Kumpi

on ollut mun esikuvia..

isotäti, joka heitti kiukkuisena kukat roskiin ja pyys kaljaa ja sätkäröökii vanhainkotiin

isoisä, joka tuhlas omaisuutensa peleihin ja huonoihin bisneksiin.. Ja joi lopulta kaik vähäsetkii roposet..

itselleni, sisaruksilleni ja kaiketi äidillenikin. Mikä isä? Ei ole sellaisia näkynyt.

ihan vaan siksi, että isä oli tavallinen suomalainen "etäinen hahmo".

Siskojen kanssa ei ole ollut hirveän paljon yhteistä. Oon ihan omaa sorttiani ;)

Isä on älyllisempi manipuloitava. On samanlainen narsistinen persoona kuin minäkin.
Keksin, että ainoa ihminen, jota isä kunnioittaa on hänen oma isänsä, joka oli vielä häiriintyneempi kuin isä itse ja että minun piti tulla yhtä pelottavaksi hulluksi kuin isoisänikin, jotta saisin pidettyä isän kurissa. Ainoa mitä hän on koskaan kunnioittanut on valta ja väkivalta. Pelkoa ei saaa koskaan osoittaa, ei saa antaa yhtään otetta hänelle. Ei saa jäädä koskaan kiitollisuudenvelkaan.

Monta kertaa itkin sisälläni peloissani kun isä raivosi, mutta ei saanut näyttää sitä kun minä tiesin, että vahvuutta hän pelkää.

Äiti. Isä oli aina töissä. Molemmat silti yhtä rakkaita ja molempien kanssa tulen hyvin toimeen vieläkin

isä kuoli minun olessa pieni mutta kuulen usein että "muistutat isääsi" millon missäkin yhteydessä. Joten kai minusta isin tyttö ilman isin läsnä oloa tuli.

Siskosta ja veljestä ei niin esikuvaksi ole.. :D :D :D

Äiti on aina ollu sä tärkeempi ja läheisempi. iskä on alkoholisoitunut jo toisessa sukupolvessa ja näemme tosi harvoin, onneksi...:)

on valittava, niin äiti. Koska isääni en ole nähnyt koskaan. Toisaalta taas mutsi alvariinsa kertoo mun muistuttavan häntä (faijaa), nimenomaan negatiivisessa mielessä.

Itse asiassa mulla on mun eno roolimallina. Tosin hänkin on edesmennyt jo 80-luvulla, mutta kuitenkin ...

Sisaruksia ei ole ...

Mummi.
Niin salaperäinen. Niin lempeä ja hyvä.
Ikävä kutomasi torkkupeiton alle.
Ikävä sitä, kuinka ohjasit minua tekemään nekkuja kuumalla paistinpannulla.
Ikävä sitä, miten nappasit kädestäni kiinni, kun menin liian lujaa viedäksesi vielä lujempaa.
Ikävä sitä kuinka tanssit vanhan radion säestyksellä.
Ikävä sitä miten näit minusta aina sen mitä en itse ollut kerinnyt vielä edes tuntea.

Maailman tärkein ihminen minulle.
Voisimpa joskus olla jollekkin niinkuin sinä olet ollut minulle.

Hassua että juuri eilen mietin vanhempiani ja sitä, mitä he ovat minulle merkinneet. Äidistä ja isästä on vaikea valita, kumpi olisi minulle tärkeämpi. Molemmat ovat minulle rakkaita ja tärkeitä omalla tavallaan. Molempien kanssa olen saanut jakaa elämäni iloja ja suruja, sekä heidän elämänsä iloja ja suruja. Joskus tuntuu että he eivät edes keskenään kommunikoi samalla tavalla kuin minun kanssani.

Sisrukset eivät oikeastaan ole olleet minulle malleina. Ehkä minä olen ollut heille mallina. Olen vanhin ja olen aina saanut ottaa vastuuta niin itsestäni kuin sisaruksistani. Varsinkin silloin kun vanhemmillani oli vaikeaa ja ero lähellä. Heidän riitojen keskelläkin ymmärsin molempia ja molempien näkökulmat tuntuvat järkeviltä. Silti aivan kuin minun olisi pitänyt jo silloin valita kumman puolella olen. Olin silloin ala-asteikäinen. Päätin kuitenkin, että molemmat ovat minulle rakkaita ja tärkeitä, enkä voisi heistä valita.

Rakastan heitä molempia, ja toivon että suuntautumiseni ei muuta heidän rakkauttaan minua kohtaan.

Faija ilman muuta eikä suinkaan siksi, että se on mies. Kuka tahansa samaistuu mielummin tyyppiin, joka osaa rakentaa ja korjata esineitä, jolla on kunnollinen ammatti, rahaa ja vaatteissakin salaperäisiä taskuja.

olen tunnustautunut jo ainakin yhdessä aikaisemmassa kyselyssä ;-)

Äiti on aina ollut tärkeämpi, isä oli aina töissä eikä sellainen osallistuva isä.
Näin jälkeenpäin sitä sitten harmittelee, kun ei tullut oltua hyvä lapsi ja en murrosiässä vuosiin edes puhunut isälleni yhtä sanaa pitempiä kireitä lauseita. Hätkähdän välillä, kuinka pitkästi minusta on tahtomattani tullut äitini kopio. On hänessä ihmisenä paljon ihailtavia piirteitä, mutta mikään pehmeä Muumimamma hän ei todellakaan ollut.