"Päällekkäisten järjestelmien ylläpito on kallista. Oli siirtymäpäivä mikä tahansa, osa tv-katsojista jättää laitehankinnan joka tapauksessa viime tippaan".
Eli on aina olemassa känkkäränkkiä ja vastarannankiiskiä jotka vastustavat ihan siitä ilosta että kuulevat oman äänensä tai voivat lukea oman kirjoituksensa nettifoorumilta. Kukaan ei voi väittää, etteikö siirtymäaika olisi tarpeeksi pitkä. Ei kukaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
vastustaa periaatteen vuoksi, milloin mistäkin kuten eu:hun liittyminen, samoin Natoon. Kaikki uudistukset ovat junttikansalle liikaa ja periaatteessa pitää vastustaa vaikka ei edes tiedä miksi ja mitä varten? On vain mahtavaa olla vastarannan kiiski ja olla eri mieltä mutta ei auta...osta digi tai myy telkkari pois.
Siirtymäajan idea pitäisi olla, että sinä aikana kuluttajat voisivat uusia televisionsa ja laitteistonsa normaalin syksin mukaan. Kaapeliin ei edes ole tullut digi-televisioita (Ne Äijälän mainitsemat kolme mallia eivät tee kesää).