Tämä leikkitodellisuus ahdistaa!
Ihmiset, jotka eivät ole olemassa,
ja kuitenkin ovat sanoinensa täällä.
Milloin kenenäkin.
Runous alimitoitetaan,
sanoilla solvataan,
seksiä kinutaan.
On niin surullista,
kun ei ole enää mitään todellista
siinä suhteessa,
joka ei muka ollut suhde.
Haluan poistua täältä,
en edes käväistä.
Olla yhä enemmän siellä,
missä eletään oikeassa vuorovaikutuksessa.
Tulla pidetyksi siellä omana itsenäni,
saada olla aito ja joskus kiukkuinen.
Täällä aitous on lähinnä kirous.
Ihmiset, jotka eivät ole olemassa,
ja kuitenkin ovat sanoinensa täällä.
Milloin kenenäkin.
Runous alimitoitetaan,
sanoilla solvataan,
seksiä kinutaan.
On niin surullista,
kun ei ole enää mitään todellista
siinä suhteessa,
joka ei muka ollut suhde.
Haluan poistua täältä,
en edes käväistä.
Olla yhä enemmän siellä,
missä eletään oikeassa vuorovaikutuksessa.
Tulla pidetyksi siellä omana itsenäni,
saada olla aito ja joskus kiukkuinen.
Täällä aitous on lähinnä kirous.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Me kaikki tässä ollaan ihmisiä...kaikki me ollaan erilaisia.Ei kuka voi tuomitsea toista.Sun runo on kaunis ja surullinen.Älä välittä jos kuka on ilkea sinulle.Kyllä sä ajatelet oikeitaki asjoja.Ei tässäki ole kaikki aitoa....rakkauski on kaikissa runoissa erilainen.Kyllä tässä on kiusankappaleitki,kuka luulevat olevani KUKA.
Ollaan naamiaisissa virtuaalimaailmassa. Leikin muuttuessa rujoksi, lauseet jotka on kirjoitettu itsensä auki reväyttäen, arvostellaan olemattomiin. Sanat ovat sanoja, ei niiden kadotessa katoa ihminen. Vaan, kuten itsekin tiedät, voi sulkea sivut ja siirtyä sinne missä tulee hyvä mieli. Poistuessa voi tuntea hetken surua niitä kohtaan joiden elämän täyttää ikuinen arvostelu ja pahamieli.
Lapset siinä hyörii...
Oman elämämme draamaa:
klovneriaa naamiot kasvoilla,
kuka antaa tarjouksen,
kuka ottaa sen vastaan
vai ottaako kukaan?
Ja piirissä ympärillä
katsojat taputtavat käsiään.
Aplodit.