linuxilla paljon tekemistä

asensin suse 10.1 uuteen kannettavaani ja se ei tunnistanut edes verkkokorttia (wlania ei odotetusti myös), ja sitten kokeilin kubuntu dapperia samoin tuloksin. Että silleen.
181298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Raahattavan valmistaja räätälöi Windowsin eksoottiseen rautaansa sopivaksi. Linuxille se ei tee vastaavaa operaatiota. Usein jopa salaa tietoja vaikeuttaakseen Linuxin kehittämistä sille.

Äänestä

..olisko winkku osannut käyttää kortteja ilman emolevyn ajuri-cd:tä? Tuskinpa vain tai paremminkin varmasti ei. Oletkos koskaan yrittänyt asentaa XP:tä emolle jonka ajuri-cd on kadonnut ja emolla on paljon integroitua hardwarea? Voin kertoa että se on yhtä saatanan tuskaa kun imuroidut ajurit osoittautuvatkin vääriksi, ensin pitää imuroida kunnon softa jolla sniffailla mitä koneen sisuksissa piilee ja sittenkään ei ajureista aina voi olla ihan sata.

Itse puolestani asensin eilen Ubuntun pari vuotta vanhaan Fujitsu Siemens läppäriin ja voi SAATANA että toimii hienosti niin ääni kuin Wlanikin sekä kaikki muu. Kyllästyin kun XP:n päivittäminen oli yhtä tuskaa, epäonnistui alvariinsa ja jouduin yrittämään monta kertaa mikkisen tukkeisella linjalla, kylläpä tuli hiki ja vitutus. Toinen kyllästymisen aihe oli yliraskas virussofta joka hidasti koneen buuttia törkeästi.. No, sain lopulta XP:n päivitettyä mutta samalta istumalta asensin Ubuntun toiselle osiolle ja defaultiksi. Winellä sain pari tarpeellista win-softaa heti pyörimään ja loppu hoituu Linuxilla, olen tyytyväinen.

Äänestä
  • odottaa pari vuotta että toimisi verkkoyhteydet tässä mun läppärissä. (kehitys)

    Äänestä

  • pitäis olla kirjoitti:

    unelmakone linuxille, nvidianikin vielä ei pitäis ongelmia olla mutta eipä sitä koskaan tiedä enneku kokeilee.

    Nvidia ja siihen Nvidialta ajurit. Oma kone ei enää käynnistynyt X:ään Suse 10.1 käyttiksessä asennuksen jälkeen.
    Yleensäkin nuo Valmistajien (Nvidia ja Ati) ajurit kuin multimedia härpäkkeet ovat tuskaa linuxissa. Ja olen totta tosiaan käyttänyt jo aikaisemminkin Linuxia. Kun nuo saadaan oikeasti pelaamaan helpommalla asennuksella, on Linuxilla mahdollisuuksia tulla tavallisen pulliaisen ( Ei Erkki) käyttöjärjestelmäksi. Ja tämä on totta maar tosi.

    Äänestä

  • kkkkkkk kirjoitti:

    niin aina asentuu noi nvidian ajurit. Ei siitä ongelmaa.

    Äänestä

  • kkkkkkk kirjoitti:

    Nvidia ja siihen Nvidialta ajurit. Oma kone ei enää käynnistynyt X:ään Suse 10.1 käyttiksessä asennuksen jälkeen.
    Yleensäkin nuo Valmistajien (Nvidia ja Ati) ajurit kuin multimedia härpäkkeet ovat tuskaa linuxissa. Ja olen totta tosiaan käyttänyt jo aikaisemminkin Linuxia. Kun nuo saadaan oikeasti pelaamaan helpommalla asennuksella, on Linuxilla mahdollisuuksia tulla tavallisen pulliaisen ( Ei Erkki) käyttöjärjestelmäksi. Ja tämä on totta maar tosi.

    sax2 -r -m 0=nvidia

    Äänestä

Mintä tiedät että esim. Kubuntu ei tunnistanut verkkokorttia tai wlania? Eli mitä toimenpiteitä teit saadaksesi tuon selville?

Äänestä
  • network card not detected, ja ifconfig eth0 up sanoi device not found, ja ifup, ja dhclient, enpä muuta keksinyt/osannut.
    Pöytäkoneeseen on aina asennus onnistunut hyvin.

    Äänestä

  • herjasi kirjoitti:

    network card not detected, ja ifconfig eth0 up sanoi device not found, ja ifup, ja dhclient, enpä muuta keksinyt/osannut.
    Pöytäkoneeseen on aina asennus onnistunut hyvin.

    Niin mullakin sanoi kun on rt2500-piirinen wlan-kortti mutta toimii kyllä ubuntussa hienosti.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    vai?

    Äänestä

  • myös kubuntussakin kirjoitti:

    vai?

    Siis nythän on asia niin että wlan-korttien sopivuuden linuxissa ratkaisee kortilla oleva piirisarja ja näitä piirisarjoja on hyvinkin lukuisa määrä. Ja vaikka jokin kortti toimii toisessa distrossa niin välttämättä se ei suoraan toimi toisessa, sehän riippuu täysin siitä mitä ajuri-moduuleita distron paketeissa on mukana ja kuinka paljon distron kehittäjät ovat halunneet panostaa esim. näihin wlan-ominaisuuksiin.

    Nyrkkisääntönä sanoisin että se mikä toimii ubuntussa toimii myös kubuntussa.

    Kyse on nyt siitä että mikä piirisarja siinä läppärissä mahtaa olla, katsoin koneen mainoksen eikä siinä mainittu muutakuin standardi ja nopeudet kuten yleensä tehdään, piirisarjaa harvoin mainitaan missään. Kaiken huippu on se että jos ostaa irtonaisen pci-kortin niin monesti niissäkään ei ole mitään mainintaa piirisarjasta ja sen selvittäminen voi olla hyvinkin hankalaa. Valmistajilla on kinkkinen tapa myydä lähes samaa tai jopa samaa mallia olevaa korttia eri piirisarjoilla eikä niistä tahdo pirukaan ottaa selvää että mikä piirisarja on juuri tässä kyseisessä kortissa. Voi toki olla että jotkut valmistajat ilmoittavat sen mutta omakohtainen kokemus on että selvittäminen kaupan tiskillä on lähes mahdotonta ellei kortista ole mitään etukäteistietoa.

    Jotkin kortit on mahdollista saada toimimaan myös windows-ajureilla ns. ndiswrapper-ohjelman avulla.

    Ilmeisesti sun pitää ensin tutkia onko linux kuitenkin jollakin tasolla nähnyt kortin..
    mulla ei nyt ole läppäriä lähistöllä enkä ole kannettaviin perehtynyt mutta oletan että kortti kuitenkin käyttää pci-väylää. Tällöin konsolissa komennolla " lspci " voi listata kaikki pci-laitteet mitä linux on havainnut. Graafisena voi katsoa laitetietokannasta samat asiat. Jos linux on tunnistanut kortin se ei vielä takaa että kortin saa toimimaan.. mutta jos kortin yhteydessä on mainittu tuo piirisarja rt2500 tms. niin siiten se onnistuu.. tutkippas nyt ensin mitä sun laitetietokantasi kertoo, näkyykö siellä verkkolaitteita ja mitä linux niistä osaa kertoa. Pari linkkiä linuxin wlan-sivuille;

    http://linux.fi/index.php/Langattomat_verkkolaitteet

    http://www.linux-wlan.org/docs/wlan_adapters.html.gz

    "Valmistajilla on kinkkinen tapa myydä lähes samaa tai jopa samaa mallia olevaa korttia eri piirisarjoilla eikä niistä tahdo pirukaan ottaa selvää että mikä piirisarja on juuri tässä kyseisessä kortissa."

    "selvittäminen kaupan tiskillä on lähes mahdotonta ellei kortista ole mitään etukäteistietoa."

    Totta. ja jos on vähänkin epäilystä kortintoimivuuden suhteen, niin kannattaakin varmistaa jo ostovaiheessa, että kortin voi palauttaa jos se ei toimikaan ajurituen puutten vuoksi. Jos ei onnistu ni sitten vaihtaa liikettä.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Siis nythän on asia niin että wlan-korttien sopivuuden linuxissa ratkaisee kortilla oleva piirisarja ja näitä piirisarjoja on hyvinkin lukuisa määrä. Ja vaikka jokin kortti toimii toisessa distrossa niin välttämättä se ei suoraan toimi toisessa, sehän riippuu täysin siitä mitä ajuri-moduuleita distron paketeissa on mukana ja kuinka paljon distron kehittäjät ovat halunneet panostaa esim. näihin wlan-ominaisuuksiin.

    Nyrkkisääntönä sanoisin että se mikä toimii ubuntussa toimii myös kubuntussa.

    Kyse on nyt siitä että mikä piirisarja siinä läppärissä mahtaa olla, katsoin koneen mainoksen eikä siinä mainittu muutakuin standardi ja nopeudet kuten yleensä tehdään, piirisarjaa harvoin mainitaan missään. Kaiken huippu on se että jos ostaa irtonaisen pci-kortin niin monesti niissäkään ei ole mitään mainintaa piirisarjasta ja sen selvittäminen voi olla hyvinkin hankalaa. Valmistajilla on kinkkinen tapa myydä lähes samaa tai jopa samaa mallia olevaa korttia eri piirisarjoilla eikä niistä tahdo pirukaan ottaa selvää että mikä piirisarja on juuri tässä kyseisessä kortissa. Voi toki olla että jotkut valmistajat ilmoittavat sen mutta omakohtainen kokemus on että selvittäminen kaupan tiskillä on lähes mahdotonta ellei kortista ole mitään etukäteistietoa.

    Jotkin kortit on mahdollista saada toimimaan myös windows-ajureilla ns. ndiswrapper-ohjelman avulla.

    Ilmeisesti sun pitää ensin tutkia onko linux kuitenkin jollakin tasolla nähnyt kortin..
    mulla ei nyt ole läppäriä lähistöllä enkä ole kannettaviin perehtynyt mutta oletan että kortti kuitenkin käyttää pci-väylää. Tällöin konsolissa komennolla " lspci " voi listata kaikki pci-laitteet mitä linux on havainnut. Graafisena voi katsoa laitetietokannasta samat asiat. Jos linux on tunnistanut kortin se ei vielä takaa että kortin saa toimimaan.. mutta jos kortin yhteydessä on mainittu tuo piirisarja rt2500 tms. niin siiten se onnistuu.. tutkippas nyt ensin mitä sun laitetietokantasi kertoo, näkyykö siellä verkkolaitteita ja mitä linux niistä osaa kertoa. Pari linkkiä linuxin wlan-sivuille;

    http://linux.fi/index.php/Langattomat_verkkolaitteet

    http://www.linux-wlan.org/docs/wlan_adapters.html.gz

    Broadcom Corporation BCM4318 802.11 b/g, tämä wlan piiri on koneessani. Aloitin siihen liittyen uuden ketjun.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=656&posting=22000000019235435

    Äänestä

suse 10.1 toi tullessaan jotain lisenssi hässäkkää ja siitä tiputettiin pois wlan tukea jollekkin piireille. Itelläni on atheros(muistaakseni) wlan kortti acerin kannettavassa
ja siinä suse10.0 toimii mutta 10.1ssa ei tukea kortille ollut. Niimpä pitäydyin 10.0ssa

Äänestä

Kasasin eilen uuden HTPC-koneen MSI:n emolevyllä. Windows ei tunnistanut langallista verkkokorttia, vasta draivereiden jälkeen sain nettiyhteyden toimimaan. Myös WLAN-kortti alkoi toimimaan kunhan sai ajurit asennettua.

Tuon jälkeen asensin Kubuntu Dapperin, jolla sekä ethernet että WLAN toimivat heittämällä ilman mitään ylimääräistä säätämistä.

Välillä näinkin päin. Minulla on myös sinua vastaavia kokemuksia linuxista mutta kunhan laitteet ovat sopivat niin kelpo käyttishän se on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vielä tunnistamisissa kirjoitti:

asensin suse 10.1 uuteen kannettavaani ja se ei tunnistanut edes verkkokorttia (wlania ei odotetusti myös), ja sitten kokeilin kubuntu dapperia samoin tuloksin. Että silleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu