Taas kysytään nimen omaan asiasta tietäviltä neuvoja ( viherpiiperö pellet älkää edes vaivautuko), miten pistoolin kohditus kannattaa aloittaa?? Tuelta, lähempää vapaalta kädeltä vai miten ??
pistoolin kohdistus
tarkaaa
44141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
esim 9mm sotilaspistooli, on se todnäk jo kohdistettu riittävästi, ja siihen on turha mennä säätelemään.
Jos kyseessä on taas jokin tarkkuus sellainen niin kohdistaminen riippuu lajista, kannattaako se siis kohdistaa keskelle vai pompulan alareunaan ja makumieltymyksen mukaisesti paljonko valkoista pitää näkyä mustan ja tähtäimen välissä.
Pistooleissa ampumamatka on yleisesti lyhyt joten jos menet vaikka noin puoleen väliin pistoolirataa ja tähtäät keskelle niin mitä todennäköisemmin osut tauluun johonkin kohtaan.
Ekat laukaukset ovat aina tuntuman hakemista liipaisuun ja tähtäimiin joten ammu rauhassa samalla tähtäyspisteellä noin 3-5 patia ja tee päätelmä mihin menee.
Mieluusti kahdella kädellä.
Yleensä valmistaja toimittaa aseen mukana ohjeet miten tähtäimiä säädetään, mikäli kyse on tarkkuusaseesta, niista näet montako kliksua tms täytyy veivata.
Muuten voit käyttää mutu-menetelmää tai laskea tähtäinvälin pituuden kautta paljonko merkitsee millin siirto johonkin suuntaan 25 m päässä.
Joka tapauksessa vain ampumalla saat lopulliset säädöt kohdalleen.
Voit siirtyä normaalille matkalle karkean säädön jälkeen ja tehdä sieltä loput.
Kannattaa käyttää joko valmistajan toimittamaa säätöavainta tai sitten hyvälaatuista vastaavaa.
Voima ei korvaa järkeä, jos jokin ei tunnu menevän jouheasti selvitä ongelma järjellä.
Olen nähnyt joitakin karmean näköisiä pilalle väänneltyjä tähtäimiä.
Säätötähtäinten vika on siinä että niitä usein vääntelee turhaan, ei vika huonoihin osumiin usein ole niissä.
Kannattaa hankkia riittävästi kokemusta ao. aseella ja sitten jos on ehdottoman varma että säätämistä tarvitaan, eikä kyse ole laukaisuvirheestä tai auringonpaisteesta tähtäimiin tai tauluun, niin tekee sen.
Tähtäimet on säädettävä sillä tavalla millä aikoo ampua; tähtäinkuva on erilainen koska ase on joko lähempänä tai kauempana.
Jos ampuu tuelta niin sama pätee.
Mikäli tuelta ampuminen olisi se viisastenkivi millä aseet saa ampumaan kymppiin ne olisi jo tehtaalla säädetty siten.
Tuelta/penkistä ampumalla pystyy löytämään sen parhaiten käyvän patruunan mutta ei välttämättä osu parhaiten.
Tällä taas en tarkoita kasa-ammuntaa.
Tulihan just sellaiset opastukset,ettei
paremmaksi voi panna.
No niin kohdistettu! Aloitin tuelta 10 metristä, koska saamani tiedon mukaan luodin lentorata ei muutu ammuttaessa 10-25 metristä. Ja rupes osumaan. Tietenkin lopullinen osuma tarkkuus on etusormesta kiinni. Hyvää kasaa teki tuelta, että olen kyllä harvinaisen tyytyväinen ostokseeni. Nyt vaan opettelemaan sitä samanlaisen tähtäyskuvion pitämistä ja laukauksien tasaisuutta. Että enää ei voi laittaa aseen piikkiin mitään; että kotiin tulessa vaan kattoo peiliin niin tietää mistä se on kiinni :-)
Tähtää keskelle taulua ja ammu näin vaikka kolme laukausta ja ehkä vielä toisetkin kolme ja sitten vaan tähtäimistä säädät jos edes sait kasaksi kutsuttavan johonkin muuhun kohtaan taulua kuin keskelle. Jos taas tauluun ei lainkaan tule reikiä niin ei muutakuin niin lähelle että alkaa reikiä syntymään ja sit vaan pikkuhiljaa kasojen ja säätöjen jälkeen kauemmaksi.
Tuossa aikaisemmassa viestissä oli jo samat ja varmaan paremmatkin ohjeet mut aattelin laittaa kuitenkin tämän itse käyttämäni menetelmänkin.