käsittämättömän

miksi lähes jokapaikkaan minne suomessa yleensä lennetään pääsee nykyään lentokoneella halvemmalla kuin junalla?? kysyypi tyhmä..
4722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koska lentäminen on ilmeisesti kokonaistaloudellisempaa kuin junalla matkustaminen. Lentoyhtiöt kilpailevat keskenään, VR saa pitäytyä muinaismuistona vailla kilpailua.

Ainoa lisäarvo, jonka VR tarjoaa lentämiseen verrattuna, on tiheämpi pysäkkiväli. Helsinki-Oulu-lennolle ei voi hypätä kyytiin matkan varrelta, mutta junaan voi. Maalaisilla ei siten ole muita vaihtoehtoja kuin joko a) raahautua joko Helsinkiin tai Ouluun päästäkseen lennolle kyytiin tai b) matkustaa junalla tai jollain muulla kulkupelillä.

Kilpailusyistä VR:n kannattaisi hinnoitella esimerkiksi Helsinki-Oulu-lippu halvemmaksi kuin esimerkiksi Tampere-Oulu-lippu. Sosialidemokraattisessa VR-onnelassamme tämä ei kuitenkaan onnistu, koska tämähän olisi epätasa-arvoista. Nyt siis peritään kaikilta ylihintaisia junalippuja samalla kun palvelua esimerkiksi liikematkustajille kehnonnetaan. Esimerkiksi IC-junissa ykkösluokan vaunut on annettu koirille ja kissoille, ja business-matkustajille tarjotaan ykkösluokan lipun hinnalla kakkosluokan paikka.

No entäpä sitten? Kun en itse asu maalla, valitsen junan sijaan lentokoneen. Lentäminen on sitä paitsi mukavampaa ja nopeampaa kuin junassa istuminen.

Äänestä
  • jokaisessa tuotteessa ja palvelussa on sekä kiinteät, että muuttuvat kustannukset.
    esim. musiikilla, ohjelmilla, elokuvilla kiinteät kustannukset ovat lähes 100% ja muuttuvat lähes 0.
    eli windows xp:n kustannukset ovat samat riippumatta ostajien määrästä.
    itse levy maksaa vain murto-osan.
    tälläisten palveluiden hinnat laskevat kun asiakasmäärä kasvaa.
    jos sen ostaa suuri määrä ihmisiä voi tehdä hyvin alhaisen hinnan. on olemassa tuotteita/palveluita
    joissa kiinteät kustannukset ovat lähes 100%.
    esim. koulun opettaja tai bussin kuljettaja.
    riippumatta asiakasmäärästä hinta on sama.
    junilla suurin osa hinnasta on kiinteät kustannukset. muuttuvat ovat hyvin pieniä.
    sen voi nähdä makuuhyttien hinnoissa.
    1 hytti helsingistä kemijärville maksaa 150 euroja. hyttejä vaunussa on 9. eli koko vaunun kuljettaminen 1000 kilometriä maksaa vain 1350 euroa. jos samaan vaunuun tehdä istuimet kahteen kerrokseen, niin että katto niiden yllä on samalla korkeudella kuin autossa siihen mahtuisi 150 henkilöä.
    eli 1000 kilometrin matka maksaisi alle 10 henkilöltä.
    200 kilometrin matka helsingistä tampereelle maksaisi vain 2 euroa.
    olen varma että vr:ssä on paljon byrokratiaa.
    paljon ihmisiä istuvat tuoleilla toimistoissa tekemättä mitään.
    koska kilpailua ei ole niitä on paljon.
    kaikki muistavat miten paljon väkeä sonera irtisanoi kun todellinen kilpailu gsm markkinoilla alkoi.
    lähes kaikki irtisanotut ihmiset olivat tuoleilla istuvat ihmiset. ihmisiä, jotka tekevät varsinaista työtä eli gsm laitteiden asentajia, korjaajia, huoltajia ei ole irtisanottu, koska he tekevät työtä.
    eli halpoja junahintoja voi tehdä jos irtisanoa vr:stä tuoleilla istuvat ihmiset, kuten sonera teki, osaan vaunuista laittaa istuimet kahteen kerrokseen. olen varma, että 2 kerroksissa vaunuissa näin voitaisiin alentaa hintoja ainakin 3 kertaa nykyisistä.
    lentokoneet ovat kalliimpia kuin junat.
    ne ovat hyvin monimutkaisia laitteita, vaativat korkealaatuista huoltoa, kuluttavat paljon polttoainetta.
    nämä sikahalvat ryanair hinnat ovat alle todellista hintaa. ryanair näköään tee voittoa kalleilla buseness lipuilla ja niillä, jotka eivät varaa lippuja etuläteen.
    eli samassa konessa on asiakkaita, jotka ovat maksaneet hinnan joka on yli todellista ja sellaisia, jotka maksoivat alle.
    vr taas haluaa jokaisesta asiakkaasta saada hyvän hinnan.

    Äänestä

  • sirol. kirjoitti:

    jokaisessa tuotteessa ja palvelussa on sekä kiinteät, että muuttuvat kustannukset.

    Minua matkustajana ei erityisesti kiinnosta, onko lentolipusta maksamani hinta yli vai alle käyttämäni istumapaikan laskennallisen omakustannushinnan. Lentoyhtiö tekee tarjouksen matkalipusta hintaan X euroa, ja minä kuluttajana teen ostopäätöksen vain ja pelkästään tuon hinnan perusteella. Jos hinta on halvempi kuin junassa, valitsen lennon varmasti. Lippu voi olla kalliimpikin, koska arvostan matkaan käyttämättä jäävää aikaa.

    Ykkösluokan huonontaminen on VR:ltä todella lyhytnäköistä. Juuri ykkösluokan matkustajat ovat niitä, jotka maksaisivat lipustaan paremman hinnan. Lentoyhtiöille business-luokan lipulla matkustajat ovat parhaita asiakkaita, ja heidän palveluaan pyritään aidosti parantamaan. Toisin on VR:llä, vaikka esimerkiksi viime sunnuntain lehdessä mainostetaan, että business-matkustajien palvelu paranee. Mitä paranemista on se, että kalliimmalla lipulla saa tasan samanlaisen penkin kuin halvemmallakin, ja lippujen ehdot ovat muutoinkin identtiset?

    Äänestä

  • Lentomatkustaja kirjoitti:

    en ymmärrä miksi 2 luokan lipun ostaja voi saada paikan ikkunan vieressä ja menosuuntaan, ja 1 luokan käytäväpaikan menosuunnasta poispäin.
    parhaat paikat ovat tietysti ikkunan vieressä ja menosuuntaan. niitä on alle puolet.
    minulle ei ole lähes mitään eroa onko paikka 1 tai 2 luokan vuanussa. minulle 1 luokan paikat ovat kaikki paikat ikkunan vieressä, jotka ovat menosuuntaan, riippumatta siitä ovatko ne 1 tai 2 luokan vaunuissa.
    samoin lentokoneessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kallis juna kirjoitti:

miksi lähes jokapaikkaan minne suomessa yleensä lennetään pääsee nykyään lentokoneella halvemmalla kuin junalla?? kysyypi tyhmä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu