yötyöt

mitä mieltä te olette yötöistä nuorena, onko kannattavaa?
6661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ilman minkäänlaista työntekoa eli tienaamista. Esim. masturboimalla läpi yön (anteeksi tyhmästä esimerkistä). Ei se kovin kamalaa ole, vaikka tekisi joskus pikkaisen yötöitä, koska muutenkin voi tulla valvoneeksi hyvin helposti. Lisäksi yötöissä tuntipalkka on luultavasti ihan hyvä..? Eli kuulostaa aivan hyvältä.

Äänestä

nuoret ei pääse yötyöhon.

Äänestä

Alaikäinen ei saa työskennellä muistaakseni 22-06. (En ole varma alkaako se iltakymmenestä vai myöhemmin, mutta 06 aamulla saa vasta aloittaa!)

Äänestä

Jos omaa hyvät unenlahjat yötyönteko onnistuu.

Kannattavaa on siten, että päivät jäävät vapaaksi ja palkkaan tulee yötyönlisä. Huonoa on se, että ihminen on enemmän säännölliseen uni rytmiin tottunut eli terveydelle ei tee pidemmän päälle hyvää, on tosi rankkaa.

Nuorempana öiden valvominen onnistuu usein helpommin kuin vanhenmiten, siksi jos haluaa kokeilla yötyötä, kannattaa kokeilu tehdä nuorena, jotkut siihen ihastuvat niin, että tekevät eläkeikään saakka. Alaikäiset eivät varmaan yötä saa olla työssä.

Äänestä

että kyrpä se on joka yöllä työtä tekee!

Äänestä

Öisin monillakaan työpaikoilla ei ole juuri mitään tehtävää, ja sitä sitten vain istutaan ja kulutetaan aikaa. Kuitenkin tästä ei-mistään maksetaan paljon paremmin kuin päivätöistä, jossa yleensä on monin verroin enemmän tekemistä kuin öisin. Eli on, todella kannattavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kimi räikkönen kirjoitti:

mitä mieltä te olette yötöistä nuorena, onko kannattavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu