Kerokaa koiran juoksuajasta. Meillä nyt 8 kk tiputus alkoi eilen, epämääräistä käyttäytymistä ja tottelemattomuutta on ollut n. kk verran jo.Tiputusaika ymmärtääkseni aika yksilöllistä? Kun tiputus loppuu juoksut eivät kuitenkaan ole vielä ohi, vai ? Uskaltaako pitää vapaana, ennen pidetty ja hyvin on totellut.Voiko mahdollist avaleraskautta jotenkin ehkäistä ettei sitä tulisi? Jotain tulehduksia kohtuun tai nisiin voi tulla juoksujen jälkeen. Miten ne ilmenee ? Kannattaako kouluttaa juoksujen aikana? Entä voiko olla leikattujen urosten seurassa ? Entä narttujen ?
juoksuaika
maissi82
3653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jo kokeneena narttukoiran emäntänä voin kertoa että ensin tulee veristä tiputtelua sitten se muttuu kirkkaammaksi ja siinä on imelä haju ja silloin alkaa meidän koira tekemään temppuja, el häntä pystyssä koko ajan ja jos vähänkään kosket takapuoleen niin pylly on heti pystyssä, mutta luulen että nämä parittelutemput tulee sitten vasta vähän myöhemmin, ei ihan noin nuorelle nartulle, meidän koiralla tuli noin kuusi vuotiaana valeraskausjuttuja eli koira alkoi kanniskelemaan leluja varovasti ja tunki niitä vatsansa alle, mutta ne yllykkeet pitää vain ottaa pois siltä. Meidän koiralta ei ole koskaan tullut maitoa. Älä pidä koiraa irti kun on juoksutouhuja. Kyllä siinä juoksuhommassa tuollainen kuukauden päivät kaikkine juttuineen ja temppuineen menee. Hyvää syksyä!!
Juoksu kestää kolme viikkoa, joillakin vähän kauemminkin. Tänä aikana koiraa ei saa päästää missään nimessä vapaaksi, sillä se voi erittäin helposti karata, varsinkin parhaimpina päivinä eli noin 11. juoksupäivästä lähtien. Koira voi olla leikattujen urosten ja narttujen seurassa, tosin jotkut nartut voivat olla juoksujen aikana äreitä toisille nartuille (ja uroksillekin ennen parhaita päiviä ja niiden jälkeen). Koiraa voi kouluttaa juoksujenkin aikana, mutta jos näyttää siltä, ettei sitä huvita totella, ei kannata tuhlata siihen energiaa, sillä kouluttamisen pitää olla sekä koirasta että omistajasta mukavaa puuhaa.
Valeraskautta ei voi estää. Kohtutulehdus voi tulla milloin vain, usein se tulee muutaman kuukauden kuluttua juoksusta. Nisätulehduksia taitaa yleensä tulla vain synnyttäneille emoille, harvoin valeraskauden yhteydessä.
Tässä valeraskaudesta tietoa:
http://koti.mbnet.fi/tsaikkon/elainlaakarinet/koira_13.html
Täällä kohtutulehduksesta:
http://www.delivet.net/kohtutulehdus.php
Meidän nykyisin 14-vuotias leikattu vanharouva on karannut yhden kerran oikein kunnolla. Koiraa ei löytynyt mistään ja oli juoksuaika. Juostiin koko perhe pitkin katuja ja huudeltiin koiraa. Sitten koiramme koirakaverin perheestä soitettiin, että tulkaa hakemaan koiranne! Siellä se seisoa jäpitti liikkumatta mahdollisen sulhasen oven edessä ja odotti. Siis ei meitä. Pakosta alkoi naurattamaan, vaikka koiran oli pitänyt ylittää katuja ja osata n. kilometrin päähän oikeaan taloon. Että semmoinen tapaus.