Olen vakuuttunut Ubuntun suosion kasvusta jatkossakin. Niin kauan kuin Mark Shutleworth rahoittaa Ubuntua ja muutama muu tukija Ubuntu kasvaa. Nyttemmin Linux on kasvanut etenkin Desktop ja palvelimissa. Saattaa olla jo v.2008 niin, etta Ubuntu on suurempi kuin Mac Os X.
Linuxin tulevaisuus
Linuxin tulevaisuus
5417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
windowsia käyttäneenä olen huomannut etä Mikkisetä kumppaneineen ei ole saanut mitään muuta käyttöjärjestelmiinsä kuin pelihulluille jotain uutta ja ulkonäköä on muutettu. Ja kaiken lisäksi ne uudet sisältävät paskaa entisistä jotka sekottavat pakkaa välillä. Siksi olen treenaillut eri Linuxien kanssa koska luulen että Vista ei tuo mitään uutta kuin ulkonäön ja jatkuvat päivitykset. Täytyyhän koneella keretä tekemään omaa työtäkin. Linuxin tekijöille vinkki että alkavat tekemään työtä Open Officen vuoksi, se pitää saada nopeammaksi, taulukot aukeaa liian hitaasti vaikka koneella olisi tehoja kuinka paljon
Pari vuotta Linuxia (Suse)toisessa, vanhemmassa PC:ssä käyttäneenä voin sanoa, että sillä käyttöjärjestelmällä on mukava leikkiä välillä.
Mutta kun tietokoneella pitäisi tehdä muutakin kuin viritellä asetuksia.
Nettiin sillä pääsee ja siihen se jääkin.
..taas se, että Windowsissa käytetään kalliita kaupallisia softia (usein tosin säälittäviä piraatteja), mutta Linuxiin ei viitsitä ostaa mitään, kun kuvitellaan että siihen pitäisi kaikki vastaavat ohjelmistot saada ilmaiseksi?
Meillä kun töissä käytetään Linuxeja suunnittelutyössä niin niihin on myös kalliit softat ihan ostettu.
"Mutta kun tietokoneella pitäisi tehdä muutakin kuin viritellä asetuksia. Nettiin sillä pääsee ja siihen se jääkin."
Näitä väitteitä ei postatakaan kuin noin 100 kpl kuukaudessa. No, kerros nyt sinäkin mitä Linuxilla ei pysty tekemään?
Eiköhän se ubuntu ole tälläkin hetkellä isompi kuin mac os x.