paljon opittavaa muilta.

Olin töissä nuorena tässä sisäänpäinkääntyneesä kaupungissa ja sain onnekseni lomautuksen ja suuntasin muualle työnhakuun ja tärppäsi vielä oikein unelmakaupungissa.. Helsinki, tuo pieni, mutta niin loistava ja toimiva pikkukaupunki. Loviisakin vetää isoja massoja, varsinkin hienoon aptekkiin, jossa isoja massoja ei osata palvella sitten mitenkään.. ja raha nauraa.. ja proviisori myös. Helsinki oli tosin kallis asua ja päätin kuitenkin 15 neliön yksiön hinnalla ostaa omakotitalon loviisasta. Päivääkään en ole sen jälkeen katunut. täältä pääsee puolessatunnissa amusella töihin ihanaan helsinkiin ja tunnissa takaisin. Lisäksi, ei tarvitse välttämättä nähdä silmin-nähden ahdistuneita "ydinvoimalatyöntekijöitä" tai muita saatanan tolloja kun käy pikaisesti s-marketissa ennen kotiin menoa. Noh.. kohtahan mekin kuulutaan helsinkiin.. Moskovakin on jo yli seitkyt kilsaa levee, ellen aivan väärässä ole?.. ja opittavista asioista sen verran että; rispektiä.
3896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käy täältä muitakin loviisalaisia töissä helsingissä ja "ehkä" hieman sivistyneempiä kuin sinä "lökäpöksylippispää". Tunnen suurimman osan esimerkiksi juuri haukkumistasi ydinvoimalatyöntekijöistä ja voinen sanoa heidän olevan vilpittömästi hyvää porukkaa. Olenko juuri minä se "saatanan tollo" jonka näet tullessasi kotiin loviisaan? ei taida olla kaikki kotona siellä sinun päässäsi. Itse tunkisin rispektisi perseesi ja lähettäisin sut tupolevilla siperiaan kasvamaan..

Äänestä
  • Ja höpöhöpö.
    Kotiin tollolaan.
    Loviisaan tullaan pussilla.
    Tsilttoni on kiva.
    Hyvä kalja joojoo.
    Kislomikin on kiva.
    Ja tsööppakka on vasta hiano.
    Tori on auki ja markelli .
    Onomn

    Äänestä

  • Taisi kritiikki osua juuri sinuun. Se koira älähtää johon... JUNTTI!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


työssä muualla. kirjoitti:

Olin töissä nuorena tässä sisäänpäinkääntyneesä kaupungissa ja sain onnekseni lomautuksen ja suuntasin muualle työnhakuun ja tärppäsi vielä oikein unelmakaupungissa.. Helsinki, tuo pieni, mutta niin loistava ja toimiva pikkukaupunki. Loviisakin vetää isoja massoja, varsinkin hienoon aptekkiin, jossa isoja massoja ei osata palvella sitten mitenkään.. ja raha nauraa.. ja proviisori myös. Helsinki oli tosin kallis asua ja päätin kuitenkin 15 neliön yksiön hinnalla ostaa omakotitalon loviisasta. Päivääkään en ole sen jälkeen katunut. täältä pääsee puolessatunnissa amusella töihin ihanaan helsinkiin ja tunnissa takaisin. Lisäksi, ei tarvitse välttämättä nähdä silmin-nähden ahdistuneita "ydinvoimalatyöntekijöitä" tai muita saatanan tolloja kun käy pikaisesti s-marketissa ennen kotiin menoa. Noh.. kohtahan mekin kuulutaan helsinkiin.. Moskovakin on jo yli seitkyt kilsaa levee, ellen aivan väärässä ole?.. ja opittavista asioista sen verran että; rispektiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu