lapsettomuus

Hei!
Nyt oli pakko pitkästä aikaa tulla tänne purkamaan tunteita. Tilanne siis tämä että lapsettomuutta takana kohta vuosi, taustalla pco ja yksi clomialkuinen keskenmeno.

Kaikilla kavereillani on jo lapsia, toiset tekevät jo kakkosta. Onko teillä samanlaisia tunteita, että jos menette esim. kavereille kylään, ja sielä on useampi kaveri lapsineen niin rupeaa jotenki piimimään?

Haluaisin kyllä olla kavereitteni kans ja inhoan itsekkin sitä tunnetta, välillä ihan vihaakin, mikä tulee tämmöisissä tilanteissa. Tiedän ettei heidän onni ole multa pois mutta välillä tätä kaikkea on vain niin vaikea jaksaa. Tuntuu joskus että tekisi mieli vain pysyä kotona ja haistattaa vitut kaikille kavereille ja heidän lapsilleen. Kuulostaa varmaan kauhealta mutta näin se vaan välillä on. Tietysti on päiviä jolloin on taas ihan toisinpäin. Kiitos jos joku jaksoi kuunnella ja anteeksi marina, olo on vaan taas niin paska kun jus kaveri lähti tenavansa ja ison mahan kans.
111655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aktiivisessa lapsenteko/vauvanhoito -vaiheissa olevat eivät minun kokemuksen mukaan edes osaa puhua muista asioista kun lapsistaan.

Neuvoisin sinua vähentämään kanssakäymistä heidän kanssaa pahimmaksi ajaksi. Seurustele mieluummin lapsettomien, ja sellaisten kanssa, joiden lapset ovat jo isompia, heillä mahtuu elämään taas muutakin kuin pelkät lapset.

Kuulostan varmasti kyyniseltä, mutta minusta lapsettomalla on oikeus vähän suojella itseään tarpeettomalta tuskalta.

Äänestä

Meillä lapsettomuutta on takana jo toista vuotta ja välillä on vaikea olla 'lapsellisten'kanssa. Tunteet ovat varsinaisessa vuoristoradassa hoitojen erivaiheissa.
Kirjastosta löysin kirjan 'lapsettomuus kriisinä' hoito kuvausten osalta se on jo vanhaa tietoa. Mutta kirjassa käsitellään paljon myös lapsettomuuden vaikutusta psyykkeeseen. Itse koin monta 'ahaa' elämystä lukiessa. Oli hyvä todeta että kaikki negatiivisetkin tunteet ovat ihan luvallisia ja kuuluvat lapsettomuuden surun käsittelyyn :)

ehkä tämä tästä...

Äänestä

nyt kello on 22.46 tulin saunasta mieli maassa kärsin ja juon minä olen toivonut lasta 2v ja 1kk suren yks8iin jamurehdin yksiin sillä miehelläni on 3 lasta hän haluaa kovasti myös mutta ku hänellä on jo niin tunnen olevani yksiin tässä.
minulla on vaikea kun joka viiko näen raskaana olevia asiakkaita joudun näytelemään jokaisen kanssa että onneksi olkoon kiva juttu tulkaa käymään kun perkelen vahinko kakara on syntynyt ja ninua vituttaa saatanasti jokainen tietysti tulee näyttämään ja kertovat että miten ihana kokemuus oli kun vauva tuottiin syliin vittu kun olen kyllästynyt tähään kohta teen itsemurha.....................................

Äänestä

meillä lapsettomuutta takana vuosi, mulla pco, miehellä astenoteratozoospermia. veljen perheeseen syntyy pian ensimmäinen lapsi. en ole pystynyt heidän kanssaan iloitsemaan tästä asiasta lapsettomuustaustani vuoksi. tästä syystä olen saanut heidän taholtaan paskaa niskaan, olen kuulemma huono sisko ja ilkeä ihminen kun en ihaile ja taputtele veljen vaimon mahaa yms. en vaan pysty, en en en. veli ei tiedä lapsettomuudestani, ja nämä viimeaikaiset tapahtumat ovat vieneet viimeisetkin halut avautua hänelle tästä arasta asiasta. odottavat/lapselliset kaverit ja ystävät on "pannassa", niin pahalta tuntuu.

Äänestä
  • Hei! Mulla on kahdesta spermanäytteestä todettu teratozoospermia. Ensimmäisessä näytteessä normaalimuotoisia siittiöitä löytyi 2 % ja toisesta näytteestä vain 1 %. Mitä tuo asteno tarkoittaa? Viittaako se liikkuvuuteen vai siittiöiden määrään tai johonkin muuhun? Toisen näytteen jälkeen lääkäri kyllä sanoi, että vähältä piti, ettei diagnoosiani pidä tarkistaa.

    Äänestä

ei voi mitään.

Äänestä
  • meillä minä olen sitten nähtävästi maho ja mieheni tuhkamuna. tuhlaamme silti vähät rahamme hoitoihin. lämpimät onnittelut sinulle kolmannesta raskaudesta!

    Äänestä

arvaas kuinka vaikeaa on mennä lapsen kanssa tai raskaana sellaisen kaverin luo jolla on vaikeuksia saada lasta? UUdesta raskaudesta kertominen on pelottavaa ja ahdistavaa, ihan kuin rehentelisi taidolla jolle ei itse voi mitään. Hävettää sanoa että on väsynyt tai kun jalat turpoo yms negatiivisia asioita kun tietää että toinen haluaisi kokea ne kaikki!

Ei siis ole helppoa kumminkaan päin lapsettomuuden suhteen..

Kateus on sitäpaitsi ihan luonnollista ihmiselle. Ja jos ei jotakin voi saada mitä oikein haluaa ja mikä on vielä ihan luonnollista yleensä niin johan on kumma jos ei ala mättämään ja huolella!

Tuo neuvo kavereiden valkkaamisesta on huono. Aikanaan toivottavasti kuulut siihen porukkaan jolla on lapsia ja jos siitä vieraannut niin hankala aon uudelleen tutustua. Ja jos lasta ei koskaan tule niin niitä kavereita ei koskaan ole liikaa silloinkaan..

Äänestä
  • Sinun tietysti vaikea kuvitella kuinka "alhaisia" tunteita lapsettomat käyvät läpi katsellessaan raskaanaolevia ja kärryjä työnteleviä...

    Tieten tahtoen en halua saataa itseäni sellaisiin seurapiireihin, mistä tuloksena on vain katkerat itkut illalla.

    Äänestä

  • Skeptinen kirjoitti:

    Sinun tietysti vaikea kuvitella kuinka "alhaisia" tunteita lapsettomat käyvät läpi katsellessaan raskaanaolevia ja kärryjä työnteleviä...

    Tieten tahtoen en halua saataa itseäni sellaisiin seurapiireihin, mistä tuloksena on vain katkerat itkut illalla.

    Ymmärrän kyllä Skeptisen kavereiden valikoimisen. Itkuja kun saa muutenkin itkeä enemmän kuin tarpeeksi, jos jotkut voi välttää, suotakoon se jokaiselle meistä tässä rankkaakin rankemmassa tilanteessa!! Totta myös toinen puoli, ystäviä ei ole koskaan liikaa, eikä ainakaan itselläni ole varaa parhaimpia menettää. Kuitenkin tunteet varsin hankalia... Ymmärrystä puolin ja toisin..

    Äänestä

Mekin avomieheni kanssa kärsimme lapsettomuudesta, odottelemme nyt keinohedelmöitykseen pääsyä. Meidän ystäväpiirimme on aika laaja. Lähipiirissä, joiden kanssa olemme tekemisissä lähes päivittäin, olemme kertoneet asiasta melko avoimesti. Koemme että siitä oli apua kun tunnustimme suoraan että on lapsensaanti ongelmia. Monet ystävämme ymmärsivät siinä vaiheessa paljonkin meidän reaktioita syntyneisiin vauvoihin tai siihen ettemme pysty käymään kyläilemässä kun vaimo on raskaana.
Tiedän kyllä että "lapsellisilla" ystävillämme ei ole niin helppoa tulla meille kyläilemään tai kertomaan uudesta odotuksesta. Mutta avoimuus on pelastanut meidän ystävyyssuhteita paljon. Keskustelemme ja saamme ystäviltämme todella paljon tukea ja ymmärtämystä asian suhteen.
Tietävätkö ystävänne teidän lapsettomuudestanne? Jos eivät, suosittelisin kertomaan, ainakin kaikkein lähimmille.
Tällä tiellä itkua, hammasten kiristystä ja kateutta riittää. Toivotan onnea sinulle ja kaikille muillekin kanssasisarille yritykseen :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kaverien lapset kirjoitti:

Hei!
Nyt oli pakko pitkästä aikaa tulla tänne purkamaan tunteita. Tilanne siis tämä että lapsettomuutta takana kohta vuosi, taustalla pco ja yksi clomialkuinen keskenmeno.

Kaikilla kavereillani on jo lapsia, toiset tekevät jo kakkosta. Onko teillä samanlaisia tunteita, että jos menette esim. kavereille kylään, ja sielä on useampi kaveri lapsineen niin rupeaa jotenki piimimään?

Haluaisin kyllä olla kavereitteni kans ja inhoan itsekkin sitä tunnetta, välillä ihan vihaakin, mikä tulee tämmöisissä tilanteissa. Tiedän ettei heidän onni ole multa pois mutta välillä tätä kaikkea on vain niin vaikea jaksaa. Tuntuu joskus että tekisi mieli vain pysyä kotona ja haistattaa vitut kaikille kavereille ja heidän lapsilleen. Kuulostaa varmaan kauhealta mutta näin se vaan välillä on. Tietysti on päiviä jolloin on taas ihan toisinpäin. Kiitos jos joku jaksoi kuunnella ja anteeksi marina, olo on vaan taas niin paska kun jus kaveri lähti tenavansa ja ison mahan kans.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu