Ei Bulgariaan

Olin pari vuotta sitten Bulgarian kultahietikolla(mistäköhän muuten moinen kaunis nimi?)halpojen hintojen ja välimerellisen ilmaston perässä, joita matkatoimistosta luvattiin. Halpaahan siellä oli, mutta.. Vertaan nyt välimerellistä ilmastoa Kanarian-saariin, Espanjaan ja Ranskaan. Ei Bulgarian ilmastolla ole mitään tekemistä näiden maiden ilmastojen kanssa. Ja jos mitään ymmärtää ruoan tai hyvän ruoan päälle, niin on kultahietikko katastrofaalinen kokemus. Ruokaa saa halvalla, mutta se on usein syömäkelvotonta. Itse sain ruokamyrkytyksen. Suljettu kultahietikon alue on vain kurja mafian pyörittämä näyttämö surkean, kommunismin jälkeisen Bulgarian köyhillä rannoilla. Perla-hotellista lähdimme Jancho nimisen taksin kuljettajan opastamalle reissulle. Kävimme esim. mustalais kylässä Varnan lähellä, missä lapset söivät roskalaatikoista elävien sikojen kanssa! Kun vaadittiin päästä pois, niin kuljetta ihmetteli, että miksi? ainakin kuulemma saksalaiset nuoret olivat nauttineet siellä käymisestä, huh-huh!!!
357652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Jo 2500 on allekirjoittanut vetoomuksen ulkomaalaisten rikollisten karkoittamiseksi.

www.adressit.com ja sivulla kaksi (2) otsikolla "Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen".

Allekirjoita sinäkin ryöstettyjen ja raiskattujen puolesta. Asialle täytyy tehdä jotain...Vankiloissa istuu valtava määrä ulkomaalaisia rikollisia meidän kustnnuksellamme.
Kiitos!

Äänestä

On tullut satoja Suomeen. Jotain mätää siinä maassa täytyy olla...Itse olen ollut kerran ja silloin juuri sattui rajut myrskyilmat, eli ei kovin lämmin kohde. Halpaa ehkä oli, mutta myös ankeaa kaikin puolin. Opettavainen reissu,muttei mikään hupimatka.

Äänestä
  • Oletko kuullut ryöstöistä esim. hotelli ISKAR:ssa?

    Äänestä

  • Kamalaa kirjoitti:

    Oletko kuullut ryöstöistä esim. hotelli ISKAR:ssa?

    Olin kaksi vuotta sitten kyseisessä hotellissa ja en kuullut enkä nähnyt että ketään olisi ryöstetty. Tietenkin koskaan ei saa olla liijan huoleton ja luottaa kaikkeen.

    Äänestä

Mistä me puhumme kun me puhumme Bulgariasta?

Äänestä

Bulgarian matkailu pitäisi kokonaan kieltää. Paska maa.

Äänestä
  • Bulgariaan menohan on täysin vapaaehtoista, ei sinne kukaan pakota lähtemään.

    Äänestä

  • niin..... kirjoitti:

    Bulgariaan menohan on täysin vapaaehtoista, ei sinne kukaan pakota lähtemään.

    .. ja tiesin riskejä olevan lahtiessäni, mutta kerronkin vain omasta kokemuksestani..

    Äänestä

  • Lesu kirjoitti:

    .. ja tiesin riskejä olevan lahtiessäni, mutta kerronkin vain omasta kokemuksestani..

    Itse olen käynyt sunny beachillä, kultahietikolla ja albenassa. Ainut mistä jäi huono maku on albena. se on täysin mafian paikka ja todella huonot hotellit ja ei viihtyisä pikka. Mutta sunny beachillä ja kultahietikolla matkat menneet hyvin eikä ole valittamista edes ruuankaan suhteen.

    Äänestä

  • selvinnyt, koska et ole siellä paikanpäällä koskaan käynyt, et ilmeisesti missään muuallakaan!
    Jus sellaisilla peräkammarin poijilla tollanen asenne. se = kateus!

    Äänestä

  • sunnybeach kirjoitti:

    Itse olen käynyt sunny beachillä, kultahietikolla ja albenassa. Ainut mistä jäi huono maku on albena. se on täysin mafian paikka ja todella huonot hotellit ja ei viihtyisä pikka. Mutta sunny beachillä ja kultahietikolla matkat menneet hyvin eikä ole valittamista edes ruuankaan suhteen.

    Sunnybeach on mafioosojen rahanpesupaikka.Sikaniskat kiertelee ostospaikat,ja jos joku myy halvemmalla kuin muut, niin on melkein tappotuomio.Mafioosot omistavat suurimman osan hotelleista ja myyntipaikoista.Jos näette hotellin edessä ökyauton niin tiedätte että sikaniska on tsekkaamassa pisnestään.Yleensä sikaniskojen auto on parkkeerattu kielletylle paikalle,mutta poliisi ei uskalla sakottaa. Korruptio, mafia, kartelli rehoittavat Bulgariassa.Ruokakin on hinnoiteltu joka paikassa melkein samoihin hintoihin.Itse söin elämäni parhaan pizzan siellä,ja henkilökunta oli ystävällistä, mutta muuten ruoka on jokapaikassa samanlaista.Ei mitään erikoista. Muuten oli mukavaa jos ei sure näitä paskamaisuuksia.

    Äänestä

  • "sulle " kirjoitti:

    selvinnyt, koska et ole siellä paikanpäällä koskaan käynyt, et ilmeisesti missään muuallakaan!
    Jus sellaisilla peräkammarin poijilla tollanen asenne. se = kateus!

    Kateellisuus tarkoittaa, että haluaisi tehdä jotain mitä toinen tekee. Kuka tahansa suomalainen voi matkustaa Bulgariaan, kaikkien rahat riittää näin halpoihin matkoihin. Eli kukaan ei ole Bulgaarian matkailijalle kateellinen.

    mot

    Äänestä

  • olla asioista perillä kirjoitti:

    Sunnybeach on mafioosojen rahanpesupaikka.Sikaniskat kiertelee ostospaikat,ja jos joku myy halvemmalla kuin muut, niin on melkein tappotuomio.Mafioosot omistavat suurimman osan hotelleista ja myyntipaikoista.Jos näette hotellin edessä ökyauton niin tiedätte että sikaniska on tsekkaamassa pisnestään.Yleensä sikaniskojen auto on parkkeerattu kielletylle paikalle,mutta poliisi ei uskalla sakottaa. Korruptio, mafia, kartelli rehoittavat Bulgariassa.Ruokakin on hinnoiteltu joka paikassa melkein samoihin hintoihin.Itse söin elämäni parhaan pizzan siellä,ja henkilökunta oli ystävällistä, mutta muuten ruoka on jokapaikassa samanlaista.Ei mitään erikoista. Muuten oli mukavaa jos ei sure näitä paskamaisuuksia.

    Mikään ei toimi, ruoka ei ole hyvää, hygieniolot huonot...jos kestää kaiken tämän...voi huoleti matkustaa Bulgariaan.

    Äänestä

  • sitä kateutta sulle.. kirjoitti:

    Kateellisuus tarkoittaa, että haluaisi tehdä jotain mitä toinen tekee. Kuka tahansa suomalainen voi matkustaa Bulgariaan, kaikkien rahat riittää näin halpoihin matkoihin. Eli kukaan ei ole Bulgaarian matkailijalle kateellinen.

    mot

    Selatessani eri matkayhtiöiden esitteitä ja vertaillessa eri maita, niin minusta Bulgarianmatkat eivät ole sen halvempia kuin muutkaan!! mitä sä tarkoitat väitteelläsi??
    Katsellessani kiinnostavaa matkaa kultahietikolle, se olis yli 700€/viikko/henk.
    Ei minusta halpa!sillä pääsee mihkä vaan.
    pitäis pysyä asiassa, eikä jauhaa paskaa.
    Ajattelin verrytellä ekaksi Bulgariassa ja syksymmälä kanarialle !

    Äänestä

ollaan lähössä kyseiseen hotelliin viikoks asustelemaan ni oliko se minkälainen, ainaki esitteen perusteella hyvä? minkälaiset aamupalat yms. kaikki tieto tervetullutta:)

Äänestä
  • Juu ei mitään ressiä kannata ottaa! ihan ok hotelli, mut siellä on kaikissa hotelleissa vaan se, että jos joku haluu viedä maksullisen naisen sinne, ni se kyl käy, mut niitten pitää mennä respan kautta ja maksaa sinne, eli niitä pyörii ainakin iltasin. Älkää syökö niitä raakoja munia aamiaisella ja muutenkin nyt kattoo leikkeleitä ym.. Sauna on hyvä!

    Äänestä

  • Lesu kirjoitti:

    Juu ei mitään ressiä kannata ottaa! ihan ok hotelli, mut siellä on kaikissa hotelleissa vaan se, että jos joku haluu viedä maksullisen naisen sinne, ni se kyl käy, mut niitten pitää mennä respan kautta ja maksaa sinne, eli niitä pyörii ainakin iltasin. Älkää syökö niitä raakoja munia aamiaisella ja muutenkin nyt kattoo leikkeleitä ym.. Sauna on hyvä!

    kiitos vastauksesta! jos vielä viitsit vastata muutamaan kysymykseen? oliko siellä kova meteli illalla/yöllä? minkälaisia ruokia hotellista saa? minkälaiset huoneet? kiitos paljon jos jaksat vielä vastata:) huomenna lähtö ja vähän jänskättää!!

    Äänestä

  • eelis kirjoitti:

    voin sanoa pelkkää hyvää.
    Henkilökunta avuliaita ja iloisia,
    huoneet siistit ja isot, meillä huoneet vanhalla puolella.
    Todella rauhallinen paikka, ei mitään meteliä, koska hotellissa ei yökerhoa.
    Syömässä ei käyty hotellin ravintolassa kertaakaan,
    söimme paikallisissa tavernoissa.
    Meillä ei mitään moittimista paikallisesta ruasta,
    meistä todella maukasta.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ilmeisesti tosiaan palaneena...

    Äänestä

  • Lesu kirjoitti:

    Ilmeisesti tosiaan palaneena...

    Että palaneena tarkoittaa itsensä polttamista = aivojen tuhotuminen lämpöhalvauksen seurauksena.

    Jos halua viestittää, että on tullut takaisin, käytetään sanaa palanneena.

    NÄMÄ SIIS ON TOSI PALANEITA IHMISIÄ !

    Äänestä

  • jörkki kirjoitti:

    suomessa erilaisia murteita, jotkut ymmärtää niitä toiset ei, kuten sinä!

    Äänestä

  • murre. kirjoitti:

    suomessa erilaisia murteita, jotkut ymmärtää niitä toiset ei, kuten sinä!

    Murteista on syytetty montaa asiaa, mutta tämä oli kyllä ensimmäinen kerta, kun kirjoitusvirhe laitetaan murteen piikkiin.

    Äänestä

  • Lesu kirjoitti:

    Juu ei mitään ressiä kannata ottaa! ihan ok hotelli, mut siellä on kaikissa hotelleissa vaan se, että jos joku haluu viedä maksullisen naisen sinne, ni se kyl käy, mut niitten pitää mennä respan kautta ja maksaa sinne, eli niitä pyörii ainakin iltasin. Älkää syökö niitä raakoja munia aamiaisella ja muutenkin nyt kattoo leikkeleitä ym.. Sauna on hyvä!

    Voiko viedä myös maksullisen miehen hotelliin? Onko niitä ja missä?

    Äänestä

Kävin tuossa kuukausi takaperin bulgaarian sunnybeachilta.

Hyvää

-halpa olut ja myös hyvänmakuinen olut, ruoka (joskaan maha ei sitä kadultaostettua kestänytkään) ja ne vaatteet, lähinnä miehille suunnattuja diesel merkin piraatteja tms. Billa-supermarketti -sitä voisin jopa suositella jos jotain oikeasti.

erikoismaininta pikkuiselle ruokapaikalle nimeltä astra -oikein mukava paikka, suosittelen lämpimästi.

Sanottakoon se että 5-10 hengen perisuomalaisessa rytinäryhmässä olisi saanut paljon enemmän irti, ja ehkäpä turvallisempaakin.

Huonoa

Kontrasti turistirysän ja paikallisen väen välillä on kova, hotellin nurkalla on tuliterä ferrari, ja parin kilometrinpäässä mies ajelee hevoskärreillä askareitaan.

Hotellihuoneissa on ilmastointia myöden kaikki, mutta mitä ihmettä, hedelmäkaupassa punnitaan vielä oikein painoilla ja lasketaan paperille??

Välistä erittäin hätäiset TERVE TERVE -huutelut sisäänheittäjiltä, sekä ihan ihmisen fyysinen houkuttelu paikkaan, minua ainakin vituttaa jos joku tulee nykimään hihasta. 100m matkalle näitä mahtui noin 5 ukkelia huutelemaan, mieti sitten viikko tälläisessä paikassa. oikeastaan viimeisinä päivinä siihen jo kyllästyi.

Kulkukissat ja koirat, saavat herkän ihmisen murehtimaan. Linkkaava pienenpieni kissanpentu on mitä hellyyttävin olento....

erikoisuutena sain kokea jänniä. rantakadulla mies antaa syliin alligaattorin tai krokotiilin poikasen ja sanoo she´s sleeping, ja tahtoo ottaa kuvan 10 levaa pyytäen, tähän kun en suostu pari sen kaveria työntää kaulalle 2 käärmettä, ja taas sama inttäminen, otetaan kuva 10 levaa.... no ei niin ei, vähän ajan päästä ottivat eläimet pois ja lähdimme ihmeissämme tepastelemaan. että ÄLÄ ojentele jäseniäsi, edes pienessä kännissä, joku saattaa antaa sinulle siihen mitä vain jännää. Bulgaariassa kaikki mistä vain saa rahaa käytetään hyödyksi. (huumaavat varmaan jokapäivä ne elukat "turistiystävällisiksi" )*thumbs up*

Kerjäläiset esittelevät pientä vauvaa ja pyytävät rahaa.

Lämpötila on tosiaan kesällä jopa 40 astetta, siellä siis oikeesti pyörtyy jos ei juo vettä!!

ja vinkki2 kaatakaa vettä myös päähän reilusti, se pelittää.

Ja eräs pikkuseikka, hotelliin mennessä huoneen saa passia vastaan ainakin central hotellissa -tämä sai helvetin mietteliääksi, katsos kun passi on aika tärkeä. Ensikerralla kun varaan jotain tjareborilta taidan olla aika veemäinen asiakas ja kysyä kaiken mahdottomankin -voi olla mahdollista sekin näemmä.

kengänlankkaajat sotkevat ensin kenkäsi ja sitten kiillottavat ne, sandaalit ihan kaikki käy -ja pyytävät rahaa
joten jos joku kyykkii edessäsi senkun rupeat huutamaan, ovat hampin näköisiä kavereita tod.näk muutenkin, jotta varokaa tätäkin. yrittivät minuakin

kiitos on bulgaariassakin merci, ranskalaisittain kai..

Tarkkana kuin porkkana!!

yhteenveto: ensikerralla teen niinkuin ennenkin otan oman auton, ja omat aikataulut. Suunnaten saksanläpi pyreneille ja/tai espanjaan -se on lomantuntuista lomaa se. Kaikille se ei sovi, niille suosittelen pakettimatkaa, vaan en bulgaariaan.

Äänestä
  • kun menet espanjassa hotelliin, joudut jättämään passin yön yli samaten respaan!
    että matkustele, että saat tietoa!

    Äänestä

ääliö, kokeileppa piruuttasi uudelleen bulkit,vaikka sunny beach. ja valitse kunnollinen hotelli niin ei tarvitse napista. siis tietenkin vain siinä tapauksessa että olet vailla hiekkarantaa,aurinkoa ja hauskanpitoa. kulttuurimatkailua lienee turha harrastaa siellä. ja pysyttele turvallisesti turistipaikoissa ellet karua totuutta kestä nähdä. sitäpaitsi viestistäsi sai sen kuvan että sinun LOMASI meni pilalle näiden lasten ARKIPÄIVÄN takia,mietihän hei vähän..

Äänestä

Kävin ystäväni kanssa Kultahietikolla elokuussa 2005 ja olisi voinut jättää käymättä!!
Kultahietikko on hirveä turisti rysä...kaikkea krääsä sälää myytävänä,suomi karaoke baareja ja joidenkin ravintoloiden ruokalistat myös suomeksi.Ruoka ei mielestäni ollut mitenkään erikoista.
Eli säästyt halvemmalla kun menet kotipaikkakunnallasi laulamaan karaokea ja illan päätteeksi grillille syömään=)...
Mutta tietenkin mistä tykkää...

Äänestä
  • Hurahtaneita, joiden mielestä Bulgaria se on suomalaisen paratiisi. Suurin osa tosin ei ole käynyt Viroa ja Venäjää pidmmällä.

    Siinäkin säästyy rahaa, kun käy ainoastaan talvella Kanarialla, etelän lomakohteet ei tunnu kesällä samalta.

    Äänestä

  • kun he voivat taas matkustaa ja yleensä parikertaa vuodessa jonnekin päin, mut sinä taas säästät vuosia päästäksesi GS:lle!

    Äänestä

  • jossain muuallakin turisti, rantakohteissa.
    Kyllä se on kuule samanlaista turistirysää, pikkusen enempi myytävää kuin Bulgariassa.
    Jokapaikasta löytyy suomipaikkoja, karaokeja.
    Joka paikassa joidenkin ravintoloiden menut suomeksi!!
    Ruoka on aina makuasia ja toisekseen, saa mitä tilaa!
    Eli pysy vain kotona!

    Äänestä

  • "käydä" kirjoitti:

    jossain muuallakin turisti, rantakohteissa.

    niinpä niin...et ihan joka paikka turisti rysä?!=)...voinpa olla eri mieltä..katsopa huviksesi joskus maailman karttaa..on paikkoja minne voi mennä että siellä ei ole suomi karaoke baareja,suomi ruokalistoja tms.Ja kun lähden ulkomaille haluan jotain muuta kuin että menisi ns. suomi kakkoseen..henk.koht. minä etsin matkailultani jotain muuta=)..kuten sanottu meitä on moneksi ja jokainen etsii eri asiota!Itse en pidä turisti ja paketti matkailusta.
    Myös huvittaa ajattelu että olen kateellinen..jännää ajatella että kun sanoo mielipiteensä ja omat ajatukset no tästä Bulgariasta niin se verrataan heti kateudeksi...ihan miten vaan!=)
    Ennemmin säästän rahaa vähän pitemmän aikaa ja lähden kauas pois kaikenlaisesta mikä liittyy turistirysiin ja Suomeen...=)

    Äänestä

  • "käydä" kirjoitti:

    jossain muuallakin turisti, rantakohteissa.
    Kyllä se on kuule samanlaista turistirysää, pikkusen enempi myytävää kuin Bulgariassa.
    Jokapaikasta löytyy suomipaikkoja, karaokeja.
    Joka paikassa joidenkin ravintoloiden menut suomeksi!!
    Ruoka on aina makuasia ja toisekseen, saa mitä tilaa!
    Eli pysy vain kotona!

    Elämä on valinnoista kiinni;)!!!!

    Äänestä

Eipä ole kiva kuunnella hotellissa aamuyöstä kun toisetkin oksentavat huoneissaan pöntöt raikuen. Pelkkää turismia, mikäli et lähde esim. kultahietikolta "ulos". Kroatia on paratiisi Bulgariaan verrattuna!!! Positiivista maassa on se, että tiedän ettei sinne tarvitse toiste mennä...

Äänestä

Juu olen aivan täysin 100 % samaa mieltä. Ja todella, se ruoka ON SYÖMÄKELVOTONTA.... sieltä ei kotiin tulla ilman vatsapöpöä...

Äänestä
  • Bulgaria on paska maa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lesu kirjoitti:

Olin pari vuotta sitten Bulgarian kultahietikolla(mistäköhän muuten moinen kaunis nimi?)halpojen hintojen ja välimerellisen ilmaston perässä, joita matkatoimistosta luvattiin. Halpaahan siellä oli, mutta.. Vertaan nyt välimerellistä ilmastoa Kanarian-saariin, Espanjaan ja Ranskaan. Ei Bulgarian ilmastolla ole mitään tekemistä näiden maiden ilmastojen kanssa. Ja jos mitään ymmärtää ruoan tai hyvän ruoan päälle, niin on kultahietikko katastrofaalinen kokemus. Ruokaa saa halvalla, mutta se on usein syömäkelvotonta. Itse sain ruokamyrkytyksen. Suljettu kultahietikon alue on vain kurja mafian pyörittämä näyttämö surkean, kommunismin jälkeisen Bulgarian köyhillä rannoilla. Perla-hotellista lähdimme Jancho nimisen taksin kuljettajan opastamalle reissulle. Kävimme esim. mustalais kylässä Varnan lähellä, missä lapset söivät roskalaatikoista elävien sikojen kanssa! Kun vaadittiin päästä pois, niin kuljetta ihmetteli, että miksi? ainakin kuulemma saksalaiset nuoret olivat nauttineet siellä käymisestä, huh-huh!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu