempi ja siinä on vähemmän liikkuvia osia.
2t 500cc vastaa teholtaan 4t 1000cc. (oho?)
2t polttaa öljyä -> saastuttaa.
2t kuluu nopeammin, männän renkaat ja sylinteri etenkin.
2t on vaikea toteuttaa ruiskukoneena.
2t:stä olisi kuulemma tulossa uuden sukupolven kone, joka ei tarvitsisi öljyä bensan joukossa ja sopisi ruiskukoneeksi.
4t antaa tasaisemmin tehon käyttöön, kun taas 2-t koneessa on se terävä tehopiikki korkeilla kierroksilla.
4t konetta voidaan ahtaa.
Joku oli sitten kommentoinut vastausta , että Hondalla on joku Exup-2t-ruisku.
No olihan noita taas kiva itsellekin selvittää.
Saas nähdä, mitä meidän raati kommentoi.
2-t ruiskuja kelkoissa ollut jo ainakin kymmenen vuotta esim. Polariksella. Kyllähän se teoriassa on noin, että 500 2-t vastaa tehoiltaan 1000 4-t, mutta käytännössä harvemmin. Tehokas 2-t kone on todella kevyt, ja isokuutioisena siitä saadaan jo alakierroksilla riittävästi vääntöä helpottamaan ajoa. Nuo saastekysymykset lienevät suurimmat syyt käytön vähyyteen. Kelkkapuolella 800 2-t menee kirkkaasti ohi 1000 4-t:stä kun kaikki näkökohdat otetaan huomioon, ei pelkästään tehoa, jota sitäkin on todennäköisesti enemmän. Tuohon ahtamiseen en nyt osaa varmasti sanoa, mutta jos joku tietää miksei 2-t moottoria voisi ahtaa, niin valaiskoon minuakin.
tässä muutama syy: kulutus ja saasteet, ei täytä päästövaatimuksia. uudet krossitkin alkaa olla nelareita, miellytävämpi tehokäyrä, vaihtamis tarve vähäisempi nelarissa. 2t etu on tietysti yksinkertaisempi rakenne... helpompi korjattava??? mut kaikki arvailuja ei faktaa, paitti nuo saasteet...
kyl varmaa 2t pyöriä tehtäis jos ne olis parempia kuin 4t.
moottoripyörissäkin on tänä päivänä aika tiukat päästövaatimukset. 2-tahdeissa on päästöt aika paljon suuremmat ku 4-tahdeissa ja ei ole näin ollen helppo valmistaa käypää 2-tahtikonetta. lisäksi 4-tahti on huoltovapaampi ja isoissa koneissa kyllä 4-tahtikin on ihan tarpeeksi tehokas.
2-tahtia alettiin syrjäytää jo silloin kun ei ollut päästömääräyksiä.Jotenkin olen sitä mieltä että 2-tahti tulee vielä takaisin ei välttämättä aivan samassa muodossa (vankkel)onhan siinä kuitenkin hyötysuhde lähes 50% parempi kuin 4-tahissa niin sitä kautta tulee myös pienemmät päästöt.
2-tahdin etuna 4-tahtiin verrattaessa on lähinnä kierrosherkkyys ja se, että 2-tahti kiertää pidemmälle helpommin. nykytekniikalla, kun saadaan 4-tahditkin kiertämään helposti 13trpm ihan normaaleihin matkapyöriinkin, ei ole niinkään tarvetta tehdä 2-tahteja, jotka kiertäisivät sen enempää. vai miltäs kuulostaisi 20trpm kiertävä 1000cc 2-tahtipärrä? mun korvaan ei kuulosta hirveen kestävältä värkiltä. :/ lisäksi 2-tahdeilla on tuo tehovajaus alemmilla kierroksilla ja tehokkailla 4-tahdeilla on vain mukavempi ajaa, kun vääntävät hyvin ihan pieniltäkin kierroksilta asti. pienempiin luokkiin (mopot, kevarit, puolikkaat) 2-tahti sopii kuin nenä naamaan, mutta tuolla 1000cc-luokassa ei ole juurikaan järkeä tehdä 2-tahteja.
2-tahit saastuttaa enemmän mutta jotku nyky 2-t venemoottorit saastuttaa joidenkinlähteidenmukaan vähemmän kuin 4-t. se oli joku tohatsun kone joka oli suoraruisku ja polttoaine tuli suuttimesta kovan ilman paineen kera. näitä kaikenlaisia tunnistimia oli monessa paikassa esim. pakoputkessa. no kyllähän uusissa kelkoissa nämä rotaksit on jo suorastaan hulluntaloudellisia.
on lukenut uusimpia kelkkalehtiä niin siellä on nämä isot rotaksit testeissä nelareita vastaan. uusi iso rotax kone eli 1000cc 2-t on ensikaudelle taas parannettu roimasti. tonnisessa rotaksissa oli kulutus esim. samaa luokkaa kuin tonnisessa yamahan nelarissa ellei jopa vähemmän. ja tehoa on 15hv enemmän.
2-t moottorin päästö, polttoaineen kulutus on niin paljon suurempi kuin vastaavan 4-t että valmistus on siitä syystä jäänyt vain pieniin erikoismoottoreihin. Ja nekin on pikku hiljaa muuttumassa 4 tahtisiksi. Jos taas 2 tahtisesta halutaan tehdä nykyiset päästömääräykset täyttävä ja samalla pienikulutuksinen, tulisi sellaisen moottorin rakentaminen sisältämään niin paljon tekniikkaa että sen hinta muodostuisi aivan älyttömäksi. Samoin myös korjaus ja huoltokustannukset. Teho/painosuhdehan 2-tahtisessa on parempi, samoin kuin hyötysuhde koska jokaisella kampiakselin kierroksella saadaan aikaiseksi työtahti, edellyttäen tietysti että se muu tekniikka toimii jolla kulutus pysyisi kohtuullisena. Itse olen sitä mieltä, että onneksi niistä päästiin eroon, ja jos 2-t konetta ei vielä olisi keksitty, niin tuskin sitä edes keksittäisiin, koska onhan järjetöntä johtaa polttoaine/ilma seosta palavan kaasun joukkoon. Voisipa joku jopa väittää, ettei kyseinen konstruktio olisi edes teoriassa mahdollinen. :-)
nykyisissä 2-t ruiskuissa sieltä kampikammiosta tuleva ilma on polttoaineen ja ilman seos joka johdetaan sylinteriin ja joka huuhtelisi pakokaasut pois. asia ei ole näin, sillä kehittyneessä ruiskumoottorissa kampikammiosta ei tule muuta kuin ilmaa joka huuhtoo palamis jätteet pois. sitten kun pakokanava on sulkeutunut polttoaine ruiskutetaan sylinteriin.näin siis suoraruiskussa.sitä ei siis huuhdota polttoaine/ilma seoksella kuten perinteisesti!