Okei kaikki vanhemmat ovat kokeneet tämän ihanan ajan, mutta muistattekos itse että millaista on olla nuori?
Okei siis kerron teille omaa tarinaani jota te toivottavasti jaksatte kuunnella. Tämä tarina kertoo siitä kuinka VAHINGOLLISTA on se että vanhemmat holhoavat liikaa lapsiaan!
About 5 luokan kohdalta ajattelen alkaa kertoa teille tarinaani.
Olin täällöin poika joka pelaili paljon tietokonetta. Omat vanhempani eivät olleet tähän asti antanut itseäni käymään edes bussilla yksin missään. Tähän aikaan alkoi jo kaikilla luokka tovereillani tulla elämään mukaan muotivaatteet, tupakat, alkoholi, kotibileet ja tyttöystävät. Tähän aikaan omat vanhempani ei antanut minulle mitään mahdollisuutta näihin asioihin. Ja itseäni kaduttaa todella paljon, koska jätin kapinoimatta tässä iässä vanhempiani.
No sitten kuudes luokka minulla meni samallalailla alkoi jo olemaan myös koulukiusausta, koska nörttejä kiusataan aina! Eli älkää antako lapsienne tulla norteiksi rohkaiskaa heitä ostamaan muotia vaatteita ja kokemaan nuorten elämää. (muuten teidän lapsianne kiusataan) No menin sitten seitsemännelle luokalle ja alkoi olemaan enenmän sellaista elämää ikäisilläni eli muotivaatteet, tupakat, alkoholi, kotibileet ja tyttöystävät. No itse olin jo tällöin niin out että minulla ei ollut kavereita jotka olisi voinut ostaa minulle päihteitä ja kukaan ei pyytänyt minua bileisiin enkä sitten myöskään saanut tyttöystäviä, koska olin se "luokan nörtti" eikä minulla ollut vieläkään edes lupaa ostaa itse vaatteita.
Kahdekasas luokka oli minulle painajaisen alku ja ehkä myös toisaalta loppu. No silloin olin jo hokannut että minusta ei tulisi enään ikinä "todellista nuorta" ja itseäni ahdisti paljon se että en ikinä saa näitä vuosia takaisin ja ne tulevat vuodet ovat vielä kamalempia. Masennuin ja tajusin että elämästäni ei tule ikinä mitään. Kaverini alkoivat vähenemään ja yleensä kulutin aikani siinä että pelailin tietokonetta, koska se oli ainut tapa päästä karkuun omaa paskaa elämää.
No sitten loppu keväästä yksi kaverini sai hankittua sitten viikonlopulle kaljat. Pääsin vihdoinkin juomaan, mutta silti olin muita kavereita jo vähintään kaksi vuotta jäljessä. No sen jälkeen sain sitä alkoholia. Mutta ei se mitään auttanut enään ,koska siihen aikaan kaikki kaverini olivat jo aika vähissä enkä päässyt vieläkään "nörtti" nimestäni eroon.
No kesän puolivälissä sitten kerran sain itselleni kunnon liuotin pullon käteeni ja aloin vetään siitä. Imppasin ja tunsin kuin kaikki ongelmat sitten väistyisi. Imppasin hyvin usein ja pikku hiljaa aloin etsimään "puolilaittomia" huumeita niinkuin yskänlääkket ja muskotti pähkinät yms. No sitten tarinat minusta pääsi koulussa leviämään en ollut se nörtti vaan nykyään olin se joka hajosi kiusaamisen takia. No pääsin sitten saamaan pari kaveria jotka polttelivat pilveä ja aloitin sitten sen homman ja yhdeksännen luokan lopussa jäin sitten ekan kerran kiinni huuemista vanhemmille ja sen jälkeen nämä vanhemmat ovat vartioiunut minun joka liikettä, mutta silti nykyäänkin vedän usein jotain kamaa en ole koukussa, mutta tiedän että se on ainut tapa päästä karkuun masennusta, tietoa epätoivosta, vanhempien ahdistavaa energiaa ja vihaa heitä kohtaan.
Nykyään olen kauppaoppilaitoksessa koulussa ja ainut paikka jossa enään voin päästä karkuun todellista surkeuttani on se että vedän kamaa... koulussa! Jos vedän sitä jossain muualla niin tiedän sen että jään kiinni. Mutta koko elämäni nykyään on kaman kimpussa ja rakastan sitä että minulla on edes jotain elämää. Kavereita minulla ei paljoa ole paitsi muutama pössyttely kaveri jotka kyllä ovat hyviä kavereita, mutta en näidenkään kaverien kanssa saa olla enään, koska en saa lähteä kotoani mistään muualle kuin kouluun. Nykyään siis minulla ei ole mitään syytä minkä takia en vedä kamaa! Olen erittäin masentunut ja itseni mielestä on hyvä asia että vedän kaikennäköistä kamaa niin ainakin tiedän että kuolen joskus.
Eli haluan vain sanoa: Älkää vahtiko teidän lapsianne liikaa. Ja jos ikinä saatte ne päihteistä kiinni älkää antako heille lisää syitä siihen että he käyttävät niitä. Älkää alkako ainakaan kontrolloimaan näiden elämää. Antakaa lapsienne kasvaa sellaisiksi, kun he haluavat ja antakaa heidän kokea tämä mahtava nuoruus joka on täynnä rakkauskertomuksia ja muita mukavia muistoja.
Ja Haluan myös muistuttaa teitä VANHEMMAT te ette tiedä mitä teidän lapsienne elämään kuuluu ja mitä ei te ette saakkaan tietää näiden elämästä mitään kyllä he joskus paikkansa löytävät.
Ja haluaisin kysyä teiltä onko teillä mitään vinkkiä miten tästä lähtisin jatkamaan paskaa elämääni.
Ja voin sanoa että on paljon nuoria jotka kokevat tämän ja tulevat kokemaan tämän ja voin myös sanoa että elämä ilman kamaa tässä vaiheessa on aika tylsää!

Vastaukset 19
Vanhimmat
ainakaan minua sille, että sallisin lapsilleni alkoholin/tupakan alaikäisenä. En usko, että olisit toisenlainen, vaikka olisit päässyt dokaamaan yms. liian aikaisin minun mielestäni 5 lk:lla. Se on yksinkertaisesti jo laitontakin.
Sinua neuvoisin menemään esim. terv.keskuksen lääkärin juttusille. Huumeista sinun on päästävä eroon tai ne tuhoavat sinun. Sinua ei ole tuhonnut ylisuojelevat vanhemmat vaan tämä kova maailma. Sinulla voi ihan oikeasti olla mielenterveypuolella ongelmia joita yrität "lääkitä" huumeilla. Muitakin konsteja on esim. mielenterveytoimisto yms. Siellä sinun olisi hyvä käydä läpi traumoja joita olet kokenut esim. koulukiusaaminen.
Älä syytä vanhempiasi he ovat tehneet varmasti niin oikeita ratkaisuja kasvatuksessasi kuin ovat vain kyenneet. He ovat selvästikin välittäneet sinusta, vaikka konsteista oletkin eri mieltä.
Syy ja vastuu nykyiseen huumeiden käyttöön on yksin sinulla!
Se on kyllä ihan fakta homma ettei 12-13 vuotiaille kuullu alkoholi, tupakka saatikka huumeet. Huumeet ei kuulu kenellekkään.
Häntä pystyy ja menoksi, vaikke ensimmäiseksi koulun terveydenhoitajan juttusille.
--ainakaan minua sille, että sallisin lapsilleni alkoholin/tupakan alaikäisenä. En usko, että olisit toisenlainen, vaikka olisit päässyt dokaamaan yms. liian aikaisin minun mielestäni 5 lk:lla. Se on yksinkertaisesti jo laitontakin.
*Tuskin hän 5. luokalla dokaaman olisi alkanut, tuskin monikaan sen ikäisistä dokaa. Minun lukemani mukaan, Hän oli viidennellä luokalla niin suojattu, ettei päässyt mukaan mihinkään, eikä varmaan ymmärtänyt viidennellä kuinka tärkeää se olisi hänen kannaltaan, eikä siksi kapinoinut.
--Älä syytä vanhempiasi he ovat tehneet varmasti niin oikeita ratkaisuja kasvatuksessasi kuin ovat vain kyenneet. He ovat selvästikin välittäneet sinusta, vaikka konsteista oletkin eri mieltä.
*Niin. Kyllä minäkin uskon että Hänen vanhempansa ovat välittäneet hänestä, ja välittävät. ei siitä puhuttukkaan mitään. Hänen vanhemmillaan on selvästi liian suojeleva kasvatusmotidi, he olisivat pystyneet parémpaakin. Tietenkin pojalla on oikeus syyttää heitä, heidän syytänhän tämä todellisuudessa loppujen lopuksi on.
vaikka kiven kolosta ja pöh. Jokainen on vastuussa omista teoistaan. Alkoholistikin syyttää milloin ketäkin. Yleensä vaimo on ikävä tapaus yms. Ennen ei tapahdu käännöstä parempaan kuin ottaa itse itsestään vastuun ja lakkaa ruikuttamasta joutavia. Mitä sitten, vaikka vanhemmat olisivat syyllisiä mihinkä eipä auta kaveria yhtään. Mitäs siihen sanot poika 15-v....?
No se on ihan sama, koska sinä sallit lapsille alkoholin ne vetää kumminkin sitä jo viidenellä luokalla ja loput seitsemänellä luokalla ja ne jotka ei vedä on epänormaaleja. Ja kokee tämän saman asian. (ehkä erilailla)
Joo voi olla että kannattais mennä puhumaan jonnekin jotain, mutta jos sanon että menen puhumaan jollekin minun vanhempani kieltäisi sen. Koska he ajattelevat että heidän täytyy kasvattaa minut itse. (eivätkä he ikinä kehtaisi sanoa että heidän lapsi käyttää) Ja itse asiassa tällä hetkellä vetelen vaan pilvee ja yskänlääkettä jotka ovat terveellisempiä huumeita kuin alkoholi eli ei mulla sitä osin ole mitään hätää.
"Huumeet ei kuulu kenellekkään."
Huumeet ovat ihan kivoja eikä niissä mitään pahaa ole.
Toivon, että TEINI666 lukee viestini ajatuksella. :) Olen itse nuori vanhempi pienelle lapselle, joten alan jo ymmärtää joitakin kasvatuksen kulmakiviä, mutta muistan edelleen, millaista oli olla teini.
Lapsen kasvattaminen tynnyrissä on todella vahingollista, kuten itsekin mainitsit. Vapaudenriistolla vanhemmat voivat aiheuttaa sen, ettei tahdo sosiaaliset suhteet kavereihin pysyä koossa. Toisaalta, vanhemmuus on myös tasapainoilua. Jos antaa liikaa vapautta, tulee lapsen tehtyä tyhmyyksiä. Vanhempasi eivät päästäneet sinua viidennellä luokalla päihteiden kimppuun. Minusta se oli oikein. 11-vuotiaana ei vielä kuulukaan pyöriä humalapäissään nurmikolla. Tunnen monia tapauksia, joissa vanhemmat ovat päästäneet lapsensa ala-asteikäisinä tekemään mitä lystää. Nämä varhaisessa vaiheessa pämppäämisen aloittaneet ihmiset ovat usein päätyneet huonoille poluille - Koskenkorvan lipittäminen jatkuu täysipäiväisesti myös aikuisena. Millaisia ihmisiä nämä päässeet luokkatoverisi ovat nykyään? Oman kokemukseni mukaan rellestäminen jää helposti päälle. Yläasteella kovin pimu elää nykyään tyttömänä kahden lapsen yksinhuoltajana kaupungin vuokrayksiössä ja epäsuosituin hikipinko luo uraa yliopistossa. Tästä syystä en syyttäisi vanhempiasi, kuten sinä teet.
En myöskään syyttäisi vanhempiasi siitä syystä, että kiusaamisesi tuskin johtui nörtin maineesta. On todistettu, ettei kiusaamiselle tarvitse olla pätevää syytä - kiusaaminen syntyy siitä, että pääjehun pitää pönkittää omaa itseään (= itsetunto) ja muut ryhmässä katsovat helpoimmaksi liittyä mukaan kuin ryhtyä puolustamaan. Omassa koulussani kiusattiin mm. tyttöä, jolla ei ollut Leviksen farkkuja. Tätänykyä päiväkodissakin jo kiusataan lasta, jolla on takin ja housujen sijaan haalarit. Sillä, ettet päässyt vetämään perseitä 11-vuotiaana tuskin oli kiusaamisen kanssa juuri tekemistä keskenään.
Noh, paatoksellisen puheeni päätän kysymyksiin. Oletko sinä tyhmä? Näytätkö niin rumalta, ettei sinuun koskaan kukaan voisi ihastua? Aiotko asua kotona loppuelämäsi? Uskotko, että sekaisin oleminen vie sinut pitkällekin? Sainko sinua vähääkään kysymyksilläni ärsytettyä? Juttuhan on siinä, että sinun ITSESI on päätettävä, mitä elämältäsi haluat. On turhaa syytellä muita siitä, että olet mitä olet. Ilmiselvästi sinulla on mahdollisuus käydä netissä ja kirjoitustaitoa - mene hyvä ihminen vaikka laittamaan nettiin deitti-ilmoitus (ei muuten kannata ottaa nimimerkikseen vaikkapa kalua...). Lopeta se hyödytön imppaaminen ja opiskele itsellesi niin v*tun hyvät paperit, ettei töihin pääsystä ole epäilystäkään. Kukaan ei pääse ruikuttamalla minnekään, sen olen jo itse oppinut. Omalla kohdallani minulla on muutama biisi, joita kuunnellessa saan sellaiset energialataukset, että uskon olevani voittaja tässä elämässä.
Menestymällä pääset näyttämään myös entisille koulukiusaajillesi, että sinussa oli ainesta - mahdollisesti PALJON enempään kuin heissä.
jos nuori ei halua tuollaista elämää.Poikani 15v.sanonut minulle että hän on päättänyt ettei ala huonoa elämää viettää,ei muuten pullossa kasvatettu.
kaikille ylä- ja ala-asteen kiusaajille on se, että MENESTYT ITSE ELÄMÄSSÄSI.
Kuten yksi vastaaja jo sanoi, yläasteen kovat pimut on 20-vuotiaana elämässään ei-missään: työttömänä, kaupungin vuokrakämpässä ja äitinä kahdelle vahinkolapselle joilla eri isät. Yläasteen kovimmat kundit näkee edelleen lauantai-iltaisin kantamassa mäyristä kotiin, ajelemassa surkealla 80-luvun lopun romuautolla jossa takapenkillä vkl-iskän velvollisuuksista muistuttaa nuhjuinen lastenistuin.
Epäterveellisten elämäntapojen aloittaminen 13-vuotiaana näkyy jo pahasti kropassa, läskimahat, tupakan ja liian alkoholinkäytön haittavaikutukset näkyy päällepäin.
Mutta missä ovat nörtit?
Nörttitytöt ovat valmistumassa pian hyväpalkkaiseen ammattiin, ne eivät yläasteen käytävällä loistaneet mutta täysi-ikäisiksi tultuaan ovat muuttuneet kauniiksi nuoriksi naisiksi, ja ovat vain tyytyväisiä että eivät hukanneet nuoruuttaan sekoilemalla vaan keskittyivät läksyihin. He eivät ikinä sekoilleet teininä puskassa siiderihumalassa vaan nykyään parveilevat Seduloissa trendivaatteissa luomassa kontakteja. Nörttipojat valmistuvat dippainssiksi ja ovat jo nyt opiskelujen ohella työpaikassa, josta osa-aikaisenakin saavat pari tonnia kuussa. Finnit ovat naamalta häipyneet, kasvot komistuneet ja hartiat leventyneet. Kun kovat kundit ajelevat samaan aikaan 15-vuotta vanhoilla tuuning-rutkuilla, on nörttipojilla alla uusi bmw tai audi A4.. Poikkeuksena kuitenkin se, etteivät he enää ole kenenkään mielestä nörttejä vaan elämässään menestyneitä nuoria aikuisia..........
T:Ex-nörtti
Olen pahoillani, en ymmärtänyt, minkä osan viestistäni kyseenalaistit. Tarkoitiko, että pullon ulkopuolella kasvanut ihmislapsi ei välttämättä halua ryypätä elämäänsä? Muistaakseni en missään vaiheessa näin väittänytkään - ilmoitin vain, että yleensä kovimmat kundit ja pimut päätyvät heikkoihin olosuhteisiin (siis kovimmat = jo seiskaluokalla pämppäävät).
"Millaisia ihmisiä nämä päässeet luokkatoverisi ovat nykyään?"
No ne on nykyään normaaleja nuoria.
Oletko sinä tyhmä?
En uskon ehkä olevani aika viisas. (välillä kuvittelen itsestäni vähän ehkä liikaa)
Näytätkö niin rumalta, ettei sinuun koskaan kukaan voisi ihastua?
Tuo kysymys on päässäni soinut muutaman kerran enkä itse pidä itseäni rumana, mutta ken sitä tietää.
Aiotko asua kotona loppuelämäsi?
Ajattelen että muutan 18 veenä heti pois kotoa ja haistatan äidille pitkät.
Uskotko, että sekaisin oleminen vie sinut pitkällekin?
No huumeet auttavat henkistä kehitystä (tajunnan laajennus) (outo elämän filosofia) eli kyllä!
Sainko sinua vähääkään kysymyksilläni ärsytettyä?
Etpä oikeastaan vaan sait keskustelun mielenkiintoiseksi.
"Menestymällä pääset näyttämään myös entisille koulukiusaajillesi, että sinussa oli ainesta - mahdollisesti PALJON enempään kuin heissä."
No en kyllä itse aio menestyä missään vaan aion elää tätä outoa elämääni jatkossakin. Eikä minulla ole tarvetta näyttää mitään kellekkään. En ole heitä parempi. Eikä menestymisessä ole mitään hienoa jos sen tekee yksin.
Et itsekään usko olevasi tyhmä tai ruma ja tekstisi taso kertoo, että sinusta olisi niin paljoon ainesta. Silti kehtaat vastata, että tämä oli nyt tässä, etkä tahdo sen enempää - kuitenkin halusit neuvoja tulevaisuutta varten. Mitä sinä oikeastaan tahdot?
Ja mitä tulee menestymisestä yksin, niin katsopa vaikka Jope Ruonansuuta - kiusattu ihminen, jonka mielestä paras "kosto" kiusaajille on oma menestyminen.
Ja lisää siitä menestymisestä yksin - jos nyt vain lopettaisit sen pössyttelyn ja ottaisit ohjat omiin käsiisi, et jää yksin. Löydät naisen, jonka kanssa haluat mahdollisesti lapsia, tai ainakin matkustella ja naimisiin - ja niitä eukkojakin on helpompi löytää, kun on perusasiat kunnossa.
Ymmärrän, että irrottautuminen kaveriporukasta on vaikeaa, vaikka se olisikin selkeästi huonoa seuraa. Yläasteella olin itse tällaisessa matalan sarjan sakissa, josta pääsin irti (emme kuitenkaan pössytelleet, kunhan olimme viikonloppuisin hyvässä humalassa) - ja nykyään todella yliopistossa. Itsensä takia se todella kannattaa.
"Mitä sinä oikeastaan tahdot?"
Mietin tätä vähän aikaa tässä kohtaa (en paljoa) ja tässä on kolme tärkeintä asiaa elämässäni!
1. Musiikki (olen aina halunnut tehdä kokeellista musiikkia). Tämä on yksi syy minkä takia olen masentunut että tiedän että en tule saamaan ikinä kavereita joidenka kanssa tehdä tätä!
2. Löytää elämälle jotain tarkoitusta. Yksi suurin syy minkä takia käytän huumeita.
3.Haluan ehdottomasti parantaa tätä maailmaa jotenkin. (uskon vielä hippiaatteeseen)¨
4. Haluan vaimon jota voin rakastaa. (Mutta tuntuu siltä että kukaan ei halua minua)
Kyllä minä nyt kolmen lapsen äitinä (8-, 10- 12.v) osoittaisin syyttävän sormeni vanhempiasi kohtaan. Jos viidesluokkalainen ei ole yksin liikkunut julkisilla kulkuvälineillä, on syy vain ja ainoastaan vanhempien ylihuolehtivaisuudesta. Luullen tekevänsä hyvää ja suojelevansa lastaan, he ovat tehneet karhunpalveluksen. Nuorten kuuluu kapinoida ja haukkua vanhempiaan tyhmiksi ja dinosauruksiksi, mutta asettamalla heille rajat vanhemmat osoittavat myös välittävänsä heistä. Viidesluokkalaisten elämään ei kuulu päihteet eikä tyttöystävät. Silloin pelataan futista ja tietsikkaa, mutta rajoitetussa määrin. Kone ei saa olla ainut elämä. On totta, että jos ei ole muodin mukaisia vaatteita/kännykkää/harrastusta putoaa helposti ulkopuoliseksi. Siihen riittää pelkkä ylipaino. Sulla ei ole mitään "takaisin saatavia vuosia". Sulla on koulutuspaikka, pidä siitä kiinni, lue hyvät arvosanat, niin jatkossakin aukeaa monia ovia. Päihteet ei todellakaan ratkaise mitään ongelmia, päinvastoin, aiheuttavat niitä. Kun olet fiksu ihminen, repäise itsesi eroon näistä pössyttelykavereista, ala elää omaa elämääsi. Kenenkään "kaveruutta" ei pidä ostaa sillä, että menee mukaan. Minä ainakin haluan tietää, mitä lapseni tekevät. En ole tehnyt heitä tänne periaatteella "tehköön mitä lystäävät" ja kyllä he paikkansa löytävät. Olet ilmeisesti kokenut jonkinlaisen rakastumisen mukavan muiston? Ja tämä "mahtava nuoruus" on todellakin jotain muuta kuin imppaamista/dokaamista. Säälin sinua.
Mielestäni viidesluokkalaisen ei vielä tarvitse yksin mennä julkisilla kulkuvälineillä, ellei sitten itse välttämättä halua sitä. Kuudennella voi vanhempi jo antaa vähän harjoitusta julkisilla kulkuvälineillä yksin kulkemiseen.
ja entäs sitten jollei tarvitse käyttää julkisia kulkuneuvoja. Koulu on 1,5 km päässä ja harrastukset tässä ympärillä. Sukulaiset eivät halua alkaa lapsenvahdiksi toisella puolella Suomea. Ei sitä lastaan lähetä huvikseen huristelemaan pitkin kyliä linja-auton kyytiin. Oppii niitä käyttämään myöhemminkin ei se niin monimutkaista ole. Taisin olla täytsi-ikäinen, kun tarvitsin ensimmäisen kerran junaa :), eikä sekään ollut vaikeampaa kuin heinän tekokaan ;). Enkä sen vuoksi tunne kasvaneeni pullossa.
"Viidesluokkalaisten elämään ei kuulu päihteet eikä tyttöystävät. "
Sori ne ei ehkä kuulu mutta silloin se alkaa.
Sanoit että viidenellä ei kuuluisi olla tyttö ystäviä. No oletko ikinä ajatellut että about 7 luokalla monilla jätkillä on jo tyttöystävät kahdekasannella luokalla useimilla työillä on jo neitsyys menny ja myös pojilla. Ajattele kuinka kokemattomia nämä "nörtti" pojat ovat ajattele kuinka paha paikka heille tulee jos joku tyttö haluaa joskus suudella heitä tai harrastaa seksiä näiden kanssa. (miten mä teen sen aaargghhh?)
"repäise itsesi eroon näistä pössyttelykavereista, ala elää omaa elämääsi"
Itseasiassa nämä kaverit ovat ihan fiksuja tyyppejä itseni mielestä se on aika hienoa että tuntee niinkin mukavia kavereita ja YSTÄVIÄ. Eikä tässä porukassa tarvitse ostaa ystävyyttä vaan nää kaverit on todella suvaitsevaa porukkaa. EIkä ne tee muuta pahaa kuin pössyttelee.
"Ja tämä "mahtava nuoruus" on todellakin jotain muuta kuin imppaamista/dokaamista. Säälin sinua."
olis se nuoruus saanu ainakin olla onnellinen.
Oot ihan oikeessa siinä et ns.nörttiajat on hukkaan heitettyä elämää. Itsekin olin sellainen ylä-asteen alkuaikoina,varsinainen elämä alko vasta kun muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Minua ei tosin ole koskaan kiusattu, joten oot ollu joskus vielä paskemmas jamas. ¨
Voi kuulostaa epäilyttävältä, mutta väitän et yks minuutti voi hyvittää kaikki ne hukkaan heitetyt vuodet. Omani olivat seuraavanlaisia: istuin naisystävä kainalossa ja jointti suussa kauniilla hiekkarannalla. Aurinko laski ja alkoi samantien nousta, oli juhannus.
Käytät vaan järkees niitte huumeide kans (erowid) ja koitat ainakin toisinaan elää, bilettää ja pitää oikeesti hauskaa. Ei kannata tähdätä siihen et sul on 25 vuotiaan uus bmw ja 2 tutkintoo, vaan opiskelet sitä mikä sua kiinnostaa. Kannattaa jokatapaukses hoitaa koulu nii et sulje vaihtoehtoi pois.
Joku tossa sano et näistä ylä-asteen ja lukion (amis kans varmaa) hillitysti ottavista tulis erityisiä menestyjiä, mut ei niist tuu sen enempää tai vähempää ku muistakaa porukoista. Se on kyl ihan totta et suurin osa näyttäs jäävän niihi kuvioihi mihi o nuoren totuttautunu, sosiaalisuus on muute helkkarin vaikeeta opetella.
Turhaan jäät murehtimaan jotain mikä on jo jääny taakse, viimeistään 18vuotiaana pallo on sulla, sen jälkeen kaikki on vaan sun vikas/ansios.
Kiitos viestistä tuntuu että on joku jolla on hajua mistä puhun (aika harvinaista). Mutta hei arvaa uskonko että voin kokea tuon yhden minuutin jonka sinä kuvailit kun olen näin paskassa jamassa jo muutenkin. (kuka musta välittää yyhh jne...)
Juu ja ei itselläni ole noiden huumeiden kanssa mitään pahaa ongelmaa. Ja tällä hetkellä odotan todella kovaa tuota vuotta 18v.
Varmaan kaikki teinixit menettääkin nuoruutensa, jos ei saa ryypätä yläaste iässä jo! Tuskinpa vain. Itsellä alkoi biletyskausi vasta 2 vuotta sitten, jolloin täytin 18. Ja silloin oli ihan hyvä aika sille! Säälittävää se on jos alle 18 vuotias ryyppää ja tupakoitsee.
Siis oikeesti. Kyllä siihen on aikaa "aikuisena" (Lainausmerkit siksi, etten itse ainakaan tunne vielä itseääni aikuiseksi, vaikka mittarissa jo 20 vuotta) Sitä ehtii harrastaa niin monta vuotta että tasan varmaan kyllästyykin. Nuoruus vasta alkaa kun täyttää 18, ja niinhän sen on tarkoitus ollakin, eikös juu. :)
en minä sitä rakasta että vanhempani holhoavat kokoajan minua, mutta ne tekevät sen siksi koska rakastaan lastaan. älä syytä vanhempiasi, he eivät sitä ole ansainneet. itse luulin kun vanhempani erosi että pääsen isän luona ollessani helpommalla mutta väärin luulin, onneksi näin.