Tänään lueskelin Ajolinjaan ja tuli taas mieleen kysymys mitä olen jo pitkään miettinyt että miten toisten kannattaa tehdä jotain hommaa ja toisille sama homma tuottaa vain tappiota. Lehdeshän oli juttua näistä UPM autoilijoista jotka oli lopettanut hommat ja toisaalta toinen yrittäjä osti autot ja jatkoi hommia ja sanoi että ihan hyvinhän tässä menee.
Kun ajetaan samanlaisella kalustolla ja pöllihommiin ei varmaan miehiä saa talkoilla hommia tekemään niin niistä tuskin kovin isoja eroja syntyy. Ainoat mitkä itselle tulee mieleen on omantyönosuus ja se minkälaiselta pohjalta on aikoinaan lähdehty liikkeelle.
Jos on ollut paljon perämettää (luulisi että nekin on kohta hakattu tai kyllä ne ainakin joskus loppuu) ja joskus vanhoina hyvinä aikoina on tahkottu rahaa ajohommista ja nyt autot pystytään ostamaan suoraan omiksi niin kyllähän siitä varmaan jotain jää. Vastakohtana on vekselivetoiset vehkeet niin kyllähän tälläisissa tapauksissa kulurakenne on aivan toinen. Toisaalta jutussa mainittiin että kyseessä on pitkät perinteet omaavia yrityksiä.
Vai onko toisilla niin paljon velkaa ettei ole muuta mahdollisuutta kun jatkaa että saa edes jotain? Monilla isännillä tuntuu olevan jännä ajatusmaailma siitä että jos yksi auto tuottaa huonosti niin ostetaan lisää autoja, usein vielä samaan huonosti tuottavaan ajoon.
Yrittäjän omastatyöstä pitäisi myös päästä "tuntipalkoille" mikä kyllä nykyään vaati että itse ajetaan paljon. Jos ajatellaan että itselle riittää vähän pienempikin ja sitten firmassa ajaa veljet ja vaarit ja toisella hieman laiskan pulskeat kuskit niin kyllähän siinäkin niitä eroja syntyy.
Itse olen seurannut alaa noin kymmenen vuotta juitsarin paikalta ja usein alamäki alkaa siitä kun ostetaan uudet vehkeet (firmassa keskimäärin 1-2 autoa) palkataan kuskit (nykyään vaikea saada hyviä) ja itse maataan himassa ja toivotaan että jotain jäisi kirstun pohjalle. Oma lukunsa on nämä ko. lehdessä mainitut yrittäjät jotka ostaa autoja mitkä ei ole tuottavassa työssä ja silti menee hyvin. Käsittämätöntä että ostetaan miljoonan vehkeet ja sitten ei ole 2.5 vuoteen ajettu kuorman kuormaa. No jotain bisnestähän niilläkin tehdään sitä ei vaan kerrottu mitä.
Itse olen miettynyt siirtymistä ratin taakse ja ehkä myöhemmin yrittäjäksi mutta aika villiä homma kyllä tällä hetkellä on. Isot isonee ja pienet kuihtuu. Ehkä yhden lopettaneen autoilijan sanat: "kun metsästä pulloja keräämällä saa saman rahan niin mitä järkeä tässä on", on syytä pitää mielessä.
Kannattavuus
8
3731
Vastaukset
- pelinappula.
Olinpa itse töissä parikymmentä vuotta isossa kuljetusliikkeessä,ihmettelin itsekkin monesti pihalla jouten seisosovaa kalustomäärää! Mutta siinä ajan myötä selvis ainakin yksi asia,nimittäin ajot otettiin semmoisella rahdilla että:"toinen sivu tyhjänä" periaatteella,oikeastaan aika terve ajattelutapa?. Kieltämättä firma oli aika monopoli asemassa alallaan(pari isoa kilpailijaa) MUTTA! tilaaja sai myös laatua(ajoissa perille ja puhtaana) Mutta iso kuljetusliike pystyy jonkin aikaa seisottaa muutaman autonsa liikut ja sillä välin muut autot tuo kuitenkin sen verran rahaa taloon että se parin auton yrittäjä on helisemässä? MUTTA USKO tai ÄLÄ niin teollisuus pitää pitemmän päälle huolen siitä että riittää pikku talojakin! (Kyllä muita hommia kahtelisin kuin ka-yrittäjä tänäpäivänä?)
- teollisuus
Kyllä teollisuus pitää kilpailusta huolen, valitettavasti ala on niin helppo aloittaa että moni laskutaidoton lähtee mukaan.
Siten pää osa massa rahdista pysynyt halpana isojen käyttäessä alihankkijana näitä heikompia ja konkurssin tai luovutuksen tullessa on hämmästyttävän pitkään löytynyt jatkajia.
Pyttypuolella meinasi yksi päästä miltei monopoliin ja sillä pääsi pienyrittäjät vähän aikaa töihin miltei millä hinnalla vaan.
Itse pyrin hinnoittelemaan siten että toinen sivu on mahdollista tulla tyhjänä ja paljon tulenkin, mutta kun saa sitten toiseenkin suuntaan vakityön joka myös samoin hinnoiteltu niin kyllä tulee tulostakin.
Tosin pienenä on pysytty, mutta asiakkaat vaativat juuri tuota virheettömyyttä, helpolla ei pääse.
- puutaajetaan
Ei tossa UPM:män hommassa oo mitään sanomista autoyrittäjillä. UPM;män isot herrat on päättäny että autoyrittäjiä vähennetään roimalla kädellä ja se alotettiin vaan pohjanmaalta. Kyllä samalla virmalla tullaan muualla Suomessa perässä aivan varmasti.Siinä vaan seulottiin kuka ajaa halvimmalla ja annetaan sille ajot ja vastuu alihankkijoineen hoitaa. Sitä vaan ihmettelen mitä ne alihankkijat saa taksaksi kun ei itse yrittäjäkään pärjää. Autoyrittäjillä ei oo ollu neuvottelussa muuta mahdollisuutta kun laittaa nimi paperiin tai lopettaa puuautoilu. Ajolinjan juttuun palatakseen niin Lapuan mieshän totesi että yhen yhtiön ajoilla ei voi tulla toimeen että onko sekään sitten järkevää ajattelemista taksaneuottelussa. Suomessa vaan ajetaan paljon puuautohommissa yhteen yhtiöön. Lohdullisena tietona voi sanoa, että puuautomiehistä ja yrittäjistä tulee vielä suuri pula tässä maassa ku suuri ikäpolvi jää eläkkeelle jossei tämä sortti muutu tässä maassa ja pikaisesti.
- Kuskizzz
Pula on pian ja huutava sellainen........
Kunpa ei lapuan veljekset haukkais liian isoa palaa,
jos vaikka kustannukset vähän heittäis. En usko että
tienaavat sen enempää 15 autolla kuin muut 1-2:lla.
Kuskit ja valtio syö voiton.. Niinhän se Mikkokin
sanoi että voitolla sitä eletään, joka on ihan tosi! vähentää lähitulevaisuudessa myös koneyrittäjien määrää. Pyrkivät niihin suurempiin yrityskokoihin. Jos ei yrityskoko kasva, lopetat. Yksinkertaista politiikkaa UPM:n puolelta.
"Lohdullisena tietona voi sanoa, että puuautomiehistä ja yrittäjistä tulee vielä suuri pula tässä maassa ku suuri ikäpolvi jää eläkkeelle jossei tämä sortti muutu tässä maassa ja pikaisesti."
Näin on. Pulaa on havaittavissa jo nytkin, jatkajia ei tahdo löytyä. Toisaalta kuskejakaan ei kasva puissa, hehheh.
Mielenkiintoisia aikoja tässä eletään, tähän kun lisää digipiirturit ja tiukentuvan valvonnan, niin kyllä moni yritys joutuu lopettamaan. Monihan perustaa yrittämisen sille pohjalle, että silloin ja silloin työnnellään ylikuormilla.
En tiedä, varmaan olisi kaikille parasta kun teollisuus tulisi vastaan ja sanoisi, että vaikkapa 63t isommilla ei sitten ajeta (vaikka osaltaan näitä rajoituksia onkin jo asetettu). Ja taksa olisi kaikille sama, sellainen taksa että sillä pärjää vaikka kuormaa olisi vähän alle 60 tonnia.
Joskushan puu todellakin on niin kevyttä, ettei niitä saa edes mahtumaan kyytiin niin paljoa, että saisi kantavuuskuorman. Ja kun tätä yrittää, eli kuormasta tulee lentoliikennettä vaarantava, niin poliisit sakottavat ylikorkeudesta vaikka yhdistelmä painaisi 56t :)
Toisaalta tuo taksojen yhtenäistäminen ja esim. tuollainen 63 tonnin rajan vaatiminen vaatisi nosturiin vaakan (tai ilmajousitetun vehkeen) mutta olisihan se aika helppoa ajella kun ei tarvitsisi pohtia mahdollista ratsiaa ja kortin menetystä. Ja ettei asia olisi liian yksinkertainen, niin mites kun ajetaan junaan... Silloinhan ei ole kukaan muu vahtimassa kuin virkavalta.
niin kauan kuin jaksan muistaa, vaikken kovin vanha olekkaan. Toiset pärjäävät ja toiset eivät pärjää millään, ei vaikka auto / autot pyörisi kellon ympäri.
Kyllä kuskina on helpompaa, eipähän ole rahaa kiinni niissä vehkeissä. Autoilijaksi en rupea, ja se on ihan varma.- on....
mutta kurssilla(lupa) opin vasta laskeen..kuinka
iso raha on esim -10% tiputus taksoissa.
Hölmön hommaan.Ostan pihalle vanhan k-auton.enkä
aja metriääkään.
Siinä se tienaa parhaiten..
- perustuu
Ylikuormiin, Kuljettajien huonoihin palkkoihin, ylipitkiin työpäiviin ja "kirjanpito virheisiin" Niin se vaan on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949217Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564819Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414511Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532833Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641232Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota421202Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691154