Tein vähän aikaa sitten vaihdon: lopetin ammattikorkeakoulun ja siirryin opiskelemaan yliopistolle. Syitä on monia, mutta koen että yliopistolla minut otetaan enemmän yksilönä vastaan ja saan myös opiskella yksilönä.
Ammattikorkeakoulussa tuntui, että minua jatkuvasti yritettiin tunkea tietynlaiseksi. Järkyttävää, kun luulisi kaikkien tietävän ihmisten olevan erilaisia! Sain esimerkiksi opettajilta muutamaan kertaan palautetta siitä, että en ollut tunneilla tarpeeksi sosiaalinen ja siksi en voinut saada parhaimpia numeroita. Se ei siis riittänyt, että olin tunneilla paikalla, tein kaikki ryhmätyöt, osallistuin pienryhmäkeskusteluihin ym, osallistuin esitelmiin KUN en ollut joka välissä suuna päänä huutamassa omaa mielipidettäni joka asiaan. Eikö ammattikorkeakoulussa saa opiskella ihminen, joka on luonteeltaan enemmänkin rauhallinen keskustelija kuin AD/HD-huutaja? Tietenkin on mahdollista, että vain kyseiset pari opettajaa olivat epäpäteviä eivätkä ymmärtäneet ihmisten erilaisuutta. Kyllähän samassa ammatissakin työskentelee erilaisia ihmisiä, luulisi opettajien sen tajuavan. Ja ala jolle opiskelin, on sellainen, että työtä tehdään pääasiassa yksin taikka pienessä ryhmässä. Hullua.
Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia?
Ammattikorkeakoulussa tuntui, että minua jatkuvasti yritettiin tunkea tietynlaiseksi. Järkyttävää, kun luulisi kaikkien tietävän ihmisten olevan erilaisia! Sain esimerkiksi opettajilta muutamaan kertaan palautetta siitä, että en ollut tunneilla tarpeeksi sosiaalinen ja siksi en voinut saada parhaimpia numeroita. Se ei siis riittänyt, että olin tunneilla paikalla, tein kaikki ryhmätyöt, osallistuin pienryhmäkeskusteluihin ym, osallistuin esitelmiin KUN en ollut joka välissä suuna päänä huutamassa omaa mielipidettäni joka asiaan. Eikö ammattikorkeakoulussa saa opiskella ihminen, joka on luonteeltaan enemmänkin rauhallinen keskustelija kuin AD/HD-huutaja? Tietenkin on mahdollista, että vain kyseiset pari opettajaa olivat epäpäteviä eivätkä ymmärtäneet ihmisten erilaisuutta. Kyllähän samassa ammatissakin työskentelee erilaisia ihmisiä, luulisi opettajien sen tajuavan. Ja ala jolle opiskelin, on sellainen, että työtä tehdään pääasiassa yksin taikka pienessä ryhmässä. Hullua.
Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eihän AMK:ssa tai yliopistossa kiinnosta ketään oletko tunnilla äänessä vai et.
Paitsi jossain suomenkielen neuvottelutaitoharjoituksissa jossa arvosanan kanssa on yhden tekevää.
Olisi ollut mielenkiintoista kuulla että missä paikoissa olet oikein opiskellut.
Helsingissä kukaan ei välitä tollasista.
Mitä vähemmän pidät ääntä sen parempi.
Osa opettajista toki toivoo enemmän rohkeutta ja keskustelua, mutta suurimmalle osalle lienee se ja sama. Pääasia, että omaksuu opetettavat asiat. Amk:ssa voi kyllä saada palautetta aktiivisuudesta/passiivisuudesta, mutta ei siitä kannata itseensä ottaa. On hyvä, että opiskelijoita kannustetaan osallistumaan, koska työelämässä se on pakollista. Yliopistoissa jää helposti kaiken ulkopuolelle, ellei itse ole aktiivinen. Siellä saa kyllä olla ns. rauhassa.
On ihan hyväkin antaa palautetta aktiivisuudesta/passiivisuudesta OPISKELUSSA. Sen sijaan oppilaan henkilökohtaiseen luonteeseen ei ole opettajalla oikeutta puuttua.
ryhmäkeskustelussa aktiivisimmat tulivat myöhemmin vastaan koulun käytävällä. Kaksi hiljaisempaa ilmeisesti karsiutui, mutta varmasti pärjäävät mainiosti yliopistossa.
Ei luonteeseen saisi puuttua, mutta kyllä se monesti tuntiaktiivisuuteen vaikuttaa. Jos opettaja pyytää keskustelua ja kukaan ei sano mitään.
Aivan, aivan. Eihän juuri tuossa olekaan mitään. Mutta entäpä, jos tuntiaktiivisen ja innokkaan, mutta rauhallisen opiskelijan luonteeseen puututaan muuten? Siis nimenomaan luonteeseen. Toisen viattomia luonteenpiirteitä puidaan ja pitäisi vain sokeasti seurata muita ilman omia päätöksiä. Tällöin ei mitenkään voi olla kyse tuntiaktiivisuudesta, ja tuollainen toiminta on minusta jo moraalisesti väärin.
On käsittämätöntä, että ei kannusteta käyttämään omia ajatuksia ja seuraamaan uusia polkuja. Sitäkään en ymmärrä, mitä niin pahaa voi olla rauhallisuudessa, jos henkilö kuitenkin tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen.
Jos opettaja opettaja yrittää sulloa koko vuosikurssin yhteen iloiseen, kaikesta samaa mieltä olevaan pölpöttävään mallimuottiin, koen sen kyllä aika törkeäksi. En tiedä, ovatkohan tällaiset opettajat edes ajatelleet, mitä he voivat tehdä. Edes mukavan oloiselta opettajalta ei voi hyväksyä tuollaista.
...sekä opettajilta että muilta opiskelijoilta. Jos vertaa sitä työelämässä vastaan tuleviin tilanteisiin, niin aika vähällä opiskellessa lopulta pääsee. Tämän päivän työelämä on aika rankkaa... Toki voi käydä tuuri, että kaikki työkaverit on kivoja ja työyhteisö ongelmaton, mutta se on melkein lottovoitto! Töissä pärjäävät usein juuri ne sosiaaliset höpöttäjät.
Yksi vaihtoehto on kouluttautua jonkin alan asiantuntijaksi (usein yliopistossa), jolloin jo työnkuva antaa jonkinlaista sosiaalista turvaa. Mutta silloinkin voi tulla vastaan niitä ei kivoja -ihmisiä joko vaativina asiakkaina tai v-mäisinä kollegoina.
Negatiivista palautetta on hyvä oppia vastaanottamaan varhain.
Minulla on samanlaisia kokemuksia. Itsekin yritän vaihtaa yliopistoon, monista syistä.
Itsekin olen rauhallinen ajattelija, tarkkailija ja keskustelija. Eräs opettaja puuttui henkilökohtaiseen luonteeseeni. Aluksi olin hämmentynyt, koska itse en kokenut siihen aihetta. Kun tämä toistui, minua alkoi suorastaan kiukuttaa, enkä ole voinut unohtaa sitä. Koin tilanteen nöyryyttävänä. Miten opettaja voi puuttua toisen luonteeseen? Yhdenkään opiskelijan kanssa minulla ei ollut ongelmia, eikä mitään, mikä olisi antanut selityksen ko. käytökseen. Ilmeisesti opettaja vain halusi tunkea jokaisen juuri tuollaiseen "AD/HD-muottiin".
Tietysti numeroidenkin kanssa sitten itkettiin. Numeroni aleni selittämättä, ja harmitti kuulla parilta ihmiseltä näiden numeroista.Vitosia oli tippunut, vaikka mielestäni he eivät olleet yhtään minua parempia. Minä yritin ainakin yhtä paljon kuin he.
Opettaja on itsekin sanonut minulle, että ammattikorkeakoulukäytäntö ei tue sellaista opetusta, jota tarvitsen. Olin lähes itku kurkussa, koska koin hänen yrittävän tuupata minut koulusta pois. Myöhemmin ajattelin, että ei se välttämättä sitä tarkoittanut. Silti kaikesta tästä jäi mielikuva, että ehkä minä olen se ei-toivottu oppilas.
Enpä siis ole ollut yksin tuntoineni :).
Noista numeroista vielä, että oli uskomatonta, miten hirveät häröttäjät saivat jopa parempia numeroita! Siis tällaiset, jotka eivät olleet koskaan tunneilla paikalla, palauttivat tehtävät kaksi viikkoa palautuspäivän jälkeen jne. Mutta sitten niillä tunneilla, millä kävivät, pitivät kauheaa metakkaa ja kommetoivat kaikkea (ei silläkään niin väliä, olivatko mielipiteet kovinkaan uusia/kummoisia), niin voíla, nelonen tai vitonen tippui.
Kun sosiaalisuuttakin on niin monenlaista. Tykkään itse esimerkiksi keskustella pienessä ryhmässä, mutta en 40 ihmisen kanssa samaan aikaan. Luulisi amk-opettajien tällaisenkin ymmärtävän, mutta ei. Olen välillä miettinyt sitäkin, että eikö amk-opettajilla ole pedagogisia opintoja takanaan. Aika vastuutonta nimittäin ihmisten persoonaan puuttuminen. Olen aina ollut aika sellainen hiljainen, kiltti tyttö, jolla on ollut hyvät numerot. Sellainen, joka ei tee numeroa itsestään. Ensimmäistä kertaa elämässäni törmäsin amk:ssa sellaiseen, että opettaja alkaa kesken tunnin tentata tehtävien välissä. "Mitäs Anna olet tästä mieltä?" (Vastaan.) "No tuo ei riitä, vaan mitä tää susta oikeasti tarkoittaa" (Vastaan) "Ei kun sano vielä tarkemmin!" jne. kunnes olen posket punaisena. Tollanenhan siis on ihan hirveetä opettamista.. kumma juttu, että voi tällä tavoin joutua opettajan silmätikuksi!
Toivottavasti pääset kanssa yliopistoon! Tähän mennessä musta on tuntunu siellä niin paljon paremmalta kuin amk:ssa, juuri sellaisena kuin olen.
Hei, et siis sopinut demarien takomaan "opiskelijamuottiin". Ammattikorkeakoulut ovat vasemmistolaisten keksintöä, ja et siis sopinut putken päästä sisään kun halusit olla yksilö. Hienoa, että pistin painon yksilöllisyydelle ja vaihdoit yliopistton puolelle.
Kyllä minä ainakin sain amk:ssa olla ihan oma itseni, vaikka en kauheasti tunneilla äänessä ollutkaan. Joskus yksi opettaja kysyi koko luokalta, kuinka moni teistä on Karjalasta kotoisin? Me oltiin vähä ihmeissään, mutta viitattiin suurin osa olevamme. Tähän tämä tokaisi, että eipä uskoisi, kun ootte niin hiljaisia...Eli tässä tapauksessa hukuin varmaan sinne joukkoon, enkä joutunu hiljaisuuteni takia silmätikuksi, mutta yleensäkin oon kokenu sen niin, että kun vain menee, on oma ittensä, tekee parhaansa ja on siihen itse tyytyväinen, niin ei sillä paljon väliä ole jos joku yksittäinen opettaja jotain sanoo ja harvemmin on muuten ees tainnukkaan sanoo, että kannattas olla vähän enemmän äänessä, enemmänkin ovat olleet sellasia ymmärtäjiä. Kaikki on tajunneet, että ihmisissä on erilaisia oppijoita.