Koskaan ei ole hyvä. Aina kehoani ja ulkonäköäni on äitini arvostelemassa. Kerronpa pienen kertomuksen...
Kun olin kahdentoista, hoikka ja lyhyt, minun äitini teki minulle selväksi: "Sinä et ole nainen". Tunsin häpeää siitä, ettei minulla ollut rintoja. Muistan kuinka paha olo siitä minulle tulikaan, jos näin pitkän ja rehevärintaisen naisen kävelevän ohitseni.
Mutta arvaapa mitä? Nykyään minä olen sellainen. Pitkä ja kurvikas. Painoa on kertynyt kiitettävästi ja murrosiän kehitykseni on tuonut minulle muotoja kehoon. Mutta nyt kuulemma olen äitini mukaan miehekäs. Rinnat (ja muut muodot, kuten lantio) eivät äitini mukaan enää yllätys-yllätys kuvastakaan naisellisuutta, vaan naisen kuuluu olla "mahdollisimman pieni ja kevyt". Sellainen pikkutyttömäinen siis. Sellainen on nainen, muunkaltainen on mies.
Huh huh sentään, äitini ristiriitaisuutta ja sekavuutta. Mielipiteet vaihtuvat aina sen mukaan, minkälaiseksi minä olen tullut. En saisi hänen mielestään koskaan olla sellainen kuin olen sillä hetkellä.
Aikaisemmin pikkulapsena minulla oli tummanruskeat silmät. Voi hyvänen aika sitä arvostelujen määrää, mitkä siitä sain. "Kyllä tuolla tytöllä on ihan nätti katse, vaikka silmät ovatkin ruskeat". Ooh. Kiitos todella paljon. Sitten kun silmäni tulivat vihreän sävyisiksi, äitini alkoi sanomaan että ruskeat silmät ovat ihan yhtä hyvän väriset kuin muunväriset. Vasta sitten hän alkoi tuollaisia puhumaan, kun minulla ei enää ollut senvärisiä. Nykyisin uskallan paljastaa että minulla on ollut lapsena ruskeat silmät. En enää häpeä sitä asiaa. Enkä nykyisin myöskään häpeäisi sitä asiaa, jos eräänä aamulla herätessäni olisinkin pienirintainen. Ei noissa ole mitään hävettävää!! Ihan sairasta laittaa ihmisiä vain yhden muotinmukaiseksi. Olen tullut havainneeksi sen, että äitini on ollut minulle ilmeisesti aina kateellinen jostain, kun on täytynyt haukkua. Kun hän haukkui minua 12-vuotiaana laudaksi, hän oli kateellinen minulle hoikkuudestani (äitini on itse pulska). Kun hän arvostelee minua nykyisin pituudestani, hän on siitäkin vain kateellinen. On tämä kummaa. Täytyy olla kateellinen omalle tyttärelleen!
Kun olin kahdentoista, hoikka ja lyhyt, minun äitini teki minulle selväksi: "Sinä et ole nainen". Tunsin häpeää siitä, ettei minulla ollut rintoja. Muistan kuinka paha olo siitä minulle tulikaan, jos näin pitkän ja rehevärintaisen naisen kävelevän ohitseni.
Mutta arvaapa mitä? Nykyään minä olen sellainen. Pitkä ja kurvikas. Painoa on kertynyt kiitettävästi ja murrosiän kehitykseni on tuonut minulle muotoja kehoon. Mutta nyt kuulemma olen äitini mukaan miehekäs. Rinnat (ja muut muodot, kuten lantio) eivät äitini mukaan enää yllätys-yllätys kuvastakaan naisellisuutta, vaan naisen kuuluu olla "mahdollisimman pieni ja kevyt". Sellainen pikkutyttömäinen siis. Sellainen on nainen, muunkaltainen on mies.
Huh huh sentään, äitini ristiriitaisuutta ja sekavuutta. Mielipiteet vaihtuvat aina sen mukaan, minkälaiseksi minä olen tullut. En saisi hänen mielestään koskaan olla sellainen kuin olen sillä hetkellä.
Aikaisemmin pikkulapsena minulla oli tummanruskeat silmät. Voi hyvänen aika sitä arvostelujen määrää, mitkä siitä sain. "Kyllä tuolla tytöllä on ihan nätti katse, vaikka silmät ovatkin ruskeat". Ooh. Kiitos todella paljon. Sitten kun silmäni tulivat vihreän sävyisiksi, äitini alkoi sanomaan että ruskeat silmät ovat ihan yhtä hyvän väriset kuin muunväriset. Vasta sitten hän alkoi tuollaisia puhumaan, kun minulla ei enää ollut senvärisiä. Nykyisin uskallan paljastaa että minulla on ollut lapsena ruskeat silmät. En enää häpeä sitä asiaa. Enkä nykyisin myöskään häpeäisi sitä asiaa, jos eräänä aamulla herätessäni olisinkin pienirintainen. Ei noissa ole mitään hävettävää!! Ihan sairasta laittaa ihmisiä vain yhden muotinmukaiseksi. Olen tullut havainneeksi sen, että äitini on ollut minulle ilmeisesti aina kateellinen jostain, kun on täytynyt haukkua. Kun hän haukkui minua 12-vuotiaana laudaksi, hän oli kateellinen minulle hoikkuudestani (äitini on itse pulska). Kun hän arvostelee minua nykyisin pituudestani, hän on siitäkin vain kateellinen. On tämä kummaa. Täytyy olla kateellinen omalle tyttärelleen!
Vastaukset 8
Vanhimmat
En tunne itseäni kovin viehättäväksi, kun äitini on aina pistänyt ulkonäköäni alas. Olen yhdessä vaiheessa ihan luullut jopa, että minulla olisi vähemmän vaihtoehtoja miesten suhteen kuin muilla naisilla! Kiitos rumalle (oikeasti hyvin, hyvin rumalle) äidilleni siitä. Mitäs menee höpöttämään.
Tuo tuollainen on jo todella törkeätä, että oma äiti lähtee sättimään omaa lastaan. Okei, myönnän, että omakin äitini on joskus antanut kommenttia isosiskoni ulkonäöstä, mutta se oli kyllä ihan aiheesta: hän oli aikamoinen pullaposki ja lievästi ylipainoinen (tässä vaiheessa kaikki ok), mutta sitten hän alkoi 15 vuotiaana saamaan lisää painoa, jolloin äiti sitten huomautti asiasta. Isosisko tietty otti nokkiinsa, mutta parin vuoden kuluttua kuitenkin kiitti äiti kommentista.
Itse en ole moista kritiikkiä saanut, vaan äiti on vaan sanonut, että komea poika olen. Muistan erityisesti yhden kerran kun olin 13v, olin mökillä menossa lämmittämään saunaa ja äiti tuli vastaan ja sanoi "kyllä susta tulee niin komea mies". Se jotenkin sai todella hyvälle tuulelle.
Ohops, karkas juttu vähän käsistä. Sori. Mutta takaisin sinun pariisi :) Epäilyksesi, että äitisi on vain kateellinen on varmaan oikein. Ihmettelen vain tämmöistä käytöstä, sillä luulisin vanhempien olevan enemmän ylpeitä jos lapset ovat kauniita ym. kuin kateellisia...
Siis tommonen vanhempien arvosteleminen on aina seurausta jostain. Juuri niinkun sanoit kateudesta ja siitä, että he eivät ole itsestään varmoja.
Mulla taas on aina ollut aika kurja olo iskän arvostelusta.. vaikka se ei oo sitä suoraan sanonutkaan, niin jotenkin on ollut aina semmonen olo, että sitä pitäis miellyttää :( Ja vaikka se sanoo aina että toivoo tekevän mun jotain, niin usein ne on vaatimuksia.
Mutta mitä vanhemmaksi tulee.. sitä enemmän sitä tajuaa, että ne vanhemmatkin ovat vain ihmisiä. Nekin voi olla väärässä.
Me ollaan just hyviä sellasena kun ollaan.. ei ketään pidä alkaa miellyttämään!! :)
Ihan ensiksi pitää sanoa: Arvaapa,kuinka moni toivoisi ruskeita silmiä?Minä ainakin olisin onneni kukkuloilla,jos saisin Suomessa harvinaiset suklaasilmät.Ja niin myös monet ystäväni.Elikkä turha niitä on hävetä?Rehellisesti sanoen en ymmärtänyt koko juttua,minusta sinä olet juuri kauneuskäsitysten mukainen.Ensin hoikka ja rinnaton - niinkuin mallit,ja sitten rehevä ja naisellinen - joka on toki monien miesten unelma vartalomuoto naiselle.
Elikkä,sinä olet todella kauniin kuuloinen.Mutta äidissäsi on jotain vikaa.Ehkä hänellä itsellään on huono itsetunto? Kysy häneltä,mikä häntä vaivaa kun hän on noin ääliömäinen.Äitien pitäisi NOSTAA lastensa itsetuntoa,eikä laskea sitä.Hän on tehnyt suuren virheen tuossa,eikä siksi ole oikein hyvä kasvattaja.
Muista,että olet arvokas,ihana ja täydellinen juuri noin,ja jos sinä saat lapsia,muista osoittaa heille kuinka kauniita ja ainutlaatuisia he ovat :) Niin teet paremmin kuin äitisi :)
Kumma äiti, kun ihantahallaan yrittää olla erimieltä, ehkä se sitten tosiaankin on kateellinen. :/ Onnea sinulle ja koita olla piittaamatta muiden loukkaavista mielipiteistä ^^
Älä turhaa kuuntele äitiäs. Vaikka toisin väitetään ne ei ole aina oikeessa. Sano vaikka sille että mä oon aikuinen nyt ja mä näytän miltä mä haluun, näytä sä miltä sä haluut.
Itsellä on ongelma vähä päinvastainen. Rasittaa tai hävettää jos äiti kommentoi mun ulkonäköö ku oon ihan normi jätkän näkönen.
Elikkäs paras vaihtoehto olisi olla ihmeemmin kommentoimatta lapsiensa ulkonäköä positiivisesti tai negatiivisesti. Harvoin siitä kovin paljo hyötyy on. Nimittäin ei äidin mielipide tässä asiassa pitäisi kovin paljoa merkata.
Jooh, mun serkulla on samanlainen tilanne, että sen äiti kokoaika moittii sen ulkonäköä ym, vaikka ite on kamalan pulska ja ruma. Serkkuni on todella nätti , hoikka ja hänellä on muutenkin paikat kohdallaan. Mutta uskoisin sen vain johtuvan siitä että jotkut vanhemmat eivät kestä sitä että hänen lapsensa olisi kauniinpi kuin hän itse. Tai hoikempi tai mitä vaan. Tai sitten ei halua että sinä ahnkkisit miesystävääkään, jotta olisit äitisi kanssa kokoaika. Eli hän on varmaan sinulle erittäin katkera ja haluaisi että olisit hänen pikkulapsensa aina.
Ois parasta jos toisinaan vanhemmat (tai ainakin jompikumpi) sanois jotain kivaa ulkonäöstä. Vaikka: "onpa sulla siistit vaatteet, sopii tosi sulle tosi hyvin" ja aina tilanteissa, joissa on oikeesti sitä mieltä. Näin saa vähän sillei puolikiertäen sanottua että "oon ylpee susta, lapseni, miltä näytät". Silleen saa myös lapsen tuntemaan ittensä hyväksi ja hyvännäköiseksi.
Eli ei mitään hirveetä ylistystä (ainakaan sillon ku molemmat tietää että todellakaan sillä hetkellä ei oo siihen mitään aihetta), mutta ei nyt täydellistä hiljaisuuttakaan. Eikä tietenkää kaverien kuullen teineille saa sanoo mitään kehuja, ainoostaan sillei ku aamulla vaikka on lähössä kouluun ja pikaisesti käy sanomassa heipat tms. niin kahden kesken sanottuna tai sillee. Se on meijän perheessä ainaski toiminu.