Mikä se oli?
Hetki, jona sieluni
rimpuilee otteessasi.
Kunnes heikkenee
lepämään ruumiisi lämpöön.
Maailma ei ole sama
sen silmin, jolta on otettu
järki vanhoista totuuksista.
Kunnes jälleen sopeutuvat
tähän outoon ja kauniiseen valoon.
Mikä se oli?
Jos kysyn sinulta oikein,
kerrotko totuuden?
Hetki, jona sieluni
rimpuilee otteessasi.
Kunnes heikkenee
lepämään ruumiisi lämpöön.
Maailma ei ole sama
sen silmin, jolta on otettu
järki vanhoista totuuksista.
Kunnes jälleen sopeutuvat
tähän outoon ja kauniiseen valoon.
Mikä se oli?
Jos kysyn sinulta oikein,
kerrotko totuuden?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Totuus on aina subjektiivinen. Mutta suoranaista valehtelua en ymmärrä. Olen kyllä yrittänyt, mutta ehkei minun tarvitse ymmärtää kaikkea. Valehtelu on näköjään tyypillistä miehille, joilla on huono miehinen itsetunto ja huonoja kokemuksia hylkäämisistä. Miehen maailmassa toteutuvat rankat lait, pitää olla niin miestä joka tilanteessa. Kulttuuri on ankara. Vaatii todellista rohkeutta uskaltaa olla heikko ja lämmin. Sitähän me naiset kuitenkin aina odotamme. Heikkous ei ole vaarallista, se on inhimillistä ja mahdollistaa todellisen kanssakäymisen myös ns. parisuhteissa. Heikko koskettaa heikkoa. Uhoaminen ja kiroileminen ei loppujen lopuksi ylennä kenenkään mieltä.
Joku kirjoitti täällä vaaleanpunaisista silmälaseista. Mietin sitä ja tulin siihen tulokseen, että minulla ei ole sellaisia. Minun silmälasini ovat pikemminkin aivan värittömät ja niiden kautta olen nähnyt ihmisten kärsimystä liikaa. Usko oman elämän onnellisuuteen ei ole mennyt, kiitos siitä ystävilleni ja tietenkin myös omille ratkaisuilleni. Olen mieluummin onnellinen kuin oikeassa. Jos on pakko valita.
Liika perinpohjaisuus on heikkouteni, mutta kun olen jonkun probleeman kimpussa, en osaa antaa periksi. Etenkään silloin, kun tiedän mitä tiedän. Sillä ei ole mitään tekemistä luulon kanssa.
Jos on olemassa ns. vanhoja sieluja, lukeutunen niihin. Uskon näkymättömään enemmän kuin emperiaan.
No, innostuin kirjoittamaan. Runojahan tänne pitäisi kirjoittaa. Tästä ei nyt tullut sellainen. Joku toinen kerta.
Omat totuuteni eivät ole kovin vanhoja, mutta niillä olen päässyt depressiivisyydestäni melko pysyvän oloiselle lautalle.
Kiitos kuuntelusta.
Hyvää yötä.
En oikeastaan ajatellut totuutta laajempana filosofisena käsitteenä runossani. Tuli silti mieleeni hämärästi, kun vielä eilen lukaisin väsyneenä säkeeni läpi ja töksähdin vähän viimeisessä. Eräästä toisestakin syystä olisin valmis poistamaan tuon viimeisen säkeistön: ei samaa sanaa hoettuna näin lyhyessä sipaisussa. Ja viimeisessä säkeistössä jäi ko. epämääräisen ilmauksen käyttäminen kyllä ärsyttämään - myös mainitsemastasi syystä.
Minä ymmärrän valehtelun, toisinaan. Riippuu silti ihan siitä, mikä lasketaan valehteluksi. Olen sitä mieltä, että ihminen valehtelee jokapäiväisissä puheissaan oikeastaan huomaamattaan. Tarkkanäköisyys ihmisten parissa tekee taitavaksi: osaa valehdella kohteliaasti niin, ettei toinen edes tajua mitään syytä valehteluun olleenkaan. "Suoranainen valehtelu", mitä se sitten lieneekään, kuulostaa ikävältä, ja olen melko valmis vakuuttamaan, etten sellaista noin vain hyväksyisi. Miesten taipumuksesta tähän selviytymiskeinoon en osaa sanoa juuta, en jaata.
Mielenkiintoista, miten erilaisia asioita sama ilmaus voi nostaa henkilöiden mieleen. "Vanha totuus" käy runossani synonyymistä "entiselle totuudelle", jollekin, johon on aiemmin luottanut, mutta jota uudesta näkökulmastaan pitää hämmentävällä tavalla epäluotettavana. Totuuksista yleisesti puhuttaessa, minäkään en hyväksy valmiiksi pureskeltuja vaihtoehtoja miettimättä. Minun täytyy saada prosessoida asiaa oman mieleni mukaan, ja näin yhdistellä leikkaa-liimaasysteemillä jonkinlainen uustotuus itseäni varten. Vaikutteiden imeminen on jatkuvaa. :)
Tänne kirjoitetaan runoja ja runojen kommentteja. Kiitos kommentistasi!
Eipä kestä.
Illan jatkoja.
PS. Muistakin esille ottamistasi aiheista olisi erittäin kiintoisaa keskustella, mutta sen sorttinen sanailu kuuluisi jo kait jonnekin muualle. Sähköposti on, yhtä nimettömänä kuin tämäkin touhu täällä.
Puhutteleva runo, ajatuksia herättävä.
Ensimmäinen säkeistö koskettaa, päättyy
yksinäiseen kauniiseen lauseeseen.
En osaa edes kommentoida järkevästi, en
löydä sanoja oikeita, mutta kuten aina,
runosi ovat syvällisiä ja kauniita.
En löydä ainakaan mitään, mitä ottaisin
pois, tahi lisäisin, en mitään korjattavaa,
miksikö - täydellisyys ei vaadi mitään.
Kiitos ja leppoisaa päivää.
onhan tuossa jo "oikeita" sanoja tarpeeksi. Itseäni, kuten edellä mainitsin, jäivät kaihertamaan käsitteet "totuus" ja "oikein", viimeinen säkeistö hokemana muutenkin. Kiitos itsellesi, ja rattoisaa illan jatkoa!
Runossa on jotain, josta ei saa kunnolla kiinni. Se vilahtaa ohi ennen kuin sen näkee. Onko se juuri se kaunis ja outo valo? Ja näkeekö sen vain jos saa järkeä vanhoista totuuksista? Pienille, perunan keittoon keskittyneille aivoille, runosi liian iso tehtävä. Luovutan.
ei ole kerrassaan mitään väheksyttävää. Parhaimmat oivallukset syntyvät juuri arjen uudelleen havaitsemisesta, uusista näkökulmista. Niin, ehkä outo valo tosiaan häikäisee, jos ei tiedä, minkä jälkeen se loistaa. Onhan se runon puhujallekin hämmentävä kokemus, ja hän sentään tuntee taustat. :) Suurkiitos joka tapauksessa kommentistasi!
Juuri tuossa eilen ihmettelinkin minne olet hävinnyt :) Tämä taas hieno!!
Minä minnekään katoa! :) Kunhan vain peruuttelin "luomaan" jotain ihan itselleni. Palstalta on mukava välillä pitää lomaa, jotta saa rauhan kirjoitella muutakin. Eipähän ole suakaan vähään aikaan näkynyt. Käyn viskaamassa kommenttia, kunhan toimeennun. Jotain kivaa se oli. Kiitos.