En nyt tiedä tuliko kysymys oikeaan osastoon mutta tavallaan perustuksista on kyse.
Eli talo on tehty reunavahvistetun laatan päälle, talon ulkoseinään rajoittuu katon alla oleva alaterassi jonka lattiapintana on nyt vain tuo "peruslaatta" joka on 20cm alempana kuin talon valmis sisälattiapinta.
Tuo terassi on kuitenkin vain osittain suojassa säältä sillä on auki päästään kohti pohjoista, ja myös osittain toiselta sivustaltaan, eli jonkin verran vettä/lunta pääsee laatan päälle.
tarkoitus olisi päällystää tuo terassi värillisillä betonikivillä, mutta ongelmana on se että tuossa terassin kohdassa on tuon valun kaato hieman väärin, eli kaataa taloonpäin, valu pitäisi saada oikaistua kahteen suuntaan eli että kaataisi pois talosta pariin suuntaan.
Pelkällä hiekalla (tai kivituhkalla) ei oikaisua arvaa tehdä koska ymmärtääkseni vesi ui sitten kivien alla hiekassa kohti talon sokkelia, eli ensin pitäisi saada peruslaatta oikeaan muotoon.
Onko välttämätöntä tehdä esim. 50mm:n betonivalu peruslaatan päälle raudoituksineen (ja pitäisikö tämä sitten taasen eristää talon seinästä jollain solumuovikaistaleella kuten esim. sisälattioissa piti).
Vai voisiko oikaisun tehdä jollain säänkestävällä oikaisulaastilla, ja siihen päälle laittaisi vaikkapa siveltävän bitumikerroksen, ja siihen päälle vasta kivituhkaa (tai hiekkaa) jonka päälle asettelisi pintakivet.
Vai kuinka tälläinen korjausoikaisu tulisi tehdä?
Talo on kivirakenteinen, ja sokkeli on slammattu Serpo 410:llä.
Tattis etukäteen neuvoistanne!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näin näkemättä sanoisin että säänkestävä oikaisulaasti ja pikeäminen rittää. Säärasitus on kuitenkin melko vähäinen ja oletettavasti laatan "väärä" viettosuunta ei ole aiheuttanut ongelmaa tähänkään asti. Vielä kun katsot että valmis laattapinta myös viettää hieman talosta poipäin, sanoisin että olet kuivilla ;)