Siis se on surullista kun hinnat nousee nopeammin, kuin keskiverto säästäjä ehtii säästää. Kuilu omaan kasvaa kasvamistaan, sääli.
Nuo säästäjä parat epätoivoissaan vuodesta toiseen, täällä sitten mekastavat hintojen lakusta ja koron noususta ja toivovat hintojen laskevan, mutta turhaan.
Surullista, vaikka he säästävät ja säästävät, mutta väliraha tulee olemaan kuitenkin huima, nousseitten hintojen vuoksi, aikana jolloin he ovat säästäneet, ja valitettavasti tuo korkojen mahdollinen nousu koskisi myös heitä, valitettavasti.
Vaikka hinnat tulisikin hiukan alas (ei todellisuudessa tule), niin kuitenkin heidän säästöaikana ne on nousseet enemmä kuin säästöt.
Nyt he ovat katkerina täällä, yrittäen vuosi vuoden jälkeen vetää hintoja alas, siinä onnistumatta.
Pienet koron nostot eivät vielä hintoja laske, sillä ostovoima vaan lisääntyy.
Verot laskee ja käteen jäävät varat kasvavat, mikä sen parempi sijoitus kuin oma koti.
Onnea vaan säästäjille, mutta neuvoksi rohkea rokan syö ja älä kulje onnesi ohi, ettei tarvi aina vaan harmitella kun jäi junasta.
Nuo säästäjä parat epätoivoissaan vuodesta toiseen, täällä sitten mekastavat hintojen lakusta ja koron noususta ja toivovat hintojen laskevan, mutta turhaan.
Surullista, vaikka he säästävät ja säästävät, mutta väliraha tulee olemaan kuitenkin huima, nousseitten hintojen vuoksi, aikana jolloin he ovat säästäneet, ja valitettavasti tuo korkojen mahdollinen nousu koskisi myös heitä, valitettavasti.
Vaikka hinnat tulisikin hiukan alas (ei todellisuudessa tule), niin kuitenkin heidän säästöaikana ne on nousseet enemmä kuin säästöt.
Nyt he ovat katkerina täällä, yrittäen vuosi vuoden jälkeen vetää hintoja alas, siinä onnistumatta.
Pienet koron nostot eivät vielä hintoja laske, sillä ostovoima vaan lisääntyy.
Verot laskee ja käteen jäävät varat kasvavat, mikä sen parempi sijoitus kuin oma koti.
Onnea vaan säästäjille, mutta neuvoksi rohkea rokan syö ja älä kulje onnesi ohi, ettei tarvi aina vaan harmitella kun jäi junasta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Anna mun arvata. Ostit hiljattain kuplahintaisen neukkukuutioläävän ja nyt pelkäät rommausta niin perhanasti?
Asuntokauppassa ei todellakaan ole nähtävissä 1990-luvun laskua, eikä muitakaan 1990-luvun juttuja, joita sattui silloin useita mm. 1. Neuvostoliiton hajoaminen. 2. Devalvointi (ei ole enää mahdollinen), Valuuttalainat ulkomailta, mm.yritykset, jotka olivat ottaneet ulkolaista lainaa menettivät huomattavia summia markan revalvaation vuoksi, siksi yrityksiä kaatui kuin sieniä sateella. 3. edellämainituista syistä mm. työttömyyttä. 4. Rahan vapauttaminen 1980-luvun lopussa jne. jne...
Taas yksi kirjoittaja, joka on ostanut kalliin asunnon ja yrittää aivopestä itseään että hinnat eivät putoa. Hinnat puolittuvat 5 vuoden sisällä ja luuserit joutuvat myymään kalliilla ostetun asuntonsa. Maksavat lopun elämänsä lainaa ja asuvat vuokralla. Itse ostan sijoitusasunnon pilkkahinnalla, kuten tein 90-luvun alussa. Niin se on, rikkaat rikastuu ja typerykset köyhtyy.
No minulla tilanne on hieman toisenlainen. Oma asuntomme on jo maksettu kaksi vuotta sitten (kaksio kerrostalossa).
Olen laittanut kahden vuoden ajan tilille summan, jonka ennen käytin lainanlyhennykseen (käytän aina määräaikaisia ns. paremman koron sijoitustilejä, jossa säästöt ovat inflaatiosuojattuja) sekä kuukausittain olen säästänyt pankin sijoitusrahastoihin n. 300,-/kk.
Rahaakin on siis pankkitilille kertynyt.
Nyt vain on niin, että seurailen asuntojen hinnankehitystä mielenkiinnolla, koska haluaisin vaihtaa asuntomme isompaan ja saunalliseen. Nykyhinnoilla en sitä tee, en ainakaan velalla. Siksi säästän.
Jos jokin on tässä köyhässä ja kurjassa elämässä kannattanut, niin oman asunnon ostaminen. Kerran kirpaisi kun piti ottaa iso velka. Iso velka on vuosien mittaan muuttunut pieneksi, vaikka pääoma on pysynyt samana. Asunnot ovat vaihtuneet isommiksi perheen kasvun mukana, korot laskeneet, vuokrataso noussut, keskimääräiset asuntoláinat nousseet älyttömiksi. Nyt näilä asumismenoilla ei voisi asua edes yksiössä vuokralla. Sen sijaan meillä on iso ja melkein kokonaan oma koti, josta kukaan ei häädä pois.
Kyllä kannatti aikanaan aloittaa pienestä ja kasvattaa koteja huone kerrallaan. Ei käynyt koskaan laina ylivoimaiseksi hoitaa vaikka omassa taloudessa suhdanteet vaihtelivat enemmän kuin kansantaloudessa.
Ei pelota ollenkaan, sillä sehän lyhenee joka kuukausi. Tulee aika jolloin sitäkään ei enää ole, muttei tule ikäväkään. Silloin meikäpoika kuluttaa, ja arkajalat pihistää, kun ei uskaltaneet aikanaan tehdä asuntokauppoja.
Nuoret luulevat, että elämä alkaa sitten joskus, kun velat on maksettu. Sitten muka rällätään ja juhlitaan.
Valitettavasti vanhana ei jaksa/viitsi tehdä sitä mitä nuorena luuli. Nuoruus menee asuntolainan kanssa kituuttaessa ja elämä jää elämättä.
Mitähän mielestäsi se elämä on? Onko se jatkuvaa matkustamista ja juhlintaa, vai sitä tavallista arkea? Ja mitä asuntolainalla on sen asian kanssa tekemistä?
Eiköhän se ole samanlaista elämää vuokralla tai omassa. Kumpikin kustantaa suurinpiirtein saman verran alussa Oma on myöhemmin halvempaa.
Kun omalta kohdaltani muistelee kavereita, jotka asuivat mielummin vuokralla ja käyttivät rahansa "juhlimiseen", voi heidät jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Niihin, jotka juhlivat itsensä hengiltä alle viisikymppisinä ja niihin, jotka asettuivat ja elävät kuten muutkin. Edelleen vuokralla tai omassa.
Niin se elämä menee, eläessä.
Totuushan itseasiassa on, että moni joutuu tekemään niska limassa töitä opiskelujenkin ohella, jotta saisi törkeät vuokrat maksettua. Samalla tavalla sitä rällää tai jättää rälläämättä lihottaessaan keski-ikäisen vuokraisännän tiliä. Itse ostin asunnon jo 8 vuotta sitten heti opintojen alussa ja tein viikonloput ja välillä iltaisinkin töitä. Ei kaduta yhtään. Nyt on oikeasti varaa olla vähän lungimmin. Ja kovin vanha en mielestäni vielä ole. Suurin osa kavereista vasta suunnittelee lainanottoa.
Jokaisen oma asia mihin rahansa käyttää. Halpoja työsuhdeasuntoja aikanaan asustelin ja varmaan nytkin sellaisen saisin mutta kuitenkin asun mieluummin omassa. Kun on jonkinmoinen koulutus ja työkokemus niin ei työttömyyttäkään tarvitse pelätä. Viisi vuotta olen omassa asunut ja tänä aikana on mennyt duuni kaksi kertaa, ensimmäisellä firma meni konkurssiin ja toisella kilpailija osti ja saneerasi pihalle. Kummallakaan kerralla en ollut kahta viikkoa pidempään ilman duunia.
Palkkaa saan mukavasti yli suomalaisten keskiarvon, en sano tätä kehuakseni vaan todetakseni että emme me kaikki asuntolainaa maksavat ole minipalkalla kituuttavia. Palkasta menee lainan lyhennykseen reilu neljäsosa ja käteen jää sen verran ettei ihan joka euroa tartte laskeskella. Auto on korkeintaan kolme vuotta vanha koska se tulee duunin puolesta.
Asunto on kokonaan maksettu ehkä viiden-kahdeksan vuoden kuluttua riippuen siitä kuinka korot kehittyvät. Jos korot nousevat merkittävästi, mitä kyllä epäilen, teen säästöistä ylimääräisiä lyhennyksiä. Rahastoissa on jo nyt melkein saman verran rahaa kuin velkaa on jäljella.
Asuntojen hintojen lasku ei tee sitä eikä tätä koska en ole myymässä enkä vaihtamassa. Sama tilanne on varmasti 99% muillakin omistusasujlla, eli ei siitä "rommauksesta" ole tuhnuttajille mitään hyötyä koska hintojen laskiessa myyntihalut tippuvat. Alhaisia hintoja ei voi hyödyntää kun ei ole mitä ostaa.