yllätyin eilen kovasti

Eilen kun kuvasin videokameralla,katsoin jälkeenpäin filmit läpi.Toisen pikkukasetin lopussa kuvaamani jälkeen n.2 sekunnin ajan kuvassa näkyi kameraa,minä sen takana ja kun kuvasin,olin laittanut videokameran urkutuolin päälle,siihen kirjoja joiden päälle kameran,jotta kamera olisi korkeammalla.N.2 sekunnin ajan videokuvassa näkyi kamera,minä,kirjat tuolin päällä edestäpäin katsottuna ihan kuin toinen kamera olisi kuvannut hetken ajan siitä suunnasta jota kuvasin.Kuvasin tv:tä,koska tein "elokuvan"kuvasin elokuvaa ja puhuin filmille,tein siten elokuvan minusta ja poikaystävästäni Romeo ja Julia-elokuvasta.Kuvasin niin ettei tv:n reunat näy,eikä edes tekstitys,ja puhuin itse.Siinä lopussa oli tämä kohta,jossa hetkellisesti näkyi minä,kamera ja sohva takana.Tv on kirjahyllyllä,mutta toista videokameraa ei minulla ole.Mietin,kun painoin yhtä nappia kelatakseni pikkukasetin alkuu,mutta se ei ruvennut kelaamaan,ja laitoin sen videon sisälle ja se kelasi sitten alkuun.Jos se olikin "peilaustoiminto"eli kamera voi kuvata itseään suunnasta,jota päin kuvataan.Yllätyin,että sekin voi olla mahdollista.
2557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kamera.

Äänestä

Tv heijasti kameran. Miten tehdään OMA DIAESITYS, johon saa valita siis musiikin. ELI kuinka tehdään MUSIIKKIVIDEO? :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_1962124 kirjoitti:

Eilen kun kuvasin videokameralla,katsoin jälkeenpäin filmit läpi.Toisen pikkukasetin lopussa kuvaamani jälkeen n.2 sekunnin ajan kuvassa näkyi kameraa,minä sen takana ja kun kuvasin,olin laittanut videokameran urkutuolin päälle,siihen kirjoja joiden päälle kameran,jotta kamera olisi korkeammalla.N.2 sekunnin ajan videokuvassa näkyi kamera,minä,kirjat tuolin päällä edestäpäin katsottuna ihan kuin toinen kamera olisi kuvannut hetken ajan siitä suunnasta jota kuvasin.Kuvasin tv:tä,koska tein "elokuvan"kuvasin elokuvaa ja puhuin filmille,tein siten elokuvan minusta ja poikaystävästäni Romeo ja Julia-elokuvasta.Kuvasin niin ettei tv:n reunat näy,eikä edes tekstitys,ja puhuin itse.Siinä lopussa oli tämä kohta,jossa hetkellisesti näkyi minä,kamera ja sohva takana.Tv on kirjahyllyllä,mutta toista videokameraa ei minulla ole.Mietin,kun painoin yhtä nappia kelatakseni pikkukasetin alkuu,mutta se ei ruvennut kelaamaan,ja laitoin sen videon sisälle ja se kelasi sitten alkuun.Jos se olikin "peilaustoiminto"eli kamera voi kuvata itseään suunnasta,jota päin kuvataan.Yllätyin,että sekin voi olla mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu