Apuja tehtävään

Aloitin koulun maanantaina ja nyt kaipailisin apua ensimmäiseen tehtävääni.
Tarvitsisin mahdollisimman monen mielipiteen aiheesta pyöräilykypärä. Lähinnä siihen mitä mieltä on kypärän käytöstä. Miksi kypärää ei tule käytettyä tai miksi sitä tulee käytettyä? Olisi mukava jos voisit kertoa viestissäsi sukupuolesi ja ikäsi.
kiitos vastauksista jo etukäteen. :)
6415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nainen, 23 v.

Olen aina käyttänyt kypärää. Pienenä se kuulemma pelasti henkeni. Itse en muista mitään, mutta äiti kertoi että tulin ilmoittamaan "minä kaaduin" ja näytin kahtia mennyttä kypärää. Jos ei olisi ollut kypärää, olisi varmaan mennyt pää halki. Vaikka äiti ei itse käyttänyt kypärää, hänelle oli tärkeää että minä käytin. Nykyäänkin käytän kypärää jos pyöräilen (en tosin ole pyöräillyt neljään vuoteen, kun asuinalueella taitaisi pyörä kadota telineestä aika nopeasti). Tunnen oloni turvattomaksi jos joudun pyöräilemään ilman kypärää. Joskus on ollut vähän ongelmana mihin sen kypärän laittaisi perillä (katoaa pyörän sarvesta vähän turhan helposti), mutta en ole kertaakaan sillä perusteella jättänyt kypärää kotiin. Aion myös lapsiltani vaatia kypärän käyttöä. Jokaisella on kuitenkin vain yksi pää.

Pikkuveljeni (7 v. minua nuorempi) taas on aina vastustanut kypärää. Argumentteina on ollut sekä "se on epämukava" että "en minä sitä tarvitse" (yritti kai näyttää kovikselta kavereiden silmissä).

Äänestä
  • EN pyöräile enää kovin paljon, mutta silloin kun pyöräilin niin se kypärä jäi kotiin kolmesta syystä:
    1. Hiukset meni lyttyyn
    2. Näytin typerältä kypärässä
    3. Se ei ollut teininä "coolia" ja porukoissa oli pysyttävä :)

    Äänestä

16 vuotias poika.

Käytän kypärää aina, koska en näe kypärän käytöstä koituvan minulle mitään haittaa. Miksi en siis tekisi sellaista, josta on vain hyötyä.

Jos joku pilkkaa minua sen takia, sanon vain, että "minulla on pään sisällä jotain mitä suojella, sinulla ilmeisesti ei".

Äänestä
  • että sulla on siellä pään sisällä,turha sitä tyhjää päätä on suojata. Käytän itse kypärää,tyhmää olla käyttämättä. Kammalla saa hiukset oikeeseen. (Olen yli50v)
    Olen nähnyt poliisien demoesityksissä halkinaisia,palasina olleita kypäriä,kaikki olivat selvinneet.
    Ja lapsi oli kerran yön sairaalassa,teholta tuotiin osastolle pyöräkolarissa ollut poika,pieni, ekaluokkalainen,pelastui,kun oli kypärä. Hijaista vauhtia ajaneeseen autoon tuli mäestä ja pam...
    Siis kannattaa,vaikka on typerän näkönen,mut mitä siitä,kun pääkoppa säilyy kolhuitta.

    Äänestä

  • murkulleni kirjoitti:

    että sulla on siellä pään sisällä,turha sitä tyhjää päätä on suojata. Käytän itse kypärää,tyhmää olla käyttämättä. Kammalla saa hiukset oikeeseen. (Olen yli50v)
    Olen nähnyt poliisien demoesityksissä halkinaisia,palasina olleita kypäriä,kaikki olivat selvinneet.
    Ja lapsi oli kerran yön sairaalassa,teholta tuotiin osastolle pyöräkolarissa ollut poika,pieni, ekaluokkalainen,pelastui,kun oli kypärä. Hijaista vauhtia ajaneeseen autoon tuli mäestä ja pam...
    Siis kannattaa,vaikka on typerän näkönen,mut mitä siitä,kun pääkoppa säilyy kolhuitta.

    harrastan aktiivisesti pyöräilyä; kesällä kilpapyörällä ja syksyllä/keväällä maastopyörällä. Mielestäni pyöräilykypärän käyttö on minulle ehdoton juttu, sillä välillä nopeudet kasvavat melko suuriksi. Tärkeää on sitten miten pyöräilykypärä säädetään ja, että se on OIKEANkokoinen! Vihastuttaa, kun näkee kilpapyöräilijöitä ilman kypärää..heidän jos jonkun tulisi olla esimerkkeinä muille. Eräs kilpapyöräilijä vammautui loppuelämäksi, kun ei käyttänyt kypärää ja kaatui alamäessä. Miettikää kahdesti käytättekö sitä kypärää. Nykyään tehdään hienoja ja kevyitä kypäriä.

    Äänestä

Olen nainen, 21v ja kypärä on päässä kun lähen fillarilla ajeleen. En näe syytä miksen käyttäis.. Pienestä pitäen pistetty sellanen päähän.. Suojaa ainakin jonkin verran pääkoppaa ja sitä mitä siellä on. Vanhemmiten sen tosin vasta tajuaa ihan kunnolla.

Ylä asteella olin ainoa koko koulussa jolla pyöräilykypärä oli päässä. Kypärä kylläkin oli kovilla kun sitä oli luokan poikien mielestä mukava heitellä ja potkia. Pidin kuitenkin kypärän päässä, vaikka muiden kohtelu loukkasikin mua vietävästi, eikä kukaan puolustanu..

Mun mielestä ei oo mitään syytä miksei kypärää vois pitää päässä. Tukan voi pistää sit työpaikan/koulun vessassa. Lisäks kaupan hyllyt on pullollaan erilaisia malleja ja värejä, että varmasti löytyy jokaiselle mieleinen tai tarpeeks tyylikäs.

Kuinka moni on auton kyydissä ilman turvavyötä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ms_84_j kirjoitti:

Aloitin koulun maanantaina ja nyt kaipailisin apua ensimmäiseen tehtävääni.
Tarvitsisin mahdollisimman monen mielipiteen aiheesta pyöräilykypärä. Lähinnä siihen mitä mieltä on kypärän käytöstä. Miksi kypärää ei tule käytettyä tai miksi sitä tulee käytettyä? Olisi mukava jos voisit kertoa viestissäsi sukupuolesi ja ikäsi.
kiitos vastauksista jo etukäteen. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu