Tiedättekö miten vastaavan kaltaisessa tapauksessa käy: vaikeasti kehitysvammainen veljeni myös laitoksessa, äitini on kuollut ja isäni pahasti alkoholisoitunut.
Mikäli veljeni kuolee, isäni perii hänet ja omaisuus menee kurkusta alas. Voiko tätä estää mitenkään? Hakemalla isäni holhouksenalaiseksi?
Mikäli veljeni kuolee, isäni perii hänet ja omaisuus menee kurkusta alas. Voiko tätä estää mitenkään? Hakemalla isäni holhouksenalaiseksi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensinnäkin holhouksenalaiseksi määräämiseksi, eli oikeustoimikelpoisuuden poistamiseksi pitää olla erityisen vankat perusteet. En usko isäsi alkoholismin riittävän holhoukseen panon syyksi.
Toiseksi holhouksenalaisuus ei poista perimystä, mutta perinnön käyttämiseen se toki vaikuttaisi. Mikäli veljesi on kehitysvammastaan huolimatta oikeustoimikelpoinen (edunvalvoja ei ole este), niin hän voi testamentata omaisuutensa kenelle hän haluaa, eikä isällä ole lakiosaa perintöön.
Ratkaisija on siis veljesi, eikä isäsi tilanne.
että veljeni voisi testamentata omaisuutta minulle, sillä hän ei pysty puhumaan.
Isäni ei käy katsomassa veljeäni, vaikka aikaa olisi ja asuu lähellä. Veljeni ei edes tunne isäänsä ulkonäöltä. Minut nähdessään hän taas on aina yhtä hymyä:)
Siksi tuntuu epäoikeudenmukaiselta se, että isäni "saisi hyvät viinarahat" lapseltaan josta ei edes välitä, jos näin kävisi. Tosiasiahan on, että vaikeasti kehitysvammaisten elinikä on terveitä ihmisiä lyhyempi.