Yritän etsiä itseäni, mutta sitä on vaikea tehdä yksin. Tai en tiedä sittenkään. Ehkä se pitääkin tehdä ihan YKSIN.
Olen juuri näillä hetkillä aikuistumassa eli itsenäistymässä vanhemmistani. Minulla pitäisi olla voimia, joita kuulemma "ystävät ja muut läheiset antavat". Eipä ole läheisiä tällä hetkellä yhtä ainoatakaan kappaletta, kun vanhempanikaan eivät enää ole läheisiä minulle (ja ihan hyvä niin). Kyllä he auttavat minua taloudellisissa asioissa ja siihen se rajanveto piirtyykin. Enää ei tule kotoolta kannastusta ja tukea. Nyt täytyy kaivaa kannustus ja tuki itsensä sisältä. "Missä minä olen hyvä? Mitä minä osaisin?" Kukaan ei ole sitä kertomassa minulle ;(
Ottaa koville omilla jaloillaan seisominen. Minulla on ollut viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan (eli koko ikäni) läheisriippuvainen äiti minua kasvattamassa, joka on tehnyt minusta henkisesti avuttoman. Olen aina liikaa välittänyt siitä, mitä ihmiset minusta tuumaavat. Se, jos mikä, on läheisriippuvuutta. Olen ottanut itseni aivan liian vakavasti!! On melko hankalaa pyyhkiä pois mielestä kahdenkymmenen vuoden kasvatuksensa ja saamansa opit. Mutta pakko niin on tehdä, koska minulla ei ole tällä hetkellä ketään ihanaa ihmistä, johon voisin liimautua. Olen juuri muuttanut kotoolta pois.
On tämä rankkaa, täytyy sanoa. Maailma tuntuu kyllä hiton kylmältä! Niin älyttömän orvon olon joutuu tuntemaan juuri ennenkuin on aikuinen. Sen se kehitys näköjään vaatii. (Älkää please kirjoittako tähän lausetta, että "ihminen ei ole koskaan valmis". Tiedän sen varsin hyvin.)
Olen juuri näillä hetkillä aikuistumassa eli itsenäistymässä vanhemmistani. Minulla pitäisi olla voimia, joita kuulemma "ystävät ja muut läheiset antavat". Eipä ole läheisiä tällä hetkellä yhtä ainoatakaan kappaletta, kun vanhempanikaan eivät enää ole läheisiä minulle (ja ihan hyvä niin). Kyllä he auttavat minua taloudellisissa asioissa ja siihen se rajanveto piirtyykin. Enää ei tule kotoolta kannastusta ja tukea. Nyt täytyy kaivaa kannustus ja tuki itsensä sisältä. "Missä minä olen hyvä? Mitä minä osaisin?" Kukaan ei ole sitä kertomassa minulle ;(
Ottaa koville omilla jaloillaan seisominen. Minulla on ollut viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan (eli koko ikäni) läheisriippuvainen äiti minua kasvattamassa, joka on tehnyt minusta henkisesti avuttoman. Olen aina liikaa välittänyt siitä, mitä ihmiset minusta tuumaavat. Se, jos mikä, on läheisriippuvuutta. Olen ottanut itseni aivan liian vakavasti!! On melko hankalaa pyyhkiä pois mielestä kahdenkymmenen vuoden kasvatuksensa ja saamansa opit. Mutta pakko niin on tehdä, koska minulla ei ole tällä hetkellä ketään ihanaa ihmistä, johon voisin liimautua. Olen juuri muuttanut kotoolta pois.
On tämä rankkaa, täytyy sanoa. Maailma tuntuu kyllä hiton kylmältä! Niin älyttömän orvon olon joutuu tuntemaan juuri ennenkuin on aikuinen. Sen se kehitys näköjään vaatii. (Älkää please kirjoittako tähän lausetta, että "ihminen ei ole koskaan valmis". Tiedän sen varsin hyvin.)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kai sä opiskelet jossain sielt luulis löytävän samanhenkisiä kavereita.