Tanith Lee

Onko kyseiseltä kirjailijalta muita kirjoja kuin pedon sydän ja pimeyden tytär?
Ihastuin teoksiin valtavasti, mutta mistään en ole löytänyt muita.
Antikvaarioihinko pitää mennä että löytää?
4363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...kirjoja ei ole varmaan käännetty suomeksi. Tänä vuonna on tosin ilmestynyt kirja nimeltä Synnyinhauta (engl. Birthgrave). Kirja on Jalavan kustantama.

Äänestä

Muita ei ole. "Pimeyden tytär" -kirjalle on jatko englanninkielisenä, "Personal Darkness". Ruthin tarinan jatko.

Äänestä
  • Suomennettu on kolme: Pimeyden tytär, Pedon sydän ja uusimpana Synnyinhauta. Toivottavasti tuon viimeisimmän myötä suomentaminen jatkuisi, sillä Synnyinhauta aloittaa sarjan. Olisi sääli, jos taas jäisi sarjan suomentaminen kesken, kuten jäi Pimeyden tyttären kanssa.

    Pimeyden tyttären jatko-osat Persona darkness ja Darkness, I ovat palkitsevaa luettavaa, ja luvassa on neljäskin kirja joskus tulevaisuudessa, kirjasta on toistaiseksi julkaistu yksi luku, jota en malttanut laskea käsistäni kesken lukemisen, oli sen verran mielekästä luettavaa. :-)

    Lee on pitkän linjan kirjailija, julkaissut ensimmäiset kirjansa jo 70-luvulla, ja tähän mennessä kirjoja on syntynyt varmaankin yli 50, ja novelleja satoja. Suosittelen tutustumaan tuotantoon lähemmin. Ehdoton saitti Leestä tykkäävälle on http://www.daughterofthenight.com/ , päivittyvä bibliografia, josta löytyy _kaikki_ mitä tarvitset tietää julkaistusta tuotannosta.

    Omia Lee-suosikkeja ovat Blood Opera sarja, Biting The Sun (omnibus), The Silver Metal Lover, Metallic Love, sekä Paradys-sarja.

    Äänestä

  • Deri kirjoitti:

    Suomennettu on kolme: Pimeyden tytär, Pedon sydän ja uusimpana Synnyinhauta. Toivottavasti tuon viimeisimmän myötä suomentaminen jatkuisi, sillä Synnyinhauta aloittaa sarjan. Olisi sääli, jos taas jäisi sarjan suomentaminen kesken, kuten jäi Pimeyden tyttären kanssa.

    Pimeyden tyttären jatko-osat Persona darkness ja Darkness, I ovat palkitsevaa luettavaa, ja luvassa on neljäskin kirja joskus tulevaisuudessa, kirjasta on toistaiseksi julkaistu yksi luku, jota en malttanut laskea käsistäni kesken lukemisen, oli sen verran mielekästä luettavaa. :-)

    Lee on pitkän linjan kirjailija, julkaissut ensimmäiset kirjansa jo 70-luvulla, ja tähän mennessä kirjoja on syntynyt varmaankin yli 50, ja novelleja satoja. Suosittelen tutustumaan tuotantoon lähemmin. Ehdoton saitti Leestä tykkäävälle on http://www.daughterofthenight.com/ , päivittyvä bibliografia, josta löytyy _kaikki_ mitä tarvitset tietää julkaistusta tuotannosta.

    Omia Lee-suosikkeja ovat Blood Opera sarja, Biting The Sun (omnibus), The Silver Metal Lover, Metallic Love, sekä Paradys-sarja.

    ...että antikvariaateista löytyy yleensä noita käännettyjä, mutta alkuperäiskielisten kans joutuu yleensä asioimaan nettikaupoissa. Itse olen päässyt kohtalaisiin tuloksiin bookplus.fi:n sekä adlibris.com:in kanssa. Molemmat ovat kotomaiselle ostajalle luotettavia ja turvallisia kauppoja. Ja jos on tilaisuus ja rohkeus/luottokortti riittää, niin eBay ja Amazon ovat luonnollisestikin hyviä etsintäpaikkoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


magnoliah kirjoitti:

Onko kyseiseltä kirjailijalta muita kirjoja kuin pedon sydän ja pimeyden tytär?
Ihastuin teoksiin valtavasti, mutta mistään en ole löytänyt muita.
Antikvaarioihinko pitää mennä että löytää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu